Faith

Jos eläisin hyvää elämää perinnöllisestä vammasta / sairaudesta huolimatta, haluaisin olla elossa sekä pystyisin (tarvittaessa avustettuna) huolehtimaan lapsistani, en näkisi syytä olla perustamatta perhettä, jos sitä puolisoni kanssa haluaisin. 

Sen sijaan, jos en eläisi hyvää elämää enkä haluaisi itse olla elossakaan, en pitäisi viisaana perheen perustamista. Tämä pätee niin terveisiin kuin sairaisiin ja vammaisiinkin.

Sairas itse on paras asiantuntija sen suhteen, millaista on elää kyseisen sairauden kanssa, tuntuuko elämä elämisen arvoiselta jne.

Minulla itselläni on sairaus (joka tosin ei ole perinnöllinen), ja jos minulta kysyttäisiin, olenko mieluummin olemassa kuin etten koskaan olisi syntynytkään, vastaan että olen mieluummin olemassa.

En luule, etten voi saada koronaa. Pidän mahdollisena, etten saa sitä. Todennäköisempänä pidän sitä, että tulen saamaan sen jossain vaiheessa tulevaisuudessa.

On tilastollisesti epätodennäköistä, että saisin vakavan koronataudin. 

En ole ottanut rokotetta, koska sitä ei ole tieteellisesti todettu turvalliseksi ihmisillä, joilla on minun laillani autoimmuunisairaus. Ymmärtääkseni koronarokotteiden turvallisuutta autoimmuunisairaille ei vielä ole tutkittu kunnolla. En ole rokotevastainen.

En liiemmin pelkää koronaa tai ole siitä huolissani omalla kohdallani. Jos kuolenkin koronaan, niin sitten kuolen.

Minulla on aina ollut uskomus, että kuoleman edellä ihminen muuttuu viisaammaksi. Siis toki kuka tahansa meistä voi olla vaikka juuri nyt lähellä kuolemaa, jos esim. joutuu onnettomuuteen, mutta tarkoitan ihmisiä, jotka tietävät olevansa pian kuolemassa.

Minulle on vain jostain tullut tuo uskomus, en ole sitä mitenkään järjellisesti päätellyt.

Ehkä se perustuu oletukseen, että ihminen alkaa nähdä laajemmassa perspektiivissä elämänsä ja ihmiselon ylipäätään, tärkeät asiat kirkastuvat entisestään, ehkä jossain vaiheessa tulee kiitollisuus siitä, mitä on saanut kokea.

Tuollainen perspektiivin laajeneminen auttaisi pysymään järjissään.

Paljon riippuu siitä, millaisia ne viimeiset ajat ovat. Jos on voimakkaasti kipulääkittynä ja tokkuraisena, niin eihän siinä juuri tietoista ajattelua ole.

Hitchcockilta Psyko (1960), Linnut (1963) ja Marnie (1964).

Rosemaryn painajainen (1968).

Olisi ihanaa käydä kävelyllä kartanon puutarhassa ja tiluksilla sekä ratsastamassa metsässä. Voisi kutsua ystäviä päivälliselle, jonka kokki on valmistanut tuoreista raaka-aineista.

Katselin nuorena Kartanokeitokset-sarjaa, jossa tutustuttiin suomalaisiin kartanoihin ja niiden perinteisiin ruokaresepteihin. Oli riista- ja sieniruokia sekä erilaisia keittoja ja paistoksia puutarhan omista antimista.

Jaksojen alussa aina saavuttiin kartanoon kauniita koivujen reunustamia pihateitä pitkin.