Ellivelli
Seuratut keskustelut
Kommentit
Ilona eloisa ja Juulia: Itse uskon vahvasti siihen ettei se jatkuva tallettelu ole avain raskauteen vaan se, että ei stressaa. Itse en ole kovinkaan hedelmällinen. Tutkittu siis. Silti tärppäsi kierrossa mitä pidin menetettynä ja keskityin aivan kaikkeen muuhun. Tosin syliin asti en häntä koskaan saanut, mutta omalla kohdalla toiminut se, että tavallaan unohtaa asian kokonaan.
Keskenmenon jälkeen ensimmäiset kuukautiset olleet, mutta pieni rusehtava vuoto jatkuu. Sen huomaa haaleasti vain pyyhkiessä. Onko kenelläkään kokemusta samanlaisesta vuodosta ja siitä onko ovulaatio tullut normaalisti siitä huolimatta? Kovasti jo haluaisi mahdollisuuden uuteen raskauteen...
Ihana kuulla Lasilintu, että sait hyviä uutisia ❤️ Keskenmenon käsittely on kuin vellova vesi. Välillä on tyyntä ja välillä myrskyää. Toisena päivänä tuntuu, että asian kanssa pystyy elämään ja toisina päivinä suru, kiukku ja epäoikeudenmukaisuuden tunne tuntuvat vahvoina.
Itse yritän pysyä vahvana ja ajatella ettei muiden onni (raskaudet) ole minulta pois ja olla vilpittömästi iloinen muiden puolesta. Koskaanhan ei voi tietää kuinka kipeitä asioita kukin on kokenut. Olen myös hyvin onnellinen ja kiitollinen siitä, että sain kokea raskautumisen ihmeen ja edes hetken aikaa elää unelmaa.
Kyllä täällä on jollain ihan järjettömiä kommentteja. Tällä hetkellä sillä tuskin on väliä kuka lapsen isä on...
Ei niitä pillereitä keskeytykseen voi saada kukaan muu kuin kyseinen henkilö ja niiden saaminen vaatii lääkärissä käynnin, kuten mahdollisesti koko operaatio jälkiseuraamuksineenkin osastolla olon.
13-vuotiaalle voi varmasti kertoa vaihtoehdot ja sanoa, että näiden väliltä on valittava, muuta tietä ei ole.
Eilen iltasella tunsin noin 30 sekuntia kestävän tarkasti paikannettavan tylpän kivun vatsassa lähellä oikeaa munasarjaa. Mietin voisiko kyse olla kiinnittymiskivusta?
Onko kenelläkään kokemusta siitä?
Eilen oli dpo6 ja tänään siis dpo7. Testejä tilasin ja niitä ehkä huomenna tulossa. Tilasin isot läjät joten voin alkaa testailemaan ja tihrustelemaan saman tien.🙈[/quote]
Mulla on kokemusta tosta kiinnittymiskivusta. Ekalla kerralla luulin että menkat alkaa ihan justiinsa ja toisella kerralla mietin et mitä ihmettä mun kohdussa tapahtuu. Kummatkin kerrat tajusin vasta jälkikäteen.