evelina
Seuratut keskustelut
Kommentit
onnea plussasta, selvä plussa tuo on, ei enää mikään haamu. Megaonnittelut!
Kysyin vielä tuosta ultrasta niin sydänäänet ei tosiaan voi kuulua vielä. No sen arvasinkin. Pääasia että olis oikeassa paikassa ja jatkaisi kehittymistään. Please please..
Kiitos vielä kerran kaikille tsempeistä.
hoitajalla meni kahvit väärään kurkkuun kun kerroin että arvot olivat lähteneet taas nousuun. Alkoi kiireellä järjestää ultra-aikaa ja sainkin tälle päivälle kolmeksi. Kääk ja apua, jännittää.
Iltis mun piti lopettaa ne luget jo viikko sitten kun näytti ettei tästä mitään tule eikä mulla ole niitä enää jäljellä. Katsotaan nyt mitä ultrassa näkyy ja käskeekö lääkäri jatkamaan lääkitystä vielä. Olen varautunut ettei sydänääniä kuulu, mutta nyt haluankin lähinnä tietää, että missä pikkumyy tekee sitä pesää, onko edes oikeassa paikassa. huh ja apuva.
no johan muuttui ääni kellossa kun soitin klinikalle. Ei nikotellut enää yhtään kun pyysin ultraan ja pääsen tänään kolmelta. Kohta on kurat pöksyssä kun jännittää niin kovin. Olen varautunut siihen, ettei sydänääniä kuulu kun arvot on noin matalat, mutta kun nyt ei olis se kohdunulkoinen ja olis vielä toivoa kehittyä että saatais ne sydänäänet vaikka vähän myöhässä. Huh, arvatkaapa nukuinko taas viime yönä yhtään..
Kysyn sulta kun sulla on oppikirjatietoa näistä asioista. Sano mulle suoraan, onko mitään toivoa enää. Tänään oli hcg 300 eli noussut jonkin verran edellisestä joka oli 97. Kuitenkin raskausviikkoja jo kuusi joten lukemat pitäisi olla tuhansissa. Mutta kuitenkin nousua tapahtunut kun mä luulin, että pikkumyy2 on kuollut kun on ollut pari päivää nipistelyä mahassa. Mutta siellä se vielä sinnittelee. Huomenna soitan labraan ja varaan sen ultran mahd. pian. Tiedätkö tapauksia, että olisi näin alhaisilla lukemilla jaksanut kasvaa loppuun asti?
Huh, tämä on niin vuoristorataa..sekoan kohta..
lääkäri ei nähnyt kohdussa eikä munajohtimissa MITÄÄN!! Eli joko on ollut aika päivää sitten varhainen keskenmeno tai sitten pieni on niin pieni ettei näy ultrassa. Lukemat on kuitenkin kasvaneet eli todennäköisesti on vielä niin pieni ettei näkynyt. Mutta musertava uutinen on se että niin tai näin, mitään mahdollisuuksia raskauden jatkumiseen ei ole. Eli se siitä sitten. V..tuttaa ja lujaa. Viikon päästä uuteen verikokeeseen jos alkaisivat vaikka arvot pikkuhiljaa laskea ja jos ei niin uuteen ultraan.
En osaa edes itkeä, olo on ihan vihainen. En pysty ymmärtämään tätä. Miten voi arvot nousta ja silti ei elämää ole. No ehkä se kohta iskee tajuntaan. Ja olenhan tämän jo "tiennyt" pitkään, mutta asian lopullisuus ei vielä mene tajuntaan.