Ambrosius

[quote author="Vierailija" time="05.07.2015 klo 11:43"]

[quote author="Vierailija" time="05.07.2015 klo 11:38"]

Ethän sä muuten kyselis täällä, ellei sulla olis huono omatunto. Eli on pettämistä.

[/quote] ei ole huono omatunto, mutta halusin kysyä teidän mielipidettänne

[/quote]

Miehesi sen asian päättää, emme me tai sinä. Yksin miehesi, kysy siis häneltä. Jos ei kaduta, ei kaduta, sano sekin miehellesi. Vetäköön omat johtopäätöksensä, kuten aiemmin sanoinkin. Turhaan täällä kyselet ja ruikutat, jos täällä joku sanoo omissa omantunnontuskissaan että "ei tollanen ole pettämistä" ja sit näytät miehelle ja "kato nyt ku muutkin on tätä mieltä!!" on se argumentum ad authorium, ja täysi virhe. Tällaiset asiat eivät ole mitään yleisen mielipiteen alaisia. Nyt ryhtiä tuohon touhuun.

Ja vielä ihmetellään, miksi nykyään avioerojen määrä on niin valtaisa ja lapsilla/nuorilla ääretöntä pahoinvointia, kun äidit ja naiset ovat tuollaisia.

Kunnioitus on asia, jota ei saada tai oteta, se ansaitaan. Ansaitsetko tuollaista kohtelua ja kunnioitusta? Mikäli näin on, et asiasta nurisisi.

Aina, jos asiaa tarvitsee edes miettiä, on se pettämistä. Tollainen typerä rajojen veteleminen on juurikin selkärangatonta touhua, ja sitten tarkoituksella kokeillaan niitä rajoja kuin mikäkin Babylonin huora. En nyt tarkoita, että AP on huora, mutta onhan tuo nyt typerää edes kysellä asiaa.

Mitäs jos kysyisit mieheltäsi? Kerrot mitä on tapahtunut, ja annat hänen tehdä omat johtopäätöksensä ja päätelmänsä, sekä toimia niiden mukaan.

Lisäykseksi vielä:

"Miehelle en aio ikinä kertoa, en pystyisi, se olis hälle suurin loukkaus mitä voin tehdä.. :/ Täytyy yrittää unohtaa eikä antaa sen vaikuttaa"

Et pysty ikinä unohtamaan, jos sinussa on ripauskaan ihmisyyttä jäljellä. Samoin miehellesi sinun tulee kertoa, ja antaa sen miehesi käsiin, miten elämä jatkuu siitä eteenpäin. Pelko tulevasta on täysin ansaittu, ja sinun tulee antaa miehen tehdä päätöksensä, jatkaako kanssasi elämää vai ei. Sinä itse olet tiesi täysin tietoisesti valinnut, selitykset että "olin niin sekaisin ja mies joi yhyhy" eivät mene läpi ja ovat vain tekosyitä. 

Et mitenkään. Se syyllisyydentunto on iskostettu sinuun loppuelämäksesi, ja ihan syystä. Sinun ei pidä edes päässä syyllisyydentunteestasi, koska olet mennyt tekemään jotain sellaista lapsesi isälle ihan vain omaa hillittömyyttäsi, jota et tule saamaan anteeksi, ellei lapsesi isä armostaan sinulle sitä anteeksi anna.

Ihan ensiksi voisit mennä myöntämään tekosi, ja osoittaa aitoa katumusta etkä tuollaista lusmuilua ja luikertelua, yrittäen saada omaatuntoasi puhtaaksi kepulikonstein. Suosittelen myös selkärangan hankkimista, ammattiapu on tässä tapauksessa vain osana mahdollista tukea, ellei ammattiauttaja itsekin ole sitä mieltä, että pettäminen on "väärin mut ihan okei ja ymmärrän miks ja yhyhy". Tällaisiakin on nähty. 

Nämä muut neuvot ovat aivan uskomattomia, "Käyt purkamassa tuntojasi ammattiauttajalla etkä missään nimessä kerro puolisollesi. Siitä seuraa ero. Kaikille sattuu ja tapahtuu", mitä ihmettä ja kummaa, jopa että mitä helvettiä? Mitä maailmalle on tapahtunut? Mistä te naiset oikein opitte tällaisen käyttäytymismallin?