En pidä vieraista lapsista, vaikka minulla on omiakin. Normaaliako?

En minäkään. Eiköhän tuo ole ihan normaalia. Eläinemotkaan eivät automaattisesti pidä vieraista poikasista.

Sama täällä, enpidä lapsista ollenkaan, vaikka omakin on, tosin jo aikuinen. Nyt isovanhempana huomaan, että en ole lainkaan hullaantunut lapsenlapsesta, vaikka hän tärkeä onkin. Lähinnä olen huolissani hänen tulevaisuudestaan. Muodostuukohan välillemme oikein minkäänlaista suhdetta, sillä en ole ollenkaan innokas häntä hirveästi tapaamaan, kun olen vielä työelämässä ja paljon omaakin tekemistä ja harrastuksia...? En oikein ymmärrä, kun monet isovanhemmat eivät muusta puhukaan, kun ihanista lapsenlapsistaan, vaikka aina myös väsymys muistetaan mainita. Miksi he sitten hehkuttavat ja hoitavat jälkikasvun jälkikasvua läkähdyksiin asti? Minä en haluaisi edes lapsenlasta yökylään, riittää, kun käy vähän aikaa olemassa silloin tällöin. Minusta olisi ollut paljon parempi, jos lapseni olisi päättänyt olla hankkimatta lapsia.

Onko muita?

On täysin normaalia omat ihanat monikultturiset lapset vs muiden kantaväestön kamalat kakarat ja vielä yhden ja saman ukon kanssa yäk , vanhanaikaista ja väritöntä

Näinhän se menee.  Naapurin kauhukakarat ja omat lapsukaiset.  Ei mitään uutta.

Ei mulla. Pidän lapsista, vaikka toki oikein huonosti käyttäytyvien lasten vanhemmat ärsyttävät. Useimmat lapset minusta osaavat käyttäytyä aika hyvin, ja lopuille voin ihan itsekin sanoa, miten siinä tilanteessa olisi parempi käyttäytyä.

Muutenkin vierastan ajatusta, että inhoaisin/en pitäisi jostain isosta ihmisryhmästä pelkän iän perusteella. Samaa kuin joku sanoisi, että "en pidä kolmekymppisistä naisista".

Minäkään en oikeastaan pidä lapsista. Oma on maailman ihanin ja tärkein. Muutamat tutut lapset ovat toki tärkeitä minulle, mutta muilla ei ole niin väliä. Huonosti käyttäytyvät lapset saavat niskakarvat pystyyn ja vitutuskäyrän nousuun. Onneksi oma lapsi on luontaisesti kiltti ja helppo.