danskutiii

Moi!

Mulla oli reilu vuosi miehen "lämmittelyä" lapsiasialle. Tosin itse olen tänävuonna 30 ja mieheni 31. Uran luonut mies mulla.

Ollaan oltu n.2v 8kk yhdessä ja mulle tuli vika niitti odotteluun viime kesän lopulla. Sanoin jyrkästi et en pysty olemaan suhteessa, missä en pysty luottamaan siihen et toteutuuko omat haaveet perheestä, mikä on mulle pienestä asti ollu suuri haave ❤

joo meillä on muuten aivan täydellinen suhde et ei juurikaan riidellä ja puhutaan muutoin mistä vain ja meillä on hauskaa yhdessä. Molemmilla vaan erilaiset kokemukset ennen tapaamistamme.

Mieheni ollut monta vuotta sinkkuna ,joten sulattelua tää perhe-elämään ryhtyminen on vaatinut et ihan tauolla oli meidän suhde syksyllä, kun puntaroitiin tää asia.

Ei ollut muita vaihtoehtoja.

Tauolla olo herätti mieheni ja sai ymmärtämään,et kyllä hän haluaa mennä mun kanssa kohti tulevaa ja tajus et näin hyvää suhdetta ei missään nimessä halua heittää hukkaan. On valmis ja halukas perhe-elämään ja mun oli aluksi vaikea edes uskoa tätä.

Nyt meillä alkaa 2kk päästä yritys,kun ollaan reissattu ennen sitä.

Neuvoksi antaisin sulle et sulla on oikeesti aika kiire, mikäli lapsi on sulle elämässä ykköstavoite.

Jos se ei oo kaikkein tärkeintä saada, muutaman vuoden odotus ei tietty mahdollisuuksia poista sillä nainenhan voi tulla äidiksi vaikka hedelmöitysklinikalla. Itselleni yksin äidiksi tuleminen olisi ehdottomasti vaihtoehto, mikäli olisin sinkku 35+.

Äidinrakkauden kokemisen eteen tekee mitä vain.

Tiedän niin tunteen, kun suhde on muuten älyttömän toimiva mut lapsiasia takkuaa. Mä olin tosi ahdistunut sillon ja koin et iso osa puuttuu mun elämästä ja se oli äidiksi tulon mahdollisuus/varmistaminen,et tietää toisen kans tähtäävän samaan suuntaan eli perhearvot samat. Miehen ei tarvitse potea vauvakuumetta, ei munkaan mies pode. Riittää että on valmis siihen projektiin ja halukas olemaan just sun kanssa.

Jos mies on epävarma omasta tulevaisuudesta ja itsestään niin on kauheen vaikee olla vastuussa 3:sta henkilöstä. Vaatii tosiaan asenteenmuutosta ja katsella asioita ja elämää eri näkökulmista. Miehelläsi varmaan on nyt tällainen vaihe et tavallaan sysää perheajattelun toisaalle, eikä halua puhua siitä.

Monet miehet jämähtää tohon työ/oma vapaa-aika/miehisyys rooliin ja kokee perheen perustamisen oman vapauden menetyksenä. Jos on toimiva parisuhde niin noista tunteista pitäis puolison tukemana päästä eroon. Tulla se varmuus ja heittäytymisen halu kohti ihanaa tuntemattomaa.

Mieheni hyvä ystävä sai juuri vauvan,joka on helpottanut tätä perheajattelua.

Sinuna tosiaan miettisin tarkkaan asioita. Katuisitko, jos miehesi riistäisi mahdollisuutesi kokea äitiys ja esim. katkeruuden kautta johtais eroon joskus?

Vai pystyisitkö elämään sen asian kanssa et miehesi ei pakosti muutu siinä ajassa, millon sulla on vielä mahdollisuuksia saada lapsia?

Nää on todella vaikeita ja isoja kysymyksiä

mutta mää ite henkilökohtasesti nään äitiyden tärkeämpänä kuin olla miehen kans, joka ei pysty tarjoamaan sitä mikä mulle olis maailman tärkeintä ja joka ei sille olis tärkeintä myös.

Lopulta me itse tehdään päätökset elämässä ja kestetään seuraukset.

Onko sun monilla ystävillä jo perheet?

Mun vauvakuume vain kasvoi, mitä enemmän ystävät alko saamaan lapsia. Vahvistui se tunne,et ihan parasta ja kauneinta on äidin ja lapsen side ja vuorovaikutus toisiaan kohtaan. Jos tässä mullekki siunaantuis lähiaikoina pienokainen tuonne masuun, tiedän jo nyt et se tunne on jotain niin ihanaa ettei sanat riitä kertomaan. Voin vain pysähtyä siihen rakkauden tunteeseen ja odotteluun. Askel lähempänä kaikista kauneinta kokemusta.

Muista arvostaa itseäsi ja näyttää miehellesi et jos äitiys on sulle seuraava askel niin se kans on. Sulla on ikäsikin puolesta täysi oikeus puntaroida teidän parisuhde. Vaikka muuten asiat olis hyvin niin mä ite toitotin sillon itselleni et lapsen saaminen on kuitenkin aina se suurin mullistus elämässä, jota harva katuu. Jotenkin kuulostaa "silmille pissaamiselta" toi "joskus 4v päästä" et sä ite olisit silloin 39v. Eli ikä, jolloin kokeillaan "onnea" raskautumisessa. Biologisen ajan varastamiselta, näin kärkkästi sanoen.

Toivottavasti teet oikeita valintoja ja niinkuin sydän sanoo. Tsemppiä paljon. Ei ole helppoa...:(

Vauveli vanhalle:

Paljon Onnea teille pienokaisesta, on varmana mahtava tunne ku plussa pärähtää tikkuun ❤ onnellista odotusta siis sinulle! ☺

Ilona92:

Olette aika pitkään olleet yhessä. Ymmärrän sua oikein hyvin ja kun olette valmistuneet molemmat. Jos vakituisen työn molemmat saatte, niin taloudellinen turva olis hyvä ja miehellesi olisi ainakin yksi mahdollinen pelko vähemmän.

Me ollaa oltu 2.5v yhdessä mut mä täytin 29 ja mieheni 30. Samoja juttuja ollut, kuin sulla mut mä löin faktat tiskiin et pian lähenen 30v ja mulla on oikeus ikänikin puolesta päästä perheasioissa eteenpäin. Pitkien ponnistelujen jälkeen mieheni lämpeni mut ei sille helppoo ole ollut. Jotkut miehet vaan tarvii kasvaa siihen päätökseen et ne kykenee edes olemaan ilman ehkäisyä.

Naisena se on tosi vaikeeta kieriä niissä tunteissa kun haluaa vauvaa niin paljon.

Teillä pidän valttikorttina taas suhteen pitkää kestoa,vaikka nuorepia ootteki. Tuossa vaiheessa suhdetta on ihan hyvä puntaroida tulevaisuus ja et molemmat haluais samaan aikaan edetä.

Sinuna laittaisin aikarajaa, vaikka tää kuulostaa niin tyypilliseltä. Ei tietty lasta pidä kinuta, se vaan enemmän saa miehen pakoilmaan tota aihetta vaan asialliesti kertoa omista tunteista ja haaveista. Antaa hetki miehelle aikaa.

jos sulla pillerit loppuu 3kk päästä niin esität vaikka et kesällä olis hyvä hetki alkaa yrittää sille hiljalleen ja keskustella siitä et mikä hänessä pelottaa ja onko hänellä jotain asioita mitä haluais tehdä ennen lasta.

Ne keskustelut ei sais olla sellasia tivaavia ja ahdistelua vaan järkevää pohdintaa perheen tuomasta vastuusta, ilosta ja haasteista.

Mä olen sanonu mun miehelle et sä saat edelleen vkloppuisin oll poikien kanssaja elää myös itselle. Hänellä kaksi ystävää sai lapset hiljattain, mikä on auttanut häntä päätöksessä. Jos en ystävillä ei olis niin vois oll vaikeampaa, kun olis kaveriporukan ainoana miehenä isä.

Nää ei oo helppoja asioita naiselle eikä miehelle. Tärkeintä on ettei kumpikaan joudu yksin tunteiden kanssa. Se tuhoaa ilmapiirin täysin. Molemmilla pitäis olla selvänä et parisuhde on kuitenki molempien tarpeita eteenpäin vievä onnellinen asia ja jos perhettä haluaa ni kyl se molempien toiveesta täytyy tulla, muuten voi suhteelle käydä huonosti kun lapsi syntyy.

Toivottavasti saatte selvitettyä asiaa yhdessä. Mä tosiaan itse luulin toivoni menettäneen miehen jääräpäisyyteen mut kas kummaa se heräs ja alko itekki heittäytyy tähän suhteeseen täysillä ja haluamaan lasta. Meillä alkaa yritys huhti-toukokuussa Aasia reissun jälkeen.

Kiva, että täällä on muitaki pian yrittäviä niin voidaan toisillemme purkaa vauvakuumettamme ❤

Tara: Sinä kohtalotoveri. Tiedän tasantarkkaan sen tunteen ku on maailman ihanimman miehen kans,joka epäröi ensin pitkään ja sit täyttää toiveen ja tavallaan koko tulevaisuuden samalla. Uskomattoman ihanaa et haasteet muuttuukin kertaheitolla onnen odottamiseksi. Tästä kahdenkeskisestä suhteesta nauttii ihan eri fiiliksillä kun tietää et yhteiseen tulevaan tähdätään.

Mimioni: Ihanaa et teilläkin alkaa yritys. Meillä alkaa toukokuussa jee ❤ huhtikuussa ollaan viel kahdenkeskisel reissul Aasiassa niin sen jälkeen tervetuloa ihana kamala perhe-elämä! 😉

Siis tää jokapäiväinen fiilis siitä et miltä meidän lapsi näyttää, saako tytön vai pojan, netissä on niin ihania vaatteita mitä haluais jo nyt tilata, vaunuja ja kaikkea vauvantavaraa on kiva katella(pääsis vaan nyt ostamaan niitä jo)

Jännittää kamalasti se et tuleeko heti raskaaksi vai vasta vuoden päästä. Kova toive olis kesällä plussata! Jos mun äitiin ja siskoon olen tullut ni ei missään raskauksissa paljoo ole tarvinnut odotella heidän ja ovat lapsia saaneet myös 35+. Toivottavasti olisin yhtä hedelmällinen.

Ovulaatiotestejäki olen mennyt testaamaan varmistaakseni et ovuloin. Kyllä se 3 testikierron ainana plussat pärähti tasan puolivälissä kiertoa eli ei siis ongelmaa pitäis raskaakitulossa olla. Ainut vaan et olen luonnostaan aika hoikka ja painoindeksi 17.8 ja luin jonku jutun et alipainoisilla on 4kertasesti pitempi aika raskautua, mutta toisaalta ei se aina sitä tarkota. Enempi varmaan se liika odottelu ja kuumottelu hidastaa tulemista.

olen vitamiinejaki alkanu jo syömään.

Mielessäni sitä vaan miettii kuinka onnellinen voi ollakkaan plussaamisesta, kuinka kaikki on muuttunut sen pvn jälkeen ja sisälläni kasvaa jotain todella arvokasta. Tän koko prosessin saa viel kokea yhdessä maailman rakkaimman miehen kans. Meidän molempien yhteinen ensimmäinen lapsi. Tää on niin ihana ajatus etten kestä.

Ainut mikä mua huolettaa on synnytys. Olen aika kipukammoinen ja kapealantioinen. Todella siro. Et tuleeko olemaan hankala synnytys ja pelottaa jotenki se tilanne kun ei voi itse hallita sitä kunnolla.

Mut koitan ajatella et hyvin se menee ja ainakin maailman ihanin palkinto, joka on niin toivottu ja rakastettu.

EllenM kirjoitti:

Danskutii kirjoitit niin kauniisti asiasta, kiitos! Mekin molemmat olemme vakituisissa työsuhteissa, olleet jo useamman vuoden, erityisesti mies vielä hyvässä työssä. Asumme omistusasunnossa ja tilaa olisi muillekin kuin meille kahdelle. Voi kumpa asia ratkeaisi johonkin suuntaan, tuntuu että alan itsekin kohta jo välttelemään asiasta puhumista (vaikka hyvin tiedostan ettei se ainakaan silla ratkea) mutta jotenkin pelkään taas selityksiä kuinka ei ole vielä oikea aika tms. Onko se lopulta koskaan oikea kun mietitään jokaiselta osa-alueelta?

Ps. miten nämä keskustelut saa kiinnitettyä tuohon omaan profiiliin? Siellä näkyy vain jätetyt kommentit..?

Moikka!

Empä muuten tiedä miten sais kiinnitettyä. En oo koklannu ku nii uus käyttäjä olen. :)

Mä kestin sitä odottelua/vastausta n.1.5v.

n.6kk meidän tapaamisesta aloin varovasti kyselee niitä tulevaisuuden suunnitelmia.

Mieheni oli sitä ennen elänyt monta vuotta itselle ja opiskellu ja matkustellut. Olin siis ensimmäinen kunnon vakavampi juttu hänelle moneen vuoteen, joka pikkuhiljaa sit kasvoi tosirakkaudeksi. Kyllä pitkään sai onkia sitä,että mitä se nyt oikeesti haluaa.

Jaksoin uskoa et jokupv se tajuaa et suhteessa on vaan pakko asettaa tavoitteita ja olla yhteinen päämäärä, se ainainen "hetki kerrallaan, aika näyttää" lause ei enää monien kk jälkeen uppoa jos itsellä selkeät näkemykset ja unelmat mitä haluais jo innolla päästä toteuttamaan yhdessä.

Vaikka sain noita epämääräisiä vastauksia jo tovin, silti meidän intohimoinen suhde oli se syy miks ajattelin et pakko odottaa toisen "muuttumista".

mieheni muuten sanoi kans aina lukuisia syitä miks ei ole hyvä hetki hankkia lapsia.

Ystävistäni moni tuli äidiksi ja se pahensi meidän tilannetta sen verran et mun oli pakko lyödä vaihtoehtoja. Oma olo oli niin tuskainen, kun ystävien kokema äitiyden onni vain vahvisti sen tunteen, että haluaa äidiksi ja mieheni kokoajan "riisti" sitä minulta. Mahdollisuudet kokea sitä samaa onnea.

Oltiin se 1kk näkemättä ja pohdittii asioita. Annoin mieheni siis miettiä koko pakkaa et jos erossa olossa hän näkis mikä hälle on tärkeetä. On reilua molempia kohtaan se et punnitaan ja molemmat saa päättää siitä millasessa suhteessa elää ja onko meillä toisille vielä yhteistä annettavaa.

Molemmat tiedettii et hyvä suhde meillä muuten on ollu alun alkaen. Se oli miehenikin päätös olla mun kans ja heittäytyä päätökselle alkaa yrittää vauvaa. Sanoi, ettei toista niin ihanaa naista kuitenkaan löytäis.

Eipä ole enää mitään syitä ollu miksei yritettäis lasta. Tietää sen et se on tän suhteen seuraava askel ja molemmat ollaan 30 kynnyksellä eli täydellinen hetki mennä eteenpäin.

joskus se vaatii kompromisseja, katselua kaukaa,jotta näkisi lähelle. Ajatella sinne tulevaisuuteen. Se, että uskaltaa heittäytyä pitkän pinnistelyn jälkeen ni sen täytyy tuntua puolisosta hyvälle et on kyenny ratkomaan omia heikkouksiaan ja ymmärtänyt saavansa paljon kivempaa tilalle.

Mun olo on tuhat kertaa helpottuneempi ja iloisempi, kun parisuhteen kulmakivet on selätetty tossa lapsiasiassa. Sen jälkee ei oo ollukkaa mitään muuta kuin hyviä hetkiä jokapäivä. Ihanaa perusarkea josta molemmat nauttii.

Älä odota liian pitkään miehesi epäröintiä. Jos hän ei suostu puhumaan ni sinä et siitä saa kärsiä. Mies voi saada lapsia 40v mut nainen ei. Itse ajattelen niin et eniten mitä katuisin elämässä olis jättää lapset tekemättä. Äitiys on suurin ja tärkein haave elämässä. Siihen täytyy olla sen arvoinen mieskin mukana. Yhteinen unelma vanhemmuudesta ja vahvasta parisuhteesta.

Ellen M:

Tiedän tunteen, kun mies ei lämpeme. Laitoin viestin tänne omasta tilanteestani. Meillä oli raskas taistelu tän yhteisen tulevaisuuden osalta perheen perustamisen suhteen.

Mun oli pakko ihan 30v lähenevänä naisena antaa vaihtoehtoja. Joko me jatketaan yhdessä ja lapsi saa tulla vuoden sisällä tai sit erotaan, ikävä kyllä muuten niin mahtavasta ja hyvästä parisuhteesta. Onneksi jälkimmäistä ei tapahtunut vaan mieheni valitsi mut ja perhetien elämässään.

Hän ei vauvakuumeile vaan jännittää toki asiaa, mutta haluaa sitä kuitenkin aidosti. Hyvin vähän se meidän yrittämisesta puhuu, se jotenkin elää hetkessä ja ajattelee et kyl kaikki lopulta menee hyvin. Et hänkin on hyvä isä ja sillee.

Jos en olisi laittanut selkä seinää vasten, tilanne olis varmaan kaoottinen ton asian suhteen. Se syö mieltä niin paljon, jos itelle tärkeä asia evätään suhteessa. Se ei ole millääntavalla reilua, varsinkin jos ikää on sen verran ja haluais enempi kun yhden lapsen.

On erilaisia tilanteita, itse ymmärrän esimerkiksi uraa luovat 25vuotiaat miehet ei välttämättä halua vielä isäksi ja se on aivan ymmärrettävää. Oma mieheni oli kuitenki lähemmäs 30v ja koulut käyny sekä vakituisessa hyvässä työssä. Toki jokainen iästä huolimatta saa elää niinkuin itse haluaa, mutta parisuhteessa täytyy olla reilu toista kohtaan ja punnita ne arvot. Pahinta on se, että jotkut naiset on vuosia sellaisessa suhteessa, missä heillä ei ole yhteistä linjaa perheenperustamisesta, kunnes aika kuluu ja kohta niitä ei ole enää mahdollista saada. Se on siinä vaiheessa liian iso hinta olla ihmisen kans yhdessä, joka ei kykene heittäytymään suhteessa ja evää naiselta oikeuden kokea äitiyden.Me itse voimme jokainen kuitenkin tehdä niitä valintoja elämässä ja ne voi olla joskus tosi raskaita.

Toivon sulle silmittömästi onnea ja et miehesi tajuais asian. Parisuhde on kahden kauppa, jossa molempien tarpeita on kuunneltava. Täytyy vaan olla lujana jos on vaikea mies tuossa asiassa.

Sillon, kun nää ongelmat oli meidän suhteessa käsillä. Olin tosi ahdistunut ja epätoivoinen. Nyt kun asiat on itsestään loksahtanut kohdilleen, ni en meinannu aluksi edes uskoa. Tuntuu et näin tän elämän pitää mennäkkin, on oikeus tuntea onnea ja sen odottamista. Meillä on ainut elämä ja se pitää saada elää niinku itsestä hyvältä tuntuu. Uskon, että raskautuessani ymmärrän, mikä on kaikkein arvokkainta elämässä. Se, mistä olen niin kauan haaveillut.

Pidä säkin haaveistasi kiinni :)