Anniggi

Heippa!

Täällä uusi mamma ilmoittautuu!

Välillä oon juttujanne käynyt lueskelemassa jo aiemmin, mutta en ole saanut itse kirjoitettua.

Meillä laskettuaika on 16.4. eli tänään rv 16+0 ja toista odotellaan.

En oo mahtunut omiin housuihini enää ainakaan kuukauteen. kiloja ei ole tullut kuin neljä, mutta maha on jo aikamoinen pallo (lähtiessä bmi oli 21).

Oon täällä ihmetellyt itsekseni, että kuinka ootte pystyneet olemaan kertomatta uutisia esim. töissä? Itse kerroin töissä viikolla 6, kun pahoinvointi alkoi ryminällä. Mulla oli jo esikoista odottaessa todella voimakasta pahoinvointia, joka kyllä helpotti jonkun verran viikkojen edetessä, mutta oksennus saattoi tulla vielä ihan loppuvaiheessakin käytännössä missä vain ja milloin vain. Synnytyksessäkin oksensin 15 tuntia putkeen, kunnes sain epiduraalin. Nyt siis vaikuttaa tilanne vähän samalta, mutta tällä kertaa en ole ollut vielä sairaslomalla. 10 viikkoa siis oksentamista takana ja työkaveritkin on muutamia kertoja sanoneet, että mitä jos menisit kotiin lepäämään, kun oon ollut niin hirveän näköinen ja välillä käynyt tyhjentemässä. Kotiin en kuitenkaan halua jäädä, kun pää hajoaa, jos ei ole mitään muuta ajateltavaa.

Yllättävää kyllä, hemoglobiini oli vielä viime neuvolakäynnillä 139. Luultavasti tippuu vielä aika roimasti, jos menee samoin kuin viimeeksi. Onko muilla ollut tämmöistä pahoinvointia? onko mikään auttanut?

Moikka!

Päätin lopultakin uskaltautua joukkoonne. Lyhkäinen esittely heti alkuun: oon 26v. mies 27v. yhdessä ollaan oltu 2,5 vuotta, josta naimisissa 1,5v. Minulla on aikaisemmasta liitosta 5v. tyttö ja yhteinen olisi nyt toiveissa. Minulla kuumeilua on kestänyt naimisiin menosta lähtien ja tuolla yksipuolisissa kuumeilijoissa olenkin joskus käynyt tuntojani purkamassa. Nyt oon saanut luvan kuumeilla ihan oikeasti ja viimeisiet pillerit on syöty joulukuussa. Olen lueskellut näitä juttujanne salaa, kun kuumeilu on ollut pahimmillaan ja tahdonkin kiittää avustanne kuumeilun kestämisessä! :) Paljon plussatuulia koko porukalle!

Laskeskelin tuossa, että mikäli tässä kuussa tärppää, menisi LA joulukuun loppuun, mutta olo on semmoinen, että taitaa menkat alkaa jo muutaman päivän sisällä, eli en vaivautunut enään tuonne joulukuisiin.

Anniggi kp 26/28 yk 1

Onko sinulla ex-miehesi kanssa yhteishuoltajuus vanhimmasta lapsestasi? Suosittelisin kertomasi perusteella, ettet missään tapauksessa IKINÄ anna exäsi tunnustaa kaksosia vaikka hän sitä itse vaatisi. Antaisit hänelle vain lisää aseita.

Hänellä ei ole mitään oikeuksia näihin nuorempiin, joten voit estää häntä tapaamasta heitä, mikäli koet sen heille vahingolliseksi. Jos olisin asemassasi myös tekisin sen, toivoen että se saisi aikaan jonkinlaista aivotoimintaa.

Minun ehdotukseni sinulle on seuraava: sinä määrittelet ehdot, joilla ex-miehesi saa vastaisuudessa tavata kaksosia. Esität ne hänelle tiukan asiallisesti ja ilmoitat, että näillä mennään tai sitten ei mennä ollenkaan, mutta ei mitään isyyden tunnustamisia, jotta tilanne pysyy sinun hallinnassasi. Narsistiin et voi luottaa. Vanhemman lapsesi kannalta tilanne on hankalampi, varsinkin jos teillä on yhteishuoltajuus. Joka tapauksessa hänen osaltaan et voi sovittuja tapaamisia ottaa pois, mutta ehkä yhden lapsen paha olo on kuitenkin vähemmän kuin kolmen.

Ja mitä ikinä se mies keksisikin, älä luovuta! Jos hän välittää kaksosista, hän suostuu ehtoihisi, kunhan ovat kohtuulliset. Ja jos ei suostu, hän ei ole lastesi arvoinen eikä silloin myöskään heitä tapaa. Olet kohdellut exääsi liian jalomielisesti liian pitkään, tee siitä loppu! Hän ei voi kohdella ihmisiä tuolla tavoin, varsinkaan omia lapsiaan!

Minulla itselläni on noin 8 vuoden parisuhde narsistin kanssa takana ja siitä yksi lapsi. Henkisestä väkivallasta toivuttuani, olen koittanut antaa anteeksi sekä hänelle että itselleni. Ainoaksi ylitse pääsemättömäksi asiaksi on muodostunut se, että olin niin hölmö, että menin naimisiin hänen kanssaan jo raskaaksi tultuani ja näin annoin hänelle automaattisesti yhteishuoltajuuden ja kaikki oikeudet lapseen. Syytän itseäni, kun en lähtenyt jo silloin vaikka tiesin, että en kestä elämää hänen kanssaan.



Tsemppiä hirmuisesti!

Toivottavasti saa asian järjestykseen! :)

söin noin 3,5 vuotta ja kun lopetin, myös ajatuksella 'saa tulla jos on tullakseen', tulin raskaaksi ensimmäisestä kierrosta. Eli ei se aina kestä niin kauan. Tosin minä olin tuolloin 20-vuotias, liekö sillä ollut vaikutusta hedelmällisyyteen ;)

Moikka!

Minäkin olen sitä mieltä, ettei voi koskaan tulla täysin valmiiksi. Onhan kyseessä valtavan suuri muutos, varsinkin ensimmäisen kohdalla. Minä siis kuumeilen toista, ja silti välillä mietityttää, olisinko sittenkään valmis (vielä) uudelleen vauva-arkeen. Vauva-aika kuitenkin menee nopeasti ohi ja kaikki pahoinvoinnit ja yövalvomiset on sen tuloksen arvoisia. Sitten kun vauvasta tulee lapsi elämä onkin ihanaa! vastuuta ja rajoitteita, joo, mutta mitä saakaan tilalle! Jos olet valmis ottamaan vastuun lapsesta ja elät tasaista arkea jo nyt, olet valmis.



Sitten se mun vauvakuumeen 'helpotus'... Kirjoittelin tuossa aiemmin, että epätietoisuus on pahinta ja aiemmin pysyi kuumekin kurissa kun oli selkeä aikaraja. Noh, juteltiin tässä eräänä päivänä mieheni kanssa vauva-asioista ja lopputulos oli, että nyt minulla on uusi aikaraja: kolme vuotta. KOLME! 3! No eipä helpottunut kuumeilu, ei. Miten tässä nyt niin kauan odotellaan?! Minähän kerkeän tulla hulluksi ennen sitä, ja esikoinenkin kerkeää koululaiseksi, eikä ole enään leikkikaverina. Täytyy koittaa tingata syksyllä uudelleen, kun alkaa tuo mun valmistuminen lähestyä.