eikkuli80
Seuratut keskustelut
Kommentit
Täällä sitä ollaan, yhtenä pallona edelleen!
Tulin siis bumerangina takaisin! Ei löytynyt lääketieteellistä syytä käynnistämiseen ja kun vauvalla oli siis kaikki hyvin niin mitäpä sinne jäämään. Näin epäkypsällä kohdunsuun tilanteella kuulemma voisi mennä viikkokin käynnistellessä. Niin että niitä supistuksia nyt saisi sitten tulla, että päästäisiin joskus synnyttämään asti... Painoarvio oli 4kg:n tuntumassa, ei kuulemma millään voisi olla 4,5kg. Joten senkin puoleen aion nyt olla ihan levollisin mielin. Lääkäri pyöritteli kohdunsuuta (ja se muuten tuntui), toivottavasti vaikka alkaisi siitä innostua avautumaan. Sormelle vain auki ja kanavaa pitkästi jäljellä... tosin niinpä se on ollut muidenkin kohdalla. Maanantaina sitten suoraan osastolle aamulla cytotec-käynnistykseen ellei sitä ennen tapahdu mitään itsekseen. Toivottavasti nyt tapahtuisi!!!
Onnea vaan vauvansa jo syliin saaneille! Minä pääsin taas ultralla kurkistamaan, mutta eipä se sama asia ole... sukupuoltakin koitin tiirailla mutta taas pallit kun ensin luulin näkeväni niin jouduin toteamaan että napanuorahan se taas vaan on, kun lääkäri juuri silloin otti napavirtauksia ja napanuora meni siististi siitä jalkojen väliin. Noh, eiköhän sekin viikon sisään selviä...
No nyt taidan mennä päiväunille, nimittäin ei viime yönä oikein meinannut uni tulla silmään. Senkin puolesta olisi parempi kun ei tietäisi koska se lähtö tulee, niin saisi edes nukuttua jännittämättä... Lapset on tämän päivän päiväkodissa joten tuli ikäänkuin vapaapäivä minulle... ihan kivaa vaihtelua tietenkin tämäkin. Vaikka olisi se vauva saanut jo syntyä!!!
eikkuli 41+4
Äidiltäni pyysin lainaan yläkerran hoitopöydäksi. Menee todellakin pieneen tilaan kokoontaitettuna, mutta jalat on kyllä tosi leveällä sitten avattuna. Enpä itsekään löytänyt mistään uutta joten päädyin tähän vanhaan jolla varmaan minullekin on vaippoja vaihdeltu...
Mies sitten lähti toisen työnsä pariin kuten eilenkin ja olen täällä sitten lasten kanssa tällaista 24/7 putkea vienyt läpi... Ei kyllä ehdi koti kovin siistiksi jäädä, kun tenavat sotkee sitä mukaa kun ehtivät enkä kertakaikkiaan jaksaisi TAAS siivota. Voisi vaikka päivittää sairaalakassin sitävastoin kuntoon, kun päätin että otan kevennetyn version huomenna ja mies tuokoon loput.
Tuossa välillä lähdin kauppa/postireissulle ja oli kyllä sellainen reissu, että totesin että voisin tässä välillä vaikka synnyttää jos toimisi (ylä)pää taas paremmin! Huomasin nimittäin eka kaupan pihassa että unohtui lompakko kotiin. Miehen pankkikortti oli kuitenkin taskussa kun sille piti hakea paketti postista, ja tuo kauppa enää 5min auki joten sain sillä maksettua... sitten pankkiautomaatille ja muistin paketin hinnan ainoastaan 100e pieleen - no, jäipä vähän käteistä - postissa nyt meni ihan ok mutta sitten piti tehdä kodin kautta kierros että pääsin sinne ruokakauppaan ja sinne piti sitten pentujenkin päästä välttämättä mukaan kun olivat pihalle asti päässeet. Huoh. Ja sitten mies tosiaan ehti jo lähteä.
Taidanpa alkaa laittaa lapsia nukkumaan kun niilläkin on aamulla superaikainen herätys. Vitsi jos siellä sairaalassa pitää olla monta päivää ennen synnytystä jo eikä saa nukuttua vaikka kunnolla... Nytkin on niin unihiekkaa silmissä ettei tee mieli kuin painua petiin, ei puhettakaan mistään synnäristä... Mulla on harry potter kesken, täytyy varmaan ottaa se mukaan kun on ehkä 400 sivua vielä lukematta -hyvää unilääkettä :P
Tuo syväkyykkyasento ei multa kyllä onnistu ilman perusteellista tukea, nimittäin on liitokset jo niin kipeät etten pysty siinä olemaan juurikaan - saati sitten pääse pystyyn :S Olen sitäpaitsi aivan varma, että kohdunsuu on tiukasti kiinni ja täysin kypsymätön kun huomenna tutkitaan... niin se on muidenkin kohdalla ollut ihan kalkkiviivoille saakka :/
eikkuli 41+3
ps. Palaan sitten kertomaan jos laittavat vielä kotiin. Nyt kyllä tuntuu siltä, ettei sieltä enää tulla ilman vauvaa... Mutta jos musta ei kuulu huomeniltaan mennessä niin sitten olen sille reissulle jäänyt! Tsemppiä vaan muillekin pian lähteville - niitähän me kaikki ollaan :)
Eipä mitään uutta täälläkään, mutta pitää tulla käymään kun voi olla kuitenkin se viimeinen päivä kotona menossa!
Onnittelut vauvansa hakeneille :) Perässä tullaan...
En tiedä olenko pettynyt vai tyytyväinen, jos tämä käynnistetään. Pettynyt tietysti siinä mielessä jos oma keho ei nyt ymmärrä toimia ajoissa, tyytyväinen odotuksen loppumiseen...
Mieskin alkaa olla aivan täynnä kyselyjä, hän nyt tällä hetkellä enemmän liikkuu tuolla kaupungilla ja kuulemma yrittää olla mahdollisimma näkymätön ja silti joka nurkalla joku huomaa kysyä että JOKO? :D
No, katsotaan.
eikkuli 41+3 edelleen
mies taisi olla vielä pettyneempi, se kun on ollut raukka hälytysvalmiustilassa jo viikkotolkulla... :) Suorastaan NÄIN puhelimesta että olisi halunnut syöksyä töistä sairaalaan... No, kätilö kehotti harrastamaan seksiä ja saunaa ja siivousta, sen lisäksi kävin vähän shoppailemassa, joten jotain lohdutuspalkintoa kuitenkin :D
mua alkaa kohta naurattamaan tää koko tilanne. Ja taas tulee lastenhoidon kanssa ongelmaa jos nyt loppuviikolla sitten syntyykin...