Amelia
Seuratut keskustelut
Kommentit
Heips!
Täällä kirjoittelee nyt tänä vuonna 30 täyttävä, ensimmäistä toivova. Mies myös täyttää 30 nyt alkaneen vuoden aikana. Naimisissa ollaan oltu vuodesta 2017 ja yhdessä pian 13 vuotta. Työkuvioiden takia tavallaan saatiin nyt ärsyke lykätä itsemme ajattelusta toteutuksen puolelle. Tarkoitus olisi siis lähteä uuden tulokkaan kanssa sitten heti puolen vuoden sisään ulkomaille. Mies töihin ja minä sitten kasvattamaan uutta kansalaista.
Koska kaikki ei aina ole niin siunatun helppoa, on täällä Naistenklinikalla herännyt endoepäily (ei tähystyksiä tehty), sekä kilpirauhasen vajaatoiminta. No, niillä korteilla pelataan, mitä on jaettu. Näiden lisäksi myös eeeerittäin herkästi vuotava ektopia kohdunnapukassa, eli ainakaan täällä on turha saada slaagia tai tehdä minkään valtakunnan päätelmiä pienestä (tai suuremmastakaan) verenvuodosta :D Gynellä käyty 14.1, todettiin, että ektopiaa ei aleta polttamaan tässä vaiheessa kun ei vaikuta raskaaksi tulemiseen millään tavalla vaikka muuten kurja onkin. Ultrassa erittäin aktiiviset munasarjat. Nyt saatiin se ultimatum; Alkakaa yrittää tai palatkaa takaisin ehkäisyyn ettei mahdollinen endo saa enempää aikaa riehua pitkin poikin. Nyt siis kondomiehkäisyllä menty pian pari vuotta.
Oviksen saanut tikutettua KERRAN. Kierrot on jotain 31-41 päivän välillä. Yleensä 34-35. Eipä tuntunut gyneä huolettavan tosin. Pitäkää hulluna, mutta vannon, että aina kun oikean puoleisessa munasarjassa tapahtuu jotain, on ovis hyvin selkeä :D Vaikka ultrassa siis molemmat näyttivät oikein hyviltä...
Tästä se lähtee! Toivottavasti onni on myöten. (Pahoittelen jo valmiiksi mustaa huumorintajua ja rekkamiehen kielenkäyttöä...)
Hei!
Millaisella aikataululla olette lähtemässä? Meillä on ensimmäinen nyt suunnitelmissa myös ja miehen työpaikka siirtyi Irlantiin. Saimme lykkäystä Irlantiin lähtöön niin, että vauvaa yritetään saada Suomessa ja jos hyvin käy ja kaikessa onnistutaan, lähdetään sitten ulkomaille kun vauva on rokotettu ja kaikki on ok. Eli minulla tavallaan sitten hoitovapaa mielessä siellä.
Tarkoitus oli alun perin lähteä jo nyt keväällä, mutta ikä (30v) ja perussairaudet (mm.kilpirauhasen vajaatoiminta) saivat ajattelemaan, että lasta on yritettävä tässä vaiheessa, eikä jättää kokeilua sitten parin-kolmen vuoden päähän kun tulisimme takaisin Suomeen. Yksi vaihtoehto oli lähteä Irlantiin ja siellä alkaa lisääntymään (kuten teillä) mutta esimerkiksi vakuutus ei korvaisi yksityisiä lääkärikäyntejä/ultraa/lapsettomuushoitoja ennenkö maassa on asunut vähintään vuoden...
Kannattaa ottaa selvää ainakin terveydenhuoltokäytännöistä ja jos ei ole yhtä perusnegatiivinen (pelkää pahinta kaikissa asioissa) kuin minä, niin rohkeasti vaan. Ympäri maailmaahan niitä vauvoja syntyy ja Saksa maana on varmasti äidin ja lapsen terveyden valvonnassa hyvin samalla viivalla Suomen kanssa :)