eikkuli80

eikä tikin tikkiä tullut tällä kertaa! häntäluu tosin kärsi vaurioita kun vauva syntyi niin vauhdilla lopussa, mutta ei varmaan murtunut kuitenkaan tällä kertaa kun on jo parempi. Mies sanoi että rutina vaan kuului kun vauva tuli, se oli varmaan se häntäluu sitten, itse en moiseen ehtinyt kiinnittää todellakaan mitään huomiota! toipuminen on ollut varsin nopeaa, yksi iso hyytymä / joku "syntyi" isomman hädän yhteydessä toissapäivänä mutta sen jälkeen kohtu ei enää aristanut juuri ollenkaan ja maitoakin alkoi oikeasti tulla, joten hyvä kun tuli pois.



Lapset, varsinkin esikoinen on ihan myyty pikkuveljelle, tuore isosisko taas ilmoitti vastakkaisista väitteistä huolimatta että pikkuveli on tyttövauva :) ja on sitä mieltä edelleen...



eikkuli taas, siirtyen tästä pikkuhiljaa tuonne vauvapuolelle (jos ehtii nyt ylipäätään juuri enää palstailemaan...)

Synnytys tosiaan kesti noin 3 tuntia kaikkinensa, oli puolet nopeampi kuin edelliset. Mieskin ehti sinne lasketteluretkelleen!



Osastolla sitten pudottiin lujaa maan pinnalle kun vauva 12h iässä meni yhtäkkiä aivan siniseksi ja veltoksi :( Hoitaja vei juosten tutkittavaksi, lääkäri tuli paikalle ja me katsoimme lasten kanssa voimattomina, (siis mies ja lapset oli juuri tulleet paikalle) kuinka neljä ihmistä teki vauvan kanssa töitä :( Hurjan näköistä, mutta ilmeisesti kyse oli siitä että vauva oksenneltuaan ja nieleskeltyään lapsivettä unohti alkaa hengittämään uudelleen. Ei mitenkään mukavalta kuulosta tuokaan diagnoosi :( Yöksi otettiin tarkkailuun, enpä olisi uskaltanut vauvan kanssa nukkuakaan huoneessa! kyllä siinä jo ajattelin, että tässäkö tämä oli ja kuinka itsekästä onkaan iloita hyvin mennestä synnytyksestä yms. ja että yhden arvokkaan päivän sain vauvan kanssa ja mihin sen tuhlasin? Lähinnä ystäville ja sukulaisille ilmoitteluun kai... Seuraava päivä meni hyvin, mutta taas toissayönä vauvan ollessa tarkkailussa sama toistui, minä siis nukuin tietämättömänä kaikesta. Hoitajan mukaan oli kuitenkin lievempi kuin edellinen, ilmeisesti nyt röyhtäyksen jälkeen oli unohtanut jatkaa hengittämistä :( Lääkäri oli taas käynyt paikalla. Eilen sitten oli lääkärin tarkistus ja kaikki nämä kolme antoivat saman diagnoosin, joten kai siihen sitten täytyy uskoa. Oltiin kuitenkin vielä yksi yö tarkkailtavana, mutta viime yönä ei sitten tullut mitään erityistä ja tänään päästiin kotiin. Maitoa on alkanut huolesta ja järkytyksestä huolimatta tulla aika hyvin, lisämaitojakin annettiin mutta eilinen ja tämä päivä ovat jo menneet ilman, viime yönä vielä tarkkailussa jonkun verran oli annettu. vauva syö kyllä tosi hyvin rintaa ja on aika leppoisa tapaus :) Nyt kun tuosta järkytyksetsä on vähän päässyt yli, niin ihan tavallinen vauvahan tuo vaikuttaa olevan, mutta tietysti vaatii vähän erityistarkkailua ja toivon todellakin, ettei kotona enää tulisi noita kohtauksia. Tänään vielä neljäs lääkäri tarkisti joten on sitä poikaa ainakin syynätty tarkkaan!



Mutta nyt täytyy mennä käymään suihkussa kun on vielä tilaisuus... Jos *Emmuli* tai muita on täällä vielä yhtenä pallona, niin hurjasti tsemppiä loppumatkaan, enpä minäkään odottanut silloin tiistai-iltana että aamuun mennessä nyytti on jo kainalossa!



Ai niin, vauvan mitat 4118g, 52,5cm ja hattu 37,5cm



Nyytistään ikionnellinen eikkuli

Mutta aivan ensiksi, *Marie1981, syvimmät osanottomme... en tiedä mitä sanoisin, kun ei tuo tie itselläkään ihan suorin ollut :´( *



Todellakin, kuten *Emmuli* arvelit keskiviikkona niin vauvanhakumatkaan lähdettiin yöllä! Illalla maate mennessä vatsakivut laantuivat, niitähän oli lääkärin ronkkimisen jälkeen ollut pitkin päivää mutta lieviä. Kun nousin vessaan vielä ja totesin miehelle, että näköjään pystyasennossa maha on kipeä, makuulla ei, niin sain komennon käydä äkkiä pitkäkseni sillä mies halusi seuraavan päivän lasketteluretkelle :P Vessassa pyyhkiessä tuli aivan minimimäärä vaaleanpunaista paperiin, mutten voi sanoa sitä edes limaksi...



Yöllä sitten klo 3.10 heräsin, uneen olin jo tuntenut että alamahaa särki. (Ajattelin vaan että rakko on täynnä ja siksi tuntuu.) Nousin ylös vessaan ja siinä taittuessani tuntui *plop!* alakerrasta ja housuihin valahti nestettä, josta en todellakaan ollut heti varma oliko pissaa vai lapsivettä. Miehen herätin heti ja lähdin vessaa kohti, mahaa kiristi kiitettävästi... vessassa totesin että sen täytyy olla lapsivettä, vaikkei sitä siis ihan mahdottoman paljon tullutkaan. Olin aika hermona, kun neuvolasta oli sanottu että jos supistaa ja lapsivettä menee niin ambulanssi pitää tilata, mies hälytteli työkaveriaan lapsenvahdiksi ja minä soitin synnytysvastaanotolle josta kätilö antoi luvan lähteä autolla ja sanoi vielä ettei ole mitään kiirettä (tästä olin itse vähän eri mieltä, kun edellinenkin oli maailmassa 1,5h vesien menon jälkeen). Sanoi myös että jos tilanne muuttuu niin vaihtaisimme sitten matkalla ajopeliä, en kyllä tiedä miten sekin olisi sitten matkaa nopeuttanut?! Pääsimme matkaan klo 3.35, siinä välillä tuli supistuksia joita en ehtinyt laskemaan kun piti yrittää välissä pukea päälle, en pystynyt mennä koukkuun ollenkaan. Olin aika huolissani kun en tuntenut vauvan liikkeitä ollenkaan, en koko matkan aikana, mutta siinä miehen kanssa totesimme että jos sinne napanuora pääsi luiskahtamaan niin emme sille mitään enempää voi kuin mennä nyt lujaa. Ja lujaa mentiin... Matkalla oli supistukset 2min välein ja kipeitä, kestivät 1,5min kerralla. Kaurapussi lämmitti alamahalla ja istuinta ruuvasin vähän enemmän lepoasentoon.

Klo4 oltiin vastaanotossa ja siellä sitten oli paperit hukassa kun ne oli siirretty jo osastolle maanantain käynnistysaikaa varten ja muutenkin kätilö joutui seurustelemaan niiden koneiden kanssa tuhottoman kauan, kuten aikaisemmin ounastelinkin. Olin 5cm auki enkä pystynyt sängylle makuulle käyriä varten, joten mentiin suoraan saliin. Olin seisaallani ja kun sydänkäyräanturi laitettiin paikoilleen, heti ensimmäisestä supistuksesta lähtien aina supistuksen aikana tuli sydänäänilasku :( Hyvästit sai jättää ammeelle ja suihkulle, mutta samalla tietysti kamala huoli tuli vauvan voinnista. Kyselin että onko napanuora tulossa ensimmäisenä ja joudutaanko tässä nyt sektioon jne. mutta kätilö arveli että on vartalon välissä puristuksissa koska äänet aina palautuivat kuitenkin hyviksi.



Sitten tosiaan steppasin metrin alueella sydänäänikoneen vieressä... Puoli viideltä olin 7cm auki, viideltä 8-9cm ja aloin olla aika tuskainen. Aquarakkuloita laitettiin selkään kaiken kaíkkiaan kolmeen kertaan kun kipua oli sekä alamahalla että -selässä, mahaan painoin jyväpussilla jota mies kävi juoksujalkaa mikrossa lämmittämässä supistuksen olemattomalla välillä silloin kun alkoi viilentyä... avautumisvaiheen loppupuolella mies painoi alaselkään peukaloilla niin lujaa kun pystyi jyväpussin kanssa, kätilö antoi kylmän kääreen otsalle ja se oli ihana. Myös ilokaasua otin loppumetreillä kun tuntui ettei hommasta tule enää yhtään mitään. Luultavasti tunsin eka kertaa ponnistuksen tarvettakin, aina kun yhtään kumarruin eteenpäin. Puoli kuudelta jäljellä oli joku hiivatin lippa, ei ponnistuslupaa. Kun melkein kiroilin jo, jalat oli maitohapoilla siitä steppailusta kuin parin tunnin aerobickin jälkeen, kätilö pyysi sängylle ja auttoi kädellä lippaa sivuun kun samalla ponnistin, se ei onnistunut täysin mutta lippa oheni ja eka kertaa ponnistus tuntui hyvältä :) Siitä siirryttiin jakkaralle ja yhtäkkiä ponnistusvaihe tosiaan alkoi! Siinä vaiheessa lääkärikin tuli ovelle, sama jonka kohtasin aamulla äitipolilla, mutta totesi että tuohan syntyy justiin eikä häntä täällä tarvita. Kolme kätilöä oli avustamassa. Synnytyskätilö auttoi edelleen sitä lippaa sivuun, luulen, että vauva syntyi lopulta kolmella supistuksella siinä jakkaralla. Kamalin vaihe oli kun vauvan päälaki syntyi, supistus loppui siihen ja kätilö ilmoitti että odottelemme seuraavaa supistusta, jolloin karjuin että ei muuten odoteta!!!! Eivät antaneet lupaa ponnistaa ilman supistusta vaikka tunne oli aivan järkyttävä! Onneksi se supistus tuli (tai en tiedä tuliko vai ponnistinko vaan...), vauva syntyi kaulaan asti ja sitten kiellettiin täysin ponnistaminen, sillä napanuora oli kaulan ympäri ja kaksi kätilö pujotteli sitä hurjaa kyytiä pois tieltä vartalon läpi. Tämä loppu oli aivan eläimellistä, sillä hartioiden jälkeen huomattiin että napanuora oli vielä jalankin ympäri ja minun oli kertakaikkiaan mahdoton olla kun vauva oli puoliksi ulkona ja sitä pidäteltiin... Mutta onneksi tuo vaihe oli kuitenkin nopea ja siinä silmänräpäyksessä kun vauva oli ulkona, helpotus oli valtava ja kuten miehelle sanoin, kaiken annoin anteeksi ja unohdin sillä siunaamalla kun vauvan näin ja se nostettiin polvilleni! Vauvan väri oli kalpea, siitä kätilö jo varoittelikin tuon napanuoraongelman takia, mutta sai 9/10/10 pistettä. Poika siis! Vielä aamulla ajattelin että se olisi ollut tyttö... klo 6.06 oli syntymäaika ja ponnistus kesti tosiaan 6min, lyhyin näistä kaikista. Jälkeiset tulivat sängyllä nätisti, istukka oli tosin jotenkin revennyt siinä lopputaistossa mutta onneksi oli kokonaisena kuitenkin. Vauva teki hätäkakat lopun tiukassa paikassa, sitä oli valtavasti joka paikassa, mutta onneksi ilmeisesti pää oli jo suunnilleen pihalla joten hengitystiet säästyivät.

Taitaa tulla aika vähäväkinen ketju ensi viikolle :/ Ens viikolla täällä tosiaan oon varmaan vain minä... Nimittäin aloin tuossa ihan todella miettimään, että paljonkohan näitä viikkoja "todella" on. Kuopushan syntyi 41+6 ja la täsmäsi. Neuvolan mukaan nyt olisi 40+6, kuukautisten 41+4 ja ultrien mukaan nuo kuukautisviikot täsmäisivät paremmin. Mutta kukas sitä sanoo, että tämä "päättäisi" syntyä kuopuksen kanssa samaan aikaan?? Kun kuopuskin syntyi 4 VIIKKOA myöhemmin kuin esikoinen... Mutta joka tapauksessa jotain limatulppaa tai vastaavaa saisi alkaa ilmaantumaan, muuten mulla häviää toivo siitä että tässä mitään tapahtuisi... No, neuvolaan tässä ei joka tapauksessa kai enää tarvi sitten mennä ollenkaan. Kunhan vaan odotellaan.



Nyt on kyllä ollut niin kylmä tuuli koko päivän ja kun olen pihalla tallustellut, että taidanpa lämmittää saunan ja mennä sinne itseäni hautomaan. Tulkoon loppuperhe mukana jos haluaa... Tai ensin kyllä pitää saada jotain ruokaa, kun koko päivä meni eväsleivän voimin.



eikkuli taas kerran