BadRequest

A-pu-a.

Aina välillä kun tätä palstaa lukee, tulee olo, että enhän mä voi tehdä lapsia koskaan. Joko niistä tulee wt-teiniäitejä, narkkari-alkoholisteja, koulukiusattuja/-kiusaajia, aspergereita/ADHD:ita/ahdistuneita perfektionisteja, kuolevat väkivaltaan tai makaronin tukehduttamina tai äidin liiskaamina. En varmaan osaa ikinä tehdä oikeita tarjoiluitakaan. Edes kolmevuotisjuhliin, kakku menee pilalle ja siitä kakkakasan näköisestä muka "Haisuli-kakusta" puhutaan vielä rippijuhlissakin, joissa niissäkin tarjoilen listeria-graavilohta, josta koko suku sairastuu ja sukulaismummon tapan.

Joo. Pelottaa vähän tuo tuleva äitiys. Anteeks, vähän meni offtopiciks...

Surullinen juttu tuo. Onneksi kovin harvinaisia. Kovasti käy vanhemmat sääliksi. :(

Ajatelkaas, jos kaikki vihapuheet oliskin vaan salaista kiinnostusta vihankohteesta. Tai edes paheksunnan kohteista. Siinä tapauksessa mä olisin salaisesti ihastunut Halla-ahoon.

:) Anteeksi kun hymyilyttää, ei varmasti oikeasti ollenkaan mukavaa.

Mutta jos jotain hyvää voit ajatella, niin epäonnistunut iltasi = kolme ekan maailman ongelmaa + kuorsaava ukkokulta. Joten no worries, kyllä se siitä!

Niin ja 17 lisää vielä, että minunkin mieheni puki kaiken "pakon olla yhdessä" ja tietää mitä teen ja olla kartalla asioista jne., siihen, että "eikös se olisi kiva yhdessä käydä kaupassa ja YHDESSÄ suunnitella ja tehdä". Mutta ei se mitään yhdessä ollut. Se oli sitä, että miehen ehdoilla "yhdessä hauskaa" ja minussa vika jos en pomppinut ilosta, sen jälkeen kun kaikki pyyntöni/ehdotukseni lytätty.

Mulla oli tismalleen tuollainen suhde. Tuntuu todellakin ahdistavalta, uuvuttavalta ja jotenkin nöyryyttävältäkin. Vaateostoksillekin aikuiselle ihmiselle perään soitellaan, että "ruoka on valmis, tuu jo kotiin? Missä ootte käyny? Kenen kaa oot ollu?" - se pari tuntia viikosta kun en työn tai koulun takia ole kotona.

Ja olen oikeasti alkanut joskus itkemäänkin jopa siitä, etten ole sinne perkeleen kauppaankaan yksin saanut mennä. Mies oli vieläpä tarkka siitä mitä ostettiin. "Onko tuo nyt tarpeellista? Eihän me tollasia ennenkään...". Ehdotan uutta ruokalajia niin njää, hänellä on parempi idea.

Kirjaimellisesti tuntuu kuin olisi jossain kuristuspannassa. Joko otat asian kunnolla esille tai tukehdutat tuossa itseäsi. Tunnistan hyvin tuon "uhman", että minähän perkele silitän nyt sukkia ihan vaan kun mulla on siihen oikeus! Lapsen uhmalla huomaa vastaavansa siihen, että kohdellaan kuin kakaraa ja asetetaan rajoja.

Itse erosin. Valitettavasti saattaa olla teillä sama edessä. Mutta jutelkaa nyt ensin, vaikka se mies suuttuisi.