eikkuli80

esikoisen aikaan pian 3 v sitten merkkikeräyksiä tuli n. 3kk välein niin ettei kaikkiin edes ehtinyt saada merkkejä kerättyä, osa jäi välistä. Nyt kakkosen kohdalla tuli se eka sammakko ja juliste, sen jälkeen marimekon lila-valkoraidallinen 80cm lyhythihainen body kesällä ja ratiseva pehmokirja merkeillä. Sitten ei kuulunutkaan yhtikäs mitään. Muutimme välissä ja sen jälkeen kirjoitin asiakaspalveluun, että olemmeko ehkä pudonneet kyydistä vai mikä on, ja minulle ilmoitettiin että silloin ja silloin on lähetetty postia vanhaan osoitteeseen ja että seuraava merkkikeräys olisi vauvan ollessa noin 10kk ikäinen. Olin tosi pettynyt näin pitkään väliin, pieniä iloja nämäkin kotiäidin ja lasten elämässä... No, tuo kirje josta he sanoivat, tuli 4 viikkoa mainitun lähetysajan jälkeen, oli kylläkin leimattu edellisenä päivänä vanhassa osoitteessa, missä lie seissyt sitten ne viikot. Siinä oli pari vaippanäytettä ja tarjouskuponki, joka oli vanhentunut muutamaa päivää aikaisemmin, joten käyttämättä jäi sekin. Nyt en sitten osannut odottaakaan, kun viikko sitten tuli 8kk ikäiselle vauvallemme kirje jossa oli pari up&go-näytettä sekä merkkikeräys BB-essusta sekä marimekon lila-valkoraidallisesta paidasta. Merkkejä olikin niin vino pino, että sai heti lähettää... En sitten tiedä, onko tämä hidastumisen syy sitten siinä, että BB-lusikat on vedetty pois markkinoilta ja olletenkaan niitä ei voida enää jakaa ja systeemit on menneet sekaisin, vai mikä siinä on. Mutta, kuten joku aiakisemminkin jo totesi niin kovasti aikaisin pukkaavat pois kerhosta, 2v10kk ikäisemmekin kun vielä yövaippaa käyttää ja muistaakseni se oli noin 1½-vuotiaana kun tuli viimeinen kirje koko kerhosta ja ilmoitus että vaippaikä on sitten ohitse.

esikoinen syntyi tiistaina, ja pe-la yönä maito nousi (tuli vilunväreitä ja kuumetta, rinnat valtavat, kipeät ja pinkeät, kuumottavat jne.) ja viimeinkin sain pumpattua jopa 30ml maitoa (huraa!) Sairaalassa annoin lisämaitoa, mutta kotona annoin vauvan asua rinnalla enkä antanut enää lisämaitoa ja imetys lähti hyvin käyntiin.



Toisen kohdalla luulin, että nyt sitä maitoa varmaan tulee heti, mutta annas olla, niin ei käynytkään vaan lisämaidon kera lähdettiin vielä kotiinkin. vauva syntyi taas tiistaina, ja tällä kertaa vasta sunnuntaina maitoa tuntui vähän tulevan, mutta nyt ei ollut kertakaikkiaan mitään maidonnousun tuntemuksia, rinnatkin olivat koko ajan pehmeät! Olin tosi väsynyt odottamaan maidonnousua vauvan itkiessä nälkäänsä ja stressaantunut tuosta lisämaidosta, mutta 6vrk iästä lähtien en sitä enää antanut ja vauvan nälkäkin talttui. Maitoa tuli sitten lopulta kuitenkin todella hyvin, kun se pääsi alkuun, vauvan paino nousi aivan hurjia lukemia ensimmäiset viikot ja kuukaudet ja täysimetin lopulta liki 6kk.



En tiedä mahtaako minullakin olla jotain häiriötä tuossa oksitosiinituotannossa, nimittäin molemmissa synnytyksissä ponnistussupistukset ovat olleet tosi olemattomia eikä niihin ole tuntunut lisäoksitosiinikaan auttavan, lisäksi koskaan minulta ei ole raskausaikana herunut maidon tippaakaan ja vielä nuo pitkät " maidonnousuajat..." Eka kerralla sairaalassa sanoivat, että on olemassa jotain nenäsuihketta jota voidaan antaa vauhdittamaan maidontuloa, ehkä voisit sieltä synnytyssairaalastasi pyytää saada sitä avuksi?

Pikkukakkonen syntyi huhtikuussa, viikoilla 41+6. Lähtökuopissa oli oltu jo kuukauden päivät, kun esikoinen syntyi aikanaan 2 viikkoa ennen laskettua aikaa, joten välillä meinasi mennä itseltäkin usko tämän vauvan ulostautumiseen... Pääsiäisenä oltiin jo reippaasti yliviikoilla ja mies aikansa kuluksi laskeskeli, kuinka järjestelisi työnsä ja isyysloman sopivasti, myös siltä kantilta että ansionmenetys olisi mahdollisimman pieni. Toisen pääsiäispäivän iltana, kun siis seuraavana päivänä oli jo arki (ja minun olisi pitänyt aamulla lähteä sairaalaan yliaikakontrolliin), supistukset alkoivat illalla kymmenen aikaan heti säännöllisinä. Ilmoitin miehelle, että nämä taitavat olla supistuksia nyt vaikkeivat kipeitä olekaan, ja käskin tehdä eväät ja laittaa muutenkin valmiiksi jos nyt lähdetään sairaalaan. Mies kävi kierroksen keittiössä ja tuumasi, että eihän tässä voida mihinkään lähteä, kun ei ole kerran leipääkään sulamassa! Ärähdin, että on tässä nyt muutakin mietittävää, ja että koittaa nyt vaan laittaa omat tavaransa valmiiksi lähtöä varten. No, mies sitten söi kaiken mitä äkkiä kaapeista ettei ainakaan heti nälkä pääsisi yllättämään.



Mentiin sitten vielä nukkumaan, tai mies nukahti välittömästi mutta minä aloin kellottamaan kännykän sekuntikellolla supistuksia ja niiden välejä ja huomasin että ne tulivat välillä jo 4 minuutin välein. Sairaalaan oli tunnin matka ja puntaroin, vieläkö uskaltaisin jäädä vai olisiko parempi lähteä vaan matkaan. Viimein herätin miehen, joka ehti siis nukkua vajaan tunnin verran, ja ilmoitin että tässä olisi kuitenkin parempi lähteä, ettei tarvitse sitten ambulanssilla mennä ja pahimmassa tapauksessa synnyttää matkan varrella. Mies tokeentui kyllä äkkiä unestaan, mutta tokaisi että " ookko nyt aivan varma, että se nyt JO alkaa syntyä, ettei mun tarvi ajaa turhaan edestakaisin kun aamulla on työpäiväkin?" Lyhyehkön sananvaihdon aikana keskusteltiin mm. siitä, että raskaus on todellakin JO kaksi viikkoa yli lasketun ajan, miten sairaalapäivämaksut menevät jos lähdemme nyt sairaalaan emmekä vasta 6 tunnin päästä, ja että kuinka ihmeessä saadaan työnantajalle aamun tullen tieto että mies ei pääsekään töihin (ehdotin että otetaan puhelinluettelo mukaan että mies pystyy soittamaan, kun ei ollut vaivautunut edes numeroa laittamaan puhelimeensa! (siis käsittämätöntä, ettei tätäkin asiaa voinut suunnitella etukäteen!) ja sitten viimein mies soitti äitinsä ammattamaan esikoista yön yli. Itse kun sitten yritin jotain yöpalaa haukata, niin jouduin toteamaan että ainut mitä minulle oli kaappiin miehen jäljiltä jäänyt, oli yksi tomaatti ja sen sitten ryystin ennen matkaanlähtöä.



Sairaalamatkalla mies ajoi ensin niin lujaa, että mutkissa maha tuntui heiluvan puolelta toiselle, joten komensin häntä rauhoittumaan. Sen jälkeen hän ajeli kuudenkympin alueet (joita matkalle osui huomattavan monta) neljääkymppiä, ja siinä kun kellotin supistuksia ja totesin niiden tulevan välillä jo alle 3min välein, jouduin huomauttamaan että eikö hän voisi kuitenkin ajaa edes suurinpiirtein nopeusrajoitusten mukaan. Valtatielle päästyämme hän yhtäkkiä teki hätäjarrutuksen, kun jänis loikki (muutoin tyhjän) tien poikki, ja sen jälkeen olisin voinut kuristaa koko ukkoraukan, niin kipeää se teki supistuksen ollessa päällä! Alkumatkalla mies kysyi, että mitäs siinä oikein välkyttelet, kun edelleen kännykän kanssa mittailin supistusten välejä. Kun kerroin mitä olin tekemässä, hän sanoi vakavalla naamalla että " minä sitten haluan heti tietää, jos sulla tässä matkan aikana on joku supistus tai jotain vastaavaa." Joo-o, no kyllähän niitä jokunen mahtui siihen tunnin ajomatkan ajalle kun 2-4 minuutin välein tulivat... en kyllä suurin surminkaan uskaltanut mainita mitään enkä tihentyneistä väleistä ja kivuista varsinkaan, kun mies ajoi muutenkin jo niinkuin toistaitoinen!



Itse synnytyksessä kaikki meni ihan hyvin, vaikka normaalista käyttäytymisemme yhteensäkin oli varmaan kaukana. Kätilö hieman hämmentyi, kun mies tuumasi ensimmäisenä saliin päästyämme, että " täälläkö muka synnytetään?" Ensimmäinen kokemuksemme kun oli isosta sairaalasta ja täällä oli enemmän panostettu kodinomaisuuteen, mies tosin ei halunnut mukaan tutustumiskäynnille, kävi kerran vain ultrassa ja totesi että hän on kerran jo " synnyttänyt" joten hän tietää kaiken. Muutenkin kätilö joutui selvittämään sairaalan käytäntöjä kuin idiooteille, sillä niin erilaiset tavat oli näiden kahden sairaalan välillä (tämän jälkimmäisen eduksi, täytyy todeta), muttei todellakaan olisi ollut haitaksi jos mies olisi vähän enemmän ottanut selvää asioista aikaisemmin jo! Yhtäkkiä mies alkoi ihan pokkana riisua vaatteitaan, aina alushoususille saakka, kätilön (joka ei tiennyt, mihin silmänsä laittaisi) yhä läsnäollessa ja vaihtoi siinä päälleen toiset vaatteet. Tuumasi vaan kun asiasta huomautin kätilön mentyä, että on se nähnyt paljon muutakin. Niin varmaan onkin, mutta kai sitä voisi nyt edes vähän ajatella... Mies täytti sitten ammeen, johon en kuitenkaan päässyt kun lapsivedet menivät, ja hän ilmoitti että hän kyllä mielellään ottaisi lämpimän kylvyn. Mies oli siis ihan suvereenisti valmis nauttimaan kaikista sairaalan antimista!!! No, sinne häntä ei kuitenkaan päästetty.



avautumisvaiheen lopulla ollessani suihkussa, mies välitti pyynnöstäni viestejäni kätilölle joka oli enimmäkseen synnytyshuonesessa, mutta mies teki kaiken niinkuin hidastetussa filmissä. Minulle tuli välillä mieleen huitaista koko miestä, kun jouduin selittämään hänelle kallisarvoisella supistusten välisellä tauolla kuin pikkulapselle, mitä nyt pitäisi kätilölle sanoa/kysyä/pyytää, saatoin nähdä kuinka miehen päässä kone raksutti ja raksutti ja raksutti ja viimein mies kääntyi, otti kaksi askelta ovelle ja avasi sen, yhtä hitaasti astui ulos, otti taas aikansa ja sanoi hiljaisella äänellä kätilölle - jotain aivan muuta kuin kulloinkin piti! Karjuin välillä häntä jo takaisin ja sitten taas asialle uudestaan sanomaan mitä tarkoitin, siinä vaiheessa oli laittaa koko miehen käytävää mittailemaan sieltä sekoittamasta viimeistäkin mielenrauhaani.



No - voitteko uskoa? - kaikki meni lopulta kuitenkin hyvin ja ponnistusvaiheessa miehestäkin oli oikeasti apua, kun synnytin jakkaralta ja mies oli takana tukemassa. Tosin vielä vähän ennen viimeistä punnerrusta oli polviseisonta-asennossa lattialla ja pyysin miestä tulemaan sängyn päätyyn niin että voisin ottaa hänestä kiinni. MIes pomppasi kuin teinipoika bonnel-sängylle mahalleen pitkäkseen ja taas minä karjuin, että ei voi olla totta, ja vääntelin häntä itseni kannalta parempaan asentoon... voi pyhä yksinkertaisuus sentään! että vaimoko synnyttää sängyn reunalla ja mies vaan makoilee siinä mukavassa asennossa katsellen???!!! No, apinan raivolla sain hänet viimein ymmärtämään senkin asian. Mikä siinä mahtaakaan olla, että tämän miehen viimeinenkin järki hidastuu synnytyssalissa?



Miehen tämänkertainen kuolematon lause vauvan synnyttyä oli " Voi ei, mikäs me tälle pannaan nimeksi, kun tämäkin on N.N.:n (isoveljen) näköinen?" (vauva oli tyttö.)



No niin, ja sitten kun vauva oli syntynyt 3 tuntia sairaalaan pääsyn jälkeen, mies alkoi heti tilanteen rauhoituttua kyttäämään kelloa ja laskemaan, että hän taitaakin tästä lähteä ajamaan kotia kohti kun ehtii vielä hyvin töihin. Minä järkyttyneenä, että et kai sinä nyt töihin enää mene kun olet koko yön valvonut ja vauva on syntynyt ja tännekin saisit jäädä ja on tunnin ajomatkakin jne. Mutta minkäs teet, mies oli päättänyt ettei uhraa yhtä isyyslomapäivää " turhaan" vaan lähti sitten ajamaan kotiin ja meni töihin ajoissa, tuli vielä illalla esikoisen kanssa katsomaankin ja toi vielä ihan oma-aloitteisesti kätilölle ruusuja. Tosin minun kukista hän soitti, että onko niitä pakko sairaalaan tuoda (eka lapsen kerralla ei tuonut kun oli niin kova pakkanen) johon minä huusin luuriin, että ON, JOS AIOT MEIDÄT TÄÄLTÄ VIELÄ KOTIIN SAADA! (tästä oli siis jo puhuttu kotona aikaisemminkin)!!! En tiedä menikö mies yli- vai alikierroksilla, mutta mikäli seuraava kerta vielä koittaa niin valmennustoiminta tulee keskittymään muutamiin ydinkohtiin, joiden on syytä olla hallussa...



No, kaikki siis hyvin ja tästä kaikesta on jo yli 8kk. Näitä lukiessa kyllä pukkaa taas kuumeaaltoja päälle, ehkä sitä päästään vielä jonain päivänä kolmanteenkin sairaalaan synnyttämään kun tässä välillä on taas ehditty muuttaa... mutta jos näin onnellisesti pääsee tapahtumaan, niin mies kuljetetaan jo hyvissä ajoin tutustumaan paikkoihin ja koulutetaan muutenkin olemaan ihmisiksi...

täytyy nyt maalaisena kysyä, että johtuuko kohdun oheneminen sectioista vai ylipäätään raskauksista, siitä että kohtu on venynyt??? Muistan vaan, kun äidilleni sanottiin 4. lapsen jälkeen (kaikki syntyneet normaalisti alakautta), että kohtu on ohentunut eikä uutta raskautta ei enää suositeltu. Ikäeroja meillä lapsilla on kaikilla 3-7 vuotta. Viimeisessä raskaudessa hänellä sanottiin olevan lapsivettäkin liikaa siitä syystä, että kohtu on venynyt " liikaa." Mietin vaan, että mistähän lääkärit näitä arvioitaan sitten oikein tekevät, kun tässä tapauksessa asiaa ei varmasti ole ainakaan leikkauksien yhteydessä varmistettu...

eka syntyi sängyllä selältään ponnistaen, jalat telineissä... imukupin avulla vielä. Ei koskaan enää niin!!! Ainut vaihtoehto mitä annettiin oli kyljeltään, joka asento oli vauvan hapensaannin kannalta vielä huonompi silloin. Tokaa laskeutettiin polvillaan, sängynreunaan nojaten mutta syntyi sitten jakkaralta, ja hyvin meni, ponnistussuuntakin löytyi niin että vieläkin " tiedän" sen =) Ponnistusvaiheet eivät kummallakaan kerralla ole mitään nopeita olleet, mutta jos vielä tosiaan kolmatta joskus pääsen ponnistelemaan maailmaan niin ehdottomasti jakkaralta jos vain mahdollista.



eikkuli ja lapset 2/04 ja 4/06