Mitä on uuvuttava vanhemmuus?

Koska et tiedä, et ilmeisesti ole äiti/isä. Näin ollen et tule ymmärtämään vaikka kuinka selittäisi.
Jos taas sinulla on lapsia ja silti et tiedä, niin jotakin outoa sinussa on.

Totta hitossa se uuvuttaa kun pitää ehtiä joka paikkaan, olla kaikessa hyvä eikä lapselle saa laittaa mitään rajoja ettei sille tule paha mieli :D

Olen raskaana ja odotan esikoista, en siis vielä tiedä. Koita nyt kuitenkin yrittää selittää, jos vaikka vahingossa tajuaisinkin.

Kun kaikessa pitäisi pyrkiä täydellisyyteen, joka tuutista suolletaan tutkimuksia esim rintaruokinnasta ja aina seuraava tutkimus kumoaakin edellisen. Pitäisi olla lapsentahtinen ja kiintymysvanhempi, ja kuitenkin pitäisi pitää lapsensa kurissa. Kertakäyttövaipat tuhoavat planeetan ja lapsella ei vielä kolmevuotiaana ole oikeita harrastuksia, ja kas, neuvolan täti huomauttaa että vähän yläkäyrillä mennään, liikuttekohan tarpeeksi? Plah. Niin ja se oma aika? Mikä se on? Tekeekö isä oman osuutensa, ja paljonko isän osuus oikeasti on? Kiiltääkö koti?

Anteeksi purkaus. Tätä tulisi kolme sivullista jos jaksaisin kirjoittaa....

Olen kolmen lapsen äiti. En ole kokenut vanhemmuutta niin uuvuttavana, että siitä pitäisi erikseen mainita, saati valittaa, mutta yritän vastata. 

Lapsiin on aina liittynyt väsymystä valvomisen takia, huolta ja murhetta heidän terveydestään, selviämisestään ... tällaisia konkreettisia asioita. Otan kiinni tuosta nykyään -sanasta.

- ennen ei valittaminen arjen raskaudesta ollut oikein hyvin tapojen mukaista, ihmiset eivät myöskään ajatelleet omasta olostaan mitään niin erikoista, eivät kuvailleet tuntemuksiaan niin avoimestä kuin nyt. Arkista murhetta ei pidetty sairaudentilana, vaikkapa burn outina tai masennuksena

- yh-perheitä on enemmän kuin ennen (esim. 1960 -luvulla), eli aikuinen joutuu selviämään yksin arjesta ilman päivittäistä tukea lasten toiselta vanhemmalta

- "ennenvanhaan" lapsia oli paljon, heillä oli oma elämänsä kavereiden kanssa. Vanhemmat eivät hallinnoineet heidän elämäänsä niin paljon kuin "nykyään". Ei ollut ohjattuja harrastiuksia jotka hallitsevat aikatauluja. Tiukka aikataulutus lisää arjen stressiä ja se uuvuttaa. Tietysti maailma oli kaikin puolin silloin myös turvallisempi kuin nykyään. Mutta nykyäänhän lapsia ei muka voi päästää edes leikkimään yksin tai keskenään omalle pihalleen, he eivät saa juosta, kiipeillä, pomppia 

- elämä oli ennen yhteisöllisempää. Ei puhuttu mistään turvaverkoista, vaan oli sukulaisia, naapureita ja ystäviä, joiden kautta "hiljainen tieto" ja kokemus ja myös apu kulkivat. Minulle sana turvaverkko on aina tarkoittanut yksisuuntaista hyötysuhdetta ilman kiintymystä: vaaditaan tietynlaista apua omalla aikataululla, mutta ei olla valmiita antamaan sitä 

- ainakin vielä 50-luvulla kaupungeissa oli tavallista, että perheissä oli kotiapulainen jos molemmat vanhemmat olivat töissä. Tehtiin 6-päiväistä työviikkoa. Kotiapulaiset kasvattivat lapset. Paria vuosikymmentä myöhemmin kunnalta sai kotiin konkreettista hoitoapua kun sitä tarvittiin (kotisisaret); silloin elettiin hyvinvointivaltion rakentamisen aikaa, nyt sitä puretaan

- vanhemmuuteen liittyy nykyään paljon kilpavarustelua. On tietysti ihan omassa valinnassa meneekö siihen mukaan vai ei, mutta sitä on vaikea välttää. Esim. tällainen palsta tai some lisää paineita: onko lapsella oikeanlainen nimi, vaunut, harrastukset, kaverit, koulumenestys jne jne loppumattomiin

- kulttuuri tuntuu nykyään kovin suorituskeskeiseltä, esim. koulumenestys tuntuu ihan suhteettoman tärkeältä verrattuna siihen mitä ihminen on tehnyt tai oppinut opintojen jälkeisten vuosien/ vuosikymmenten aikana. Vanhemmuudestakin on tullut suoritus, ei hyvin tehty työ

- vaikea taloudellinen tilanne on myös tekijä joka lisää elämään stressiä kokonaivaltaisesti. Lamoja ja talouskriiseja, suurtyöttömyyttä on ollut Suomessa moneen kertaan ja niistä on selvitty (sodistakin on selvitty!), mutta sitä ei aina jaksa muistaa kun arki on synkimmillään

Tuossa nyt oli muutama asia, joka tuli mieleen. Jos olet uusi palstalla ja odotat esikoistasi suosittelen lämpimästi, että lähdet täältä pois. Tulin palstalle ekaa kertaa nelisen vuotta sitten, kun esikoiseni oli siinä kymmenen vanha. Olin todella onnellinen, etten ollut täällä tuoreena äitinä. Olisin varmaan tullut hulluksi! En myöskään lukenut vauvalehtiä tai -oppaita. Olemme mieheni kanssa pärjänneet vanhempina mielestäni toistaiseksi aika hyvin, lapset eivät vaikuta kovin kärsineiltä :)

Up

[quote author="Vierailija" time="02.04.2015 klo 09:28"]

Koska et tiedä, et ilmeisesti ole äiti/isä. Näin ollen et tule ymmärtämään vaikka kuinka selittäisi.

[/quote]Vaikka sinä olisit tyhmä ja kykenemätön ymmärtämään asioita muuten kuin hakkaamalla päätä seinään, muut eivät välttämättä ole.

Sellaista, jossa joutuu olemaan jatkuvassa vastuussa lapsesta, hoitamaan lasta, käyttämään tuhansia euroja lapsen vaatteisiin ja harrastuksiin, jakamaan kodin lapsen kanssa ja käyttämään monta tuntia päivässä "arjen pyörittämiseen". Sellainen, jossa ei voi tehdä enää vapaasti, mitä haluaa, ja olla yksin silloin kuin on tarvis.

Nykyisin odotukset vanhemmuutta kohtaan ovat naurettavan suuret. Koska vanhemmuudesta on tullut valinta, sen odotetaan olevan ihanaa, antoisaa ja henkilökohtaisesti tyydyttävää. Aikaisemmin lapsia vain tuli, koska luotettavaa ehkäisyä ei ollut saatavilla, ja lapsiperhearjen kurjuus oli osa elämää.

[quote author="Vierailija" time="02.04.2015 klo 11:14"]

Sellaista, jossa joutuu olemaan jatkuvassa vastuussa lapsesta, hoitamaan lasta, käyttämään tuhansia euroja lapsen vaatteisiin ja harrastuksiin, jakamaan kodin lapsen kanssa ja käyttämään monta tuntia päivässä "arjen pyörittämiseen". Sellainen, jossa ei voi tehdä enää vapaasti, mitä haluaa, ja olla yksin silloin kuin on tarvis.

[/quote]

Eli siis... ihan tavallinen vanhemmuus?

Joka tuutista tulee vaatimuksia. Alkaa jo vauvasta; miten syötät, nukutat, kasvatat, miten puet jne.
Kun lapsi kasvaa, pitäisi olla suoervanhrmpi joka tekee joka päivä kotiruokaa lapsille, ulkoilee 2 tuntia päiväsdä lasten kanssa, lukee ja leikkii joka päivä, vie harrastuksiin, auttaa koulutehtävissä jne. Samalla pitää jaksaa huolehtia itsestään ja parisuhteesta, liikkua tarpeeksi ja syldä terveellisesti, tehdä töitä ja pitää koti kunnossa.
Annas olla vieläjos lapsella on jotain ongelmia, työmäärä lisääntyy vain. Joka päivä puheterapiaharjoituksia, jos et tee, olet laiska äiti. Koulussa painostetaan, lapsen pitää luke joka päivä ja lapselle pitää lukea joka päivä. Osallistu vanhempainiltoihin, vanhempaintoimikuntaan ja koulun tapahtumiin, myy makkaraa jalkapallokentän laidalla viikonloppuisin, kaupittele sukkia sukulaisille jotta lapsen joukkue saa rahaa. Yms. Esimerkkejä voi jatkaa loputtomiin.
Kolmen lapsen työssäkäyvänä äitinä aika ei todellakaan riitä kaikkeen!

[quote author="Vierailija" time="02.04.2015 klo 11:22"]

[quote author="Vierailija" time="02.04.2015 klo 11:14"]

Sellaista, jossa joutuu olemaan jatkuvassa vastuussa lapsesta, hoitamaan lasta, käyttämään tuhansia euroja lapsen vaatteisiin ja harrastuksiin, jakamaan kodin lapsen kanssa ja käyttämään monta tuntia päivässä "arjen pyörittämiseen". Sellainen, jossa ei voi tehdä enää vapaasti, mitä haluaa, ja olla yksin silloin kuin on tarvis.

[/quote]

Eli siis... ihan tavallinen vanhemmuus?

[/quote]En osaa sanoa, mikä on tavallista. Varmaan jollekulle rikkaalle aristokraatille on tavallista, että nanny käytännössä huolehtii lapsesta. Minusta on kuitenkin ihan selvää, että jatkuva vastuu, huolehtiminen, hoitaminen, kasvattaminen ja rahanmeno yhdistettynä vapauden ja itsenäisyyden menettämiseen ja omien rajojen murtumiseen on kokemuksena todella uuvuttava.

Ihmiset tekevät itse arjestaan lasten kanssa uuvuttavaa. Miksi pitää suorittaa? Muita varten? Kivojen facebook postauksien takia? 

[quote author="Vierailija" time="02.04.2015 klo 11:33"]

[quote author="Vierailija" time="02.04.2015 klo 11:22"]

[quote author="Vierailija" time="02.04.2015 klo 11:14"]

Sellaista, jossa joutuu olemaan jatkuvassa vastuussa lapsesta, hoitamaan lasta, käyttämään tuhansia euroja lapsen vaatteisiin ja harrastuksiin, jakamaan kodin lapsen kanssa ja käyttämään monta tuntia päivässä "arjen pyörittämiseen". Sellainen, jossa ei voi tehdä enää vapaasti, mitä haluaa, ja olla yksin silloin kuin on tarvis.

[/quote]

Eli siis... ihan tavallinen vanhemmuus?

[/quote]En osaa sanoa, mikä on tavallista. Varmaan jollekulle rikkaalle aristokraatille on tavallista, että nanny käytännössä huolehtii lapsesta. Minusta on kuitenkin ihan selvää, että jatkuva vastuu, huolehtiminen, hoitaminen, kasvattaminen ja rahanmeno yhdistettynä vapauden ja itsenäisyyden menettämiseen ja omien rajojen murtumiseen on kokemuksena todella uuvuttava.

[/quote]

Minusta taas on ihanaa olla niin tärkeä lapselle. Näyttää ja kertoa hänelle asioita ja maailmaa. Pohtia yhdessä. Nähdä se onnistumisen ja oivalluksen riemu. Tottakai rahaa menee, mutta olen järkevämpi kuluttaja lapsen myötä. Ostan tarpeeseen ja kestävää. En koe että lapsi olisi vienyt minulta vapauden tai itsenäisyyden. Tottakai aina kaikki jutut tehdään lapsen ehdoilla mutta ei se tarkoita että mitään ei voisi tehdä.

[quote author="Vierailija" time="02.04.2015 klo 11:44"]

Ihmiset tekevät itse arjestaan lasten kanssa uuvuttavaa. Miksi pitää suorittaa? Muita varten? Kivojen facebook postauksien takia? 

[/quote]Kyllä ei-suorittava vanhemmuuskin voi olla uuvuttavaa. Vanhemmuus ei vain sovi kaikille yhtä hyvin.

[quote author="Vierailija" time="02.04.2015 klo 11:47"]

[quote author="Vierailija" time="02.04.2015 klo 11:33"]

[quote author="Vierailija" time="02.04.2015 klo 11:22"]

[quote author="Vierailija" time="02.04.2015 klo 11:14"]

Sellaista, jossa joutuu olemaan jatkuvassa vastuussa lapsesta, hoitamaan lasta, käyttämään tuhansia euroja lapsen vaatteisiin ja harrastuksiin, jakamaan kodin lapsen kanssa ja käyttämään monta tuntia päivässä "arjen pyörittämiseen". Sellainen, jossa ei voi tehdä enää vapaasti, mitä haluaa, ja olla yksin silloin kuin on tarvis.

[/quote]

Eli siis... ihan tavallinen vanhemmuus?

[/quote]En osaa sanoa, mikä on tavallista. Varmaan jollekulle rikkaalle aristokraatille on tavallista, että nanny käytännössä huolehtii lapsesta. Minusta on kuitenkin ihan selvää, että jatkuva vastuu, huolehtiminen, hoitaminen, kasvattaminen ja rahanmeno yhdistettynä vapauden ja itsenäisyyden menettämiseen ja omien rajojen murtumiseen on kokemuksena todella uuvuttava.

[/quote]

Minusta taas on ihanaa olla niin tärkeä lapselle. Näyttää ja kertoa hänelle asioita ja maailmaa. Pohtia yhdessä. Nähdä se onnistumisen ja oivalluksen riemu. Tottakai rahaa menee, mutta olen järkevämpi kuluttaja lapsen myötä. Ostan tarpeeseen ja kestävää. En koe että lapsi olisi vienyt minulta vapauden tai itsenäisyyden. Tottakai aina kaikki jutut tehdään lapsen ehdoilla mutta ei se tarkoita että mitään ei voisi tehdä.

[/quote]

Jos joudut tekemään kaiken lapsen ehdoilla, olet jo ihan määritelmällisestikin menettänyt vapautta ja itsenäisyyttäsi. (Olettaen ettet ole ollut esim. vangittuna kellariin.) Toinen asia on sitten, haittaako tämä sinua vai ei. Kaikkia se ei tunnu haittaavan.

Jos joku kuvailisi lapsiperhearjen vaatimuksia ja rutiineita kertomatta, mistä on kysymys, kaikki meistä pitäisivät sitä uuvuttavan kuuloisena!

[quote author="Vierailija" time="02.04.2015 klo 09:38"]Kun kaikessa pitäisi pyrkiä täydellisyyteen, joka tuutista suolletaan tutkimuksia esim rintaruokinnasta ja aina seuraava tutkimus kumoaakin edellisen. Pitäisi olla lapsentahtinen ja kiintymysvanhempi, ja kuitenkin pitäisi pitää lapsensa kurissa. Kertakäyttövaipat tuhoavat planeetan ja lapsella ei vielä kolmevuotiaana ole oikeita harrastuksia, ja kas, neuvolan täti huomauttaa että vähän yläkäyrillä mennään, liikuttekohan tarpeeksi? Plah. Niin ja se oma aika? Mikä se on? Tekeekö isä oman osuutensa, ja paljonko isän osuus oikeasti on? Kiiltääkö koti?

Anteeksi purkaus. Tätä tulisi kolme sivullista jos jaksaisin kirjoittaa....
[/quote]

minä lisään tähän vielä. ...
- Tukiverkosto vähäinen, koska nyky isovanhemmat osallistuvat vähemmän kuin heidän omat vanhemmat
- vauvan hoitoon jättäminen ei ole vain päätös ja toteamus että kyllä isovanhemmat pärjää. Vaan asiaa on pohdittava kiintymyssuhteen ja vauvan tunteiden kautta
- milloin päiväkotiin, se vasta iso päätös onkin. Vai pph...onko pph koulutettu ja luotettava? Onko pk:sa riittävästi syliä ja sokeritonta ruokaa
- syökö lapsesi tervettä ruokaa, omatekoista. Ennen hernekeitto oli hyvä ruoka
- keskusteletko lapsesi kanssa, pelkkä EI ei riitä