Miten tunteet voi mennä näin ristiin?

Eli eilen sain tietää että odotan kolmatta lasta. Opiskeluni on pahasti kesken enkä ole varma jaksanko kolmannen kanssa. Esikoisella on AD-HD ja kuopuksella oli vauva iässä todella paha koliikki, josta on jäänyt öiset huuto kohtaukset. Kuopuksellakin todennäköisesti on AD-HD, se selviää kesään mennessä. Mies tekee toooodella pitkiä työpäiviä, eli olen lasten kanssa iltaisin yksin. Siihen päälle vielä tentit, tutkielmat ja pistarit. Ja nyt sitten vauva! Järki sanoo, että EI! Ei nyt. en pysty.

Mutta....

Ajatuskin, että sisälläni kasvaa taas uusi ihminen saa minut aivan sekaisin..Siis onnesta. En malta odottaa, että tuntisin ensi liikkeet, saisin kertoa isovanhemmille että taas on tulossa yksi lapsenlapsi lisää. Ylpeänä " esitellä" kasvavaa mahaa. Ja tiedän että isi tulee olemaan taas onnesta soikeana kun kerron. Odotan synnytystä kun hullu puuroa. Synnytys on vaan niin ihmeellien ja ihana asia. Saan nähdä pienokaiseni ensi kertaa. Ottaa syliin. Pukea, syöttää... Ja se vauvan tuoksu... Maailmasta ei löydy mitään niin rauhallista ja ihanaa kuin vauvan tuoksu... Vaikka en ole kauan vielä tiennyt tästä uudesta tulokkaasta, niin olen jo rakastumassa häneen.

Eli mitä ihmettä teen...? Mielessäni olen aina ajatellut että seurava vauva meille tulee vasta n15 vuoden päästä. Eli ilta tähti oli tarkoituksena saada joskus. Minulla on vielä monta vauvan teko vuotta edessä, olen meinaan vasta 23 vuotias... Miksi mun elämässäni tulee vastaan koko ajan todella isoja koettelemuksia ja esteitä... Miksei kaiki voi mennä niinkuin suunnittelen...