Onko sitä chiliä pakko tunkea JOKA PAIKKAAN?
Nyt meni hermo! Äsken tulin kotiin salaattitarvikkeiden kanssa ja ostamani feta-tyyppinen salaattijuusto (Valion Eila) oli maustettu chilillä! Chilistä on maininta purkissa, mutta kun itselleni ei edes tullut mieleen, että tällainen vaihtoehto on olemassa, merkintä meni ihan ohi.
Kuvittelevatko isot ruokatalot, että kaikki olisivat hulluna chiliin? Itsekin toki käytän sitä, mutta vain tietyissä ruoissa, enkä suinkaan käytä sitä päivittäin, edes viikoittain. Esim. tänään oli ideana käyttää salaatissa tuoreita yrttejä ja muita herkempiä makuja.
Muita chili-ilmiöön kyllästyneitä?
Kommentit (19)
Chili on oikea junttien mauste. Kaikki ruoka maustetaan chilillä saman makuiseksi moskaksi. Raaka-aineiden hienot ominaismaut jäävät toiseksi, koska chiliä on pakko käyttää kaikessa. :P
Suomessa chili on kyllä niin mautonta ettei meinaa monesti edes huomata..Aasiassa vasta tulisuutta löytyy!
Yritin yhtenä päivänä ostaa kaupan pakastepizzaa, mutta niistä mauista joista olin kiinnostunut, kaikki olivat tulista sitä ja tulista tätä. Omituista, jos kaikki suomalaiset olisivat yhtäkkiä tulisen ruoan perään.
Vaihtelua makuihin voi etsii niin hirveän monella eri tavalla, joista chili tai muut voimakkaat pippurit ovat vain yksi vaihtoehto.
[quote author="Vierailija" time="25.05.2015 klo 20:21"]
Chili on oikea junttien mauste. Kaikki ruoka maustetaan chilillä saman makuiseksi moskaksi. Raaka-aineiden hienot ominaismaut jäävät toiseksi, koska chiliä on pakko käyttää kaikessa. :P
[/quote] Aika iso osa maailmaa on sitten junttilaa. Parempaa vakea taitaa loytya vain Suomesta ja muista Pohjoismaista. Oikea sivistyksen kehto :).
[quote author="Vierailija" time="25.05.2015 klo 20:28"][quote author="Vierailija" time="25.05.2015 klo 20:21"]
Chili on oikea junttien mauste. Kaikki ruoka maustetaan chilillä saman makuiseksi moskaksi. Raaka-aineiden hienot ominaismaut jäävät toiseksi, koska chiliä on pakko käyttää kaikessa. :P
[/quote] Aika iso osa maailmaa on sitten junttilaa. Parempaa vakea taitaa loytya vain Suomesta ja muista Pohjoismaista. Oikea sivistyksen kehto :).
[/quote]
En ymmärrä sinua, Mrs. Gordon Bleu. Ei se haittaa.
[quote author="Vierailija" time="25.05.2015 klo 20:24"]
Suomessa chili on kyllä niin mautonta ettei meinaa monesti edes huomata..Aasiassa vasta tulisuutta löytyy!
[/quote]
Etnisestä kaupasta saa.
Mun mies käyttää chiliä ihan joka ruokaan, raivostuttavaa! Kyllä mäkin joskus tykkään tulisesta, mutta ei chilistä kaalilaatikkoa, kiitos.
[quote author="Vierailija" time="25.05.2015 klo 20:21"]
Chili on oikea junttien mauste. Kaikki ruoka maustetaan chilillä saman makuiseksi moskaksi. Raaka-aineiden hienot ominaismaut jäävät toiseksi, koska chiliä on pakko käyttää kaikessa. :P
[/quote]
Mä teen aasialaista ruokaa ja sopii siihen erittäin hyvin. Suomalaiseen ruokaan en laita sitä.
Siis monessa ruoassa chili ei edes maistu vaan on antamassa vähän kärkeä ruokaan että saadaan n.s perusmaut ruoasta esiin .... Täydellinen ruokahan on siinä että saada maistumaan kaikki makuaistit.... Makea, suolaine, karvas, hapan ja umami
Vai että chili-ilmiö :D olen aina onnistunut kaupasta löytämään chilimaustetun lisäksi myös muulla tavoin maustettuja ja maustamattomia tuotteita.
On ihan pakko. Chili on tajuttoman hyvää.
Mikset katso, mitä ostat? Ei tarvitsisi jälkeenpäin valittaa.
Ei chili maistu yhtään suomessa tehdyissä "chili" maustetuissa tuotteissa. Sitä on niissä niin vähän jos ollenkaan
Kyllä niitä muitakin vaihtoehtoja varmasti on, joten ihan on turha syyttää muita kuin itseään.
Siis eihän tossa edes voi maistaa sitä chiliä.
Jos olet noin tarkka, niin lue tuoteseloste kaupassa. Toi ei todellakaan ole ristiriidassa ajattelemasi tarjoilun kanssa, koska siinä ei maistu mikään chili.
Läskit syö chiliä kun ne on pilanneet makuaistinsa
Olipa kerran sellainenkin aika Suomessa etta ainoat mausteet olivat suola ja maustepippuri. Leivonnaisissa vahan eksoottisempaa.
[quote author="Vierailija" time="25.05.2015 klo 19:59"]
Siis eihän tossa edes voi maistaa sitä chiliä.
Jos olet noin tarkka, niin lue tuoteseloste kaupassa. Toi ei todellakaan ole ristiriidassa ajattelemasi tarjoilun kanssa, koska siinä ei maistu mikään chili.
[/quote]
Siis et maista chiliä chilillä maustetusta juustosta? Sitten täytyy sanoa, että sulla ei kyllä kummoinen makuaisti ole. Ehkä olet pilannut sen liialla chilin käytöllä, eivätkä hienostuneemmat maut enää tunnu missään. Ilmainen vinkki: älä ainakaan käytä liikaa rahaa kalliisiin viineihin, helmiä sioille.