Vihaan työkaveriani...
Joka päivä enemmän ja enemmän. Tänään tajusin etten voi enään edes katsoa häntä, koska verenpaine nousee muuten kohisten!
Ai miksi vihaan häntä? Vihaan häntä sen vuoksi kun hän aina haukkuu muita työntekijöitä seläntakana ja naaman edessä on ylintä ystävää.
Firmassa on meidän kahden nuoren lisäksi n. 16 henkilöä, kaikki eläkeikää lähestyviä ja miehiä. Kaikki ovat ystävällisiä ihmisiä.
Mutta sitten tämä yks sonni! Ensinnäkin kuvittelee 3 vuoden työkokemuksen jälkeen osaavan tekevän yhtä lahjakkaasti sähkösuunnitelmia, entä kuin vastaava kolleega joka on hommia painanut yli 40 vuotta... Tänään viimeksi hakkui tätä vanhempaa miestä kuinka on idiootti (vanhempi kollega oli ystävällisesti sanonut että näin ei voi kyseisiä sähköjä suunnitella yms.)
Haukkuu aina avovaimoaan, joka päivä. Avoivaimon perhettä. Ihan kaikkea. Olen vasta aloittanut harjoittelijana kyseissessä paikassa (olen nainen) niin yritti alussa saada musta jotain omaa sihteeriä ja töidensä tekijää (oikeasti niin idiootti ettei osaa itse mitään tehdä).
Olen sen verran kova luontoinen että minulla ei kestä hermot tuollaista toimintaa kauaan ja olenkin hänelle useaan otteeseen sanonut että jos pitää muista puhua paskaa niin mene puhumaan jollekkin muulle, tai jos on yrittänyt nakittaa mulle hänen hommia olen sanonut että voin tehdä, käydään vain pomolle sanomassa että tähän projektiin menevät rahat vain tulee sitten minun tilille yms..
Se itse riittoisuuskin ärsyttää niin vitusti. Miten joku voi olla niin olemattomista taidoistaan niin saatanan ylpeä! Tiedän että tuolle hepulle oli lottovoitto päästä tuohon suunnittelutoimistoon töihin, joka on tehnyt jo samoja hommia yli 30 vuotta ja valmiita suunnitelmia kopioitavaksi löytyy joka lähtöön. Muualla hän ei pärjäisi.
Vituttaa ja raivostuttaa, eikä huvita mennä töihin kun tietää mitä siellä taas on vastassa, kaiken paskan lisäksi ollaan vielä samassa huoneessa töissä...
En ole enään kuukauteen hänelle puhunut mitään, joten hän on keksinyt erinnäisiä tapoja saada minut raivonpartaalle, esim. tekoröyhtäilyjen tekeminen, kynän naksuttaminen, pöytälaatikoiden kokoaikainen avaaminen ja täysillä kiinni lyöminen (ja ei ole ennen tehnyt näitä)...
Joo en osaa kirjoittaa, ja ei varmaan saa selvää, ja vituttaa, ja kiitos kun kuuntelitte, ja kertokaa mitä teen.
Kommentit (5)
[quote author="Vierailija" time="15.04.2015 klo 20:43"]
Et taida olla sosiaalisilta taidoiltasi kovin hyvä. Monttupäitä on maailma pullollaan ja heitä on vain kestettävä. Olet tehnyt perustavanlaatuisen mokan näyttämällä, että työkaverisi käytös ottaa sinua päähän. Sen takia työkaverisi kiusaa sinua.
Ensiksi opettelet näyttelemään niin, ettet paljasta ärtymystäsi. Opettelet taas keskustelemaan työkaverisi kanssa. Yllätä ystävällisyydellä, kysy haluaako vaikka karkin karkkipussistasi. Kysy oliko mukava viikonloppu maanantaina. jne.
Työyhteisössä on opeteltava tulemaan toimeen erilaisten ihmisten kanssa. Sinun ei tarvitse pitää työkavereistasi, mutta älä turhaan altista itseäsi kiusaamiselle. Se ei tarkoita, että suostuisit ehdotuksille.
[/quote]
Juuri näin. On minullakin yksi Kpää työkaveri, joka on aina omasta mielestään kaiken totuuden äärellä mitä universumista löytyykään, on ylpeä, omahyväinen, itsekäs, omaneduntavoittelija, kilpailuhenkinen, kateellinen, epäreilu, ikivalittaja, marttyyriuhrautuja, joka syyllistää sitten työyhteisöä suuresta työpanoksestaan, jonka itse on itselleen ensin haalinut. Sitä suorastaan vituttaa, jos esimies kehuu muita kuin häntä, tai joku paiskii vielä enemmän töitä kun hän. Silloin alkaa mustamaalaaminen seläntakana.
Jos tällaiselle epäreilulle omaneduntavoittelijalle paljataa korttinsa, käyttää tämäntyyppinen ihminen sumeilematta hyväkseen toista, olipa kyse toisen ärsyyntymisestä, heikkoudesta, riippuvuudesta.
Kas, kun kusipää on aina kusipää, samasta puusta veistettyjä kaikki. Röyhkeitä, ja vittumaisia kanssaihmisiä.
Tuo ei edes kuulostanut vielä pahalta verrattuna oman nykyisen työpaikkani mulkeroihin ja niitähän riittää naisissa ja miehissäkin. Tyyppejä, jotka puhuvat kaikista pahaa selän takana ja jos on jotain hyötyä tiedossa jostain ihmisestä, niin sille ollaan niin mielin kielin nähtäessä kuin olla ja voi. Pelejä pelataan. Verkostoudutaan, luodaan suhteita, joista voi olla hyötyä. On tyyppejä joiden mielestä kaikki muut on laiskoja ja tyhmiä paitsi itse ja sen hetkiset puhekaverit. Voidaan olla kieroja, jättää kertomatta asioita, mustamaalataan ihmisiä, tiettyjä ihmisiä ei neuvota, ollaan tietävinään kaikki kaikesta, ei hyväksytä eriäviä mielipiteitä, valehdellaan ja esitetään tietämätöntä. Omitaan tehtäviä ja töitä ja yritetään saada muut näyttämään huonolta. Näiden vuosien aikana olen saanut roppakaupalla oppia sosiaalisista peleistä. Edellisessä työpaikassa sellaisia ei ollut kun työntekijöitä oli niin vähän ja he olivat vanhoja miehiä tai miehiä joita sellainen ei kiinnostanut. Itse olen aika epäsosiaalinen ja hiljainen ja olisin halunnut pysyä poissa moisista kieroiluista, mutta nyt yltäpäältä sotkussa jollain tavalla mukana tai yritän ainakin sinnitellä. Helpointa on olla hiljaa, kun on eri mieltä varsinkin pahimpien psykopaattien kanssa ja muutoin yrittää olla ystävällinen kaikille.
[quote author="Vierailija" time="15.04.2015 klo 20:46"]
Mene sähkösuunnitelman kanssa hänen luokse ja kysy apua. Kun katsoo suunnitelmaa, otat sähköjohdon ja kierrät sen hänen kurkkunsa ympärille ja kuristat niin kovasti kuin jaksat, etkä lopeta ennen kuin muuttuu löysäks.
[/quote]
Kaikille kiitos vastauksista, mutta tää neuvo oli kyllä ylitse muiden :D Kiitos päivän piristyksestä :DDD
-AP
Mykkäkoulun pitäminen on passiivis-aggressiivista ja tää työkaveri vastaa passiivis-aggressiivisuudella sulle takaisin. Niin metsä vastaa...
Nro 2 on pointin ytimessä.
Et taida olla sosiaalisilta taidoiltasi kovin hyvä. Monttupäitä on maailma pullollaan ja heitä on vain kestettävä. Olet tehnyt perustavanlaatuisen mokan näyttämällä, että työkaverisi käytös ottaa sinua päähän. Sen takia työkaverisi kiusaa sinua.
Ensiksi opettelet näyttelemään niin, ettet paljasta ärtymystäsi. Opettelet taas keskustelemaan työkaverisi kanssa. Yllätä ystävällisyydellä, kysy haluaako vaikka karkin karkkipussistasi. Kysy oliko mukava viikonloppu maanantaina. jne.
Työyhteisössä on opeteltava tulemaan toimeen erilaisten ihmisten kanssa. Sinun ei tarvitse pitää työkavereistasi, mutta älä turhaan altista itseäsi kiusaamiselle. Se ei tarkoita, että suostuisit ehdotuksille.