Demittäjäcool
Seuratut keskustelut
Kommentit
Sound of Music: "...kuljemme vuorten yli jalan" ja ihan loppukohtaus, jossa tämä toteutuu, taustalla soi "climb every mountain". Jostain syystä itken aina siinä.
DS kirjoitti:
Muistan tapauksia jolloin olin alle kouluikäinen tai ehkä ekaluokkalainen.
Olin uimahallissa ja sen jälkeen menin äidin kanssa kauppaan, jossa vastaan tuli vanha uimakoulunopettajani. Ylpeänä kerroin uimahallireissustani, mutta myöhemmin tajusin että täti taisikin olla leikkikoulun taideopettaja. Kummankaan ulkonäöstä en muista enää kuin tummat, pitkähköt hiukset ja taideopettajan esiintyneen naamari kasvoillaan (kerran vai usein, en ole varma).
Toisen kerran olin Stockmannilla tms, ja kammosin liukuportaita. Äiti meni edeltä liukuportaita alas, enkä minä uskaltanutkaan astua perässä. Siinä täristessäni takaani tuli joku vieras täti, joka auttoi minut kädestä pitäen portaat alas. Muistan että äiti ihmetteli, että enkö kummitätiäni tunnistanut!
En ole varma, milloin kunnolla tajusin että kasvomuistissani on vikaa. Ainakin olin sisäistänyt sen aloittaessani yliopiston 19-vuotiaana (nyt olen 30). Näkövammainen ystäväni riemastui asiasta puhuessani, että sullahan on vamma! Omg, ajatteli teini-minä.
Nyt aikuisena tiedostan asian ja osaan kiinnittää huomiota tuntomerkkeihin tarvittaessa. Nimimuistini on ihanteellinen, mutta sitä on vaikea hyödyntää kun kasvomuisti puuttuu. En juuri koskaan kutsu ihmisiä nimeltä, joten olen välttynyt monelta nololta tilanteelta (viimeksi tänään töihin mennessäni tajusin ehkä puolen tunnin jälkeen että tummatukkainen kollega ei ollutkaan Carina vaan Hanna, onneksi en täkäläiseen tapaan KOSKAAN moikkaa ihmisiä tyyliin "hej Carina!")
Tämä olin minä. Nyt jaksoin kirjautua (vaikeimman kautta, en muistanut salasanaa tai edes käyttämääni osoitetta).
Minulla ei ole mitään neurologista diagnoosia, mutta AS-ADD-tyyppiset oireeni, käytöshäiriöt etenkin lapsena ja varmaan kaikki muutkin ongelmani (mm. nykyinen masennus, sosiaalinen fobia, ryyppääminen, ylipaino) johtuvat siitä, että biologinen äitini (vanhempani adoptoivat minut vauvana) joi raskausaikanaan.
No niin, siinä oli lyhyesti mainittuna ettei minulla ole kunnon diagnoosia (typ AS).
En toki ole katkera, kun kaikki motoriset, sosiaaliset ym. vaikeuteni ovat virallisesti vain omaa laiskuuttani tai välinpitämättömyyttäni.
Kuolevan ihmisen suuta kostutetaan, mikä auttaa pahimpaan janontunteeseen. Kehon nesteytys tuntuu turhalta, jos kuolema on väistämätön ja passiivinen eutanasia jo käynnissä.
T. vanhainkodissakin työskennellyt ja kuolevan vierellä monta kertaa valvonut undersköterska (Ruotsin versio lähihoitajasta, ei tietääkseni ihan sama asia).