Faith

Ei ole, vaan vaikeuksia, täysin odottamattomiakin, on ollut monia. Toisaalta olen elämänmyönteinen ja suht onnellinenkin, joten jotain on mennyt putkeen siinä, miten pystyn selviytymään ja kestämään vaikeuksia.

Jos lomapaikasta oli pitkä matka kotiin, niin matkustaminen eli paikallaan istuminenhan saattaa aiheuttaa turvotusta. Yleensä kyllä nilkkoihin, mutta ehkä muutenkin?

Jos kyberhyökkäys saattaa johtaa siihen, ettei nettiä enää voi käyttää tai että esim. tärkeiden instituutioiden sivut eivät toimi, kannattaa ottaa ajoissa selville ja kirjoittaa ylös paperille tärkeitä puhelinnumeroita ja osoitteita, joita saattaisi poikkeustilanteissa tarvita.

Voiko kyberhyökkäys lamauttaa kokonaan pankkien toiminnan siten, etteivät edes käteisautomaatit toimi? Siinä tapauksessa käteisen varaaminen kotiin.

Tämä on oikeasti todella kiinnostava aihe.

Olen tajunnut olevani ratkaisukeskeinen, mutta en välttämättä niinkään neuvoja, vaan enemmänkin näkökulmien esittäjä. Näkökulmien esittämisen tarkoituksena kuitenkin on, että ongelma tulisi ratkaistuksi.

Jos ongelma on sellainen, mihin ei ole ratkaisua, esim. parantumaton sairaus, silloinkin olen taipuvainen sanomaan jotain, mikä on tietyllä tavalla ratkaisu, esim. että parantumattoman sairaudenkin kanssa voi usein ajan mittaan elää ihan hyvää elämää. Ratkaisu on siis se, että oppii elämään ongelman kanssa.

Ratkaisukeskeinen lähestymistapa ei myöskään poissulje myötäelävää suhtautumista, ei sisäisten tunteiden eikä edes sanojen tasolla. Mitä tulee sanojen tasoon, niin sanon itsekin usein molemmat: "Voi ei...", ja sen jälkeen ratkaisukeskeinen näkökulmani.

Eikö kuuntelija saisi sanoa siis mitään muuta kuin korkeintaan "voi ei", "höh", "no voi hyvänen aika" tms. aina sopivalla hetkellä? Tuollainen passiivisena pysyminen vuorovaikutustilanteessa voi olla yllättävän raskasta ja uuvuttavaa.

Mikä katsotaan neuvomiseksi? Jos kertoo toisen avautumisen jälkeen omasta vastaavanlaisesta kokemuksestaan ja sanoo, mikä itsellä on auttanut, onko se neuvomista?