eikkuli80
Seuratut keskustelut
Kommentit
Minä sain esikoisen syntymän jälkeen keskustella pitkään lähtötarkastuksessa mukavan synnytyslääkärin kanssa ja jälkitarkastuksen äitipolille tälle samalle lääkärille. Se auttoi alkuun, vaikka tuska oli siinä vaiheessa suurimmillaan. Neuvolasta todettiin, että apua on luvassa lähinnä päihdeperheille - voi kun mukavaa, olisi varmaan pitänyt alkaa siinä vaiheessa vielä ryyppäämäänkin?!? Vuoden päästä pääsin pelkopolille keskustelemaan synn.salin kätilön (ei minun synn. hoitaneen) kanssa, jolta sain kyllä asiallisia vastauksia, mutta jäi hirveästi monet asiat vaivaamaankin, mm. se että hän ei olisi halunnut oikein mitään kirjoittaa papereihin "etten minä leimautuisi kun tulen mahdollisesti seuraavan kerran synnyttämään". Siis asioista EI OLISI SILTI SAANUT PUHUA!!! Muuton jälkeen 2. raskauden aikana painajaiset olivat kamalat ja vapauduin niistä vasta 33.rv:lla kun sain viimein ajan pelkopolille jossa oli todella asiansa osaava lääkäri, laittoi minut myös itselleen loppujen tarkastusten ajalle ja kävin muistaakseni vielä 2 kertaa siellä juttelemassa. Hän osasi todella vakuuttaa minut ja kertoi myös, mitä mieltä oli edellisessa synnytyksessä kohtaamistani hoitokäytännöistä. Lupasi myös tulla hoitamaan synnytystäni mikäli olisi vuorossa.
Voin sanoa, että toinen synnytys vasta lähes täydellisesti mennessään onnistui karkottamaan ne möröt, jotka olivat vaivanneet yli 2 vuotta. En tiedä, voinko suositella muille "hoitokeinoksi" mutta omalla kohdallani näin kävi. Itkin sitäkin toisen synnytyksen jälkeen, että miksi en saanut kokea tätä jo ensimmäisellä kerralla, niin paljon tuskaa poistui siinä samalla. Kieltämättä olen myös miettinyt, miten olen suhtautunut äitiyteen esikoisen kohdalla, kun alku oli traumaattinen. Tuntui, että toista rakasti jo valmiiksi puhtaammin,ensimmäiseen tuntui lataavan myös katkeruutta tilanteen ja kokemusten johdosta ja pelkoja oli monenlaisia.
En voi kuin toivoa voimia sinulle ratkaista kriisi ja riittävästi sinnikkyyttä hakea ja löytää apua!
Kakkosen syntyessä anoppi ja appi asuivat 300m päässä ,joten anoppi tuli meille yöllä esikoisen nukkuessa kun lähtö sairaan tuli eteen. Rv:t oli 41+6 joten enää ei oikein päässyt "yllättämään". Aamulla appi tuli jatkamaan kotimiehenä kun anoppi meni töihin, ja mieskin kotiutui sitten yöllä tapahtuneen syntymän jälkeen ja ehti vielä töihinkin!
Nyt ollaan muutettu ja isovanhemmat asuu lähimmillään 60km päässä :/ Joten aika sumpliminen onkin että ketähän tänne pyydetään, synnytykset kun on alkaneet minulla aina yöllä. Pitää varma joku naapurin eläkeläistädeistä houkutella yrittää vahtiin. Nyt myös kaikki isovanhemmat ovat työelämässä eikä kaikilla ole edes ajokorttia. Lapset ovat 4 ja 2v. Onneksi aikaa on vielä tammikuulle pähkäillä järjestelyjä.
eikkuli r v 12+6
Sinuna hankkiutuisin kiireesti äitipolille. Mieti, haluatko mahdollisesti synnyttää rv 24 pikkukeskosen???
Olen juuri seurannut vierestä ystäväni rankkaa raskautta, jota hoidettiin rv 21 lähtien lääkkeillä ja täyslevolla supistusten vuoksi, ettei vauva syntyisi ennenaikaisesti. Rv 28 meni limatulppa ja kohdunsuu alkoi avautua. Lisättiin lääkkeitä, ja raskaus meni vielä 5 viikkoa eteenpäin. Sinäkin aikana hän joutui pariin otteeseen olemaan sairaalassa.
Näissä asioissa ei ole leikkimistä. Vaikka siellä osastolla ei ole mukavaa äidin olla, niin järki käteen - mikä siinä raskaudessa on tärkeintä?
oltiin eilen kylässä ja siellä lapsella oli kuumetta, äiti epäilee että kyseessä voisi olla vauvarokko, näppyjä ei tosin ollut vielä ilmaantunut. Mahtaakohan se olla vaarallinen? Ja voihan se siltikin olla parvorokkokin... :/
tuosta tunteiden mitätöinnistä, oma äitinikin sanoi kun hänelle joskus muutaman kuukauden päästä itkin synnytystä, että "en ymmärrä mitä sinä sitä vielä mietit, kun yleensä nuo asiat unohdetaan eikä niitä muistella jälkeenpäin." Siinä siis oli edeltävän sukupolven tuki ja turva...
Lähisukulaiseni sai ensimmäisestä synnytyksestään myös kamalat pelot, sillä hänellä oli epiduraaliin jonkinlainen kipupumppu, jonka kätilö unohti laittaa takaisin päälle vessassa käynnin jälkeen. Lisäksi hän sai pahat vammat alapäähän (kuten minäkin) vauvan syntyessä. Toisessa raskaudessa hän kävi 20rv-> eteenpäin keskustelemassa pelkopolilla ja halusi sektiota. Hänelle kuitenkin luvattiin täysin kivuton synnytys alusta loppuun. Toinen synn. alkoi lapsivedenmenolla kotona ja heti päästyään sairaalaan hänelle laitettiin täyspuudutukset ja on kertonut, että toinen synnytys oli täysin rauhallinen, kivuton, hän vain odotti kunnes kerrottiin koska ponnistaa. Hänen kokemuksensa oli mielestään todella onnistunut tällä toisella kerralla.
Itse olen kokenut, että vain avaaamalla suuni voin vaikuttaa tilanteeseeni, ja nyt kolmatta odottaessani sanoin jo eka neuvolassa, että en tule synnyttämään makuultani ja pelkopolikäynnit annettiin ilman muuta kun sairaala on taas eri ja ed. raskaudessakin olin käynyt siellä keskustelemassa. Nyt tietysti isoimpana pelkona on, että voiko tämä kolmas kerta mennä hyvin, kun edellinen kerta meni hyvin ja ensimmäinen oli helvettiä... Mutta tunteet eivät ole läheskään niin ahdistavia kuin tuon kauhukokemuksen jälkeen viime raskauden aikana, nyt jotenkin osaan jo ajatella että asiat menevät painollaan, mutta voin itsekin niihin vaikuttaa mikäli synnytys aikanaan menee suunnilleen normaalisti.