eräs äiti

Kyllä lähes viikon pituinen erossaolo alle puolivuotiaalla äidistään tuntuu aika pitkältä ajalta mutten ole asiantuntija, en tiedä aiheuttaako se nyt sitten jtn "traumoja" vauvalle.  Sitä ehkä voisi kysellä esim neuvolasta mitä mieltä ovat. Tärkeää vauvan kannalta lienee se että pitääkö hän mummoa turvallisena. Pikkuhlijaahan mummosta tulee hänelle yhä tärkeämpi, mitä enemmän kanssaan on.

Toisaalta asiat ei ole ihan niinkään että kaikki on hyvin kunhan äiti on koko ajan vauvan kanssa. Jos sinulle on hyvin tärkeää olla välillä pidempiä aikoja erossa vauvastanne ja sinun on hyvä olla silloin kun olet erossa hänestä niin auttaahan se sitten sinua jaksamaan arjessa.

Enemmän ehkä mietin sitä että kun olet kuitenkin kantanut lasta sen 9 kk ja yleensä äidin ja vauvan suhde on symbioottinen että haluat olla hänestä pidempiä aikoja erossa. Itse en ole vauvoista pystynyt pitkiä aikoja olemaan erossa, osin imetyksen vuoksi, osin siksi ettei se vaan ole tuntunut hyvältä. Ei siis siksi etteikö lähipiiri olisi kannustanut pieniin irtiottoihin vaan siksi että olen ollut kiinni vauvassa. En sano että se olisi välttämättä edes tavoiteltava tila, on hyvä pitää huolta itsestään ja suhteestaan, mutta tiedän että useimmat äidit ovat erittäin kiinni vauvoissaan ihan omasta halustaan ensimmäiset kuukaudet.

Ihan vaan varmistukseksi, ovatko nuo irtiotot omasta halustasi lähteviä vai miten paljon niihin vaikuttaa isä ja eiväthän ne liity pelkoon että parisuhde päättyy ellette ole riittävästi kaksin? Isät nimittäin aika usein vaativat vaimolta samaa huolenpitoa ja sitä ettei mikään muutu kun vauva syntyy. Sitä toivetta et pysty toteuttamaan pidemmällä aikavälillä vaikka yrittäisitkin. Se on kuitenkin niin että elämä muuttuu lapsen myötä, myös isän.

Todennäköisesti mies ei ihan aidosti tajua väsymystäsi koska ei herää öisin eikä itse siten ole väsynyt. Auttaisiko se jos hän vaikka yhtenä aamuna viikossa olisi lasten kanssa niin että sinä saisit nukkua pidempään? Mitä jos ehdottaisit hänelle sellaista diilia, "palkkiona" se että silloin varmaan jaksaisit sitten useammin niitä petihommia.. Ei niinhän se varmaan käytännössäkin olisi.

Onhan tuo tuttua. Itsellenikin, odotan (äitinä) kolmatta lasta eikä yksikään odotus ole ollut "onnellinen". Epätietoisuus tulevasta pelottaa. Asia on iso eikä voi tietää mitä tulee. Mitä enemmän ikää sitä suurempana asiaa pitää ja sitä enemmän vauva muuttaa totutut kuviot.

Voin kuitenkin lohduttaa sinua ja yritän lohduttaa samalla itseäni sillä että ainakin 2 kerralla eli aiempien lasten syntymän jlk ahdistus on helpottanut. Lapsi on siinä, sen kanssa elellään päivä kerrallaan ja sen kanssa pärjäillään. Kun se on siinä sitä muutosta ei tarvitse enää pelätä.

Aika lailla sama tilanne täällä. Eikä asiaa paranna se ettei tämä ole eka krt ku odotan lasta yksin. Viime kerralla meni hyvin ja pahin palaute tuli omalta äidiltäni joka sanoikin tosi pahasti mut tietysti leppyi myöhemmin. Nyt olisi sitten vaan 3. lapsi tulossa ja voin kuvitella sitä päivittelyn määrää mikä on edessä. Muttei sitä voi elämäänsä muiden mielipiteiden varaan rakentaa. Itsehän sen taakan kantaa. Mut itse huomasin viime kerralla et kyllä sitä raskauden edetessä alkoi olla muitakin kuin minä jotka vauvaa odottivat. Miten lapsesi suhtautuvat uuteen sisarukseensa, ootko kertonut jo heille? Uskoisin että he ainakin innostuvat. Ota huomioon että lapsettomuutta on sen verran nykyään että osa ihmisistä on sinulle kateellisiakin kun sinulle on lapsia siunaantunut. Kyllä se siitä. Jos jaksat viestitellä niin voin antaa mailiosoitteeni, ei olis vertaistuki täälläkään pahitteeksi.

Voi. Raskas tilanne kun tulee yllättäen. Meilläkin nuorin kohta 2. Voimia.