Tapahtumat

Kun kirjaudut sisään näet tässä ilmoitukset sinua kiinnostavista asioista.

Kirjaudu sisään

Voiko mieheni kuolla tähän?

Vierailija
01.03.2015 |

Mieheni on nuorena ollut kohtuukäyttäjä, lähestulkoon raitis. Juomakerrat rajoittuivatmax kahteen, yleensä yhteen kertaan vuodessa, jolloin hän saattoi ottaa pari olutta tai lasillisen viiniuä. Väkeviä ei koskaan.

Yksi syy mieheni alkoholivastaisuuteen oli hänen perheensä, jossa kaikki, siis vanhemmat ja moemmat veljet olivat alkoholisteja. Vanhin veli kuoli maksakirroosiin 10 vuotta sitten. Ja silloin jotain tapahtui miehelleni.

Heillä oli ollut veljensä kanssa yhteinen yritys, jonka vero- ja muita sotkuja mieheni joutui selvittelemään. Hän joutui myös maksamaan veljensä aiheuttamia velkoja niin paljon, että minun piti palata hoitovapaalta töihin, että olisimme pärjänneet. Samaan aikaan mieheni alkoi "lääkitä" stressiään ottamalla iltaisin pari lasillista viiniä tai muutaman oluen. Vähitellen määrät kasvoivat, viikonlopun aikanna saattoi mennä kolmen litran hanapakkaus viiniä, ja kuvioihin tuli myös väkevät viinat.

Sietokykyhän kasvaa juodessa, joten juomakerrat ja määrät myös lisääntyivät jatkuvasti.

Työnsä mieheni on hoitanut, eikä ole krapulan takia ollut töistä pois, mutta muuten sairaslomia on tullut, koska hän sairastuu herkästi erilaisiin infektiotauteihin ja käusein vatsaoireista ja on aina väsynyt.

Ennen niin hoikasta ja hyväkuntoisesta miehestä on tullut valtavan ylipainoinen, huonokuntoinen viisikymppinen ukko...

Muutama vuosi sitten löysin työterveyshoitajan lähettämän kirjeen. Mieheni oli käynyt määräaikaistarkastuksessa, ja aika monet arvot olivat pielessä, esim. kolesteroli, maksa- arvot ja verenpaineet huitelivat yli viitearvojen. Silloin mies itsekin hiukan huolestui, varsinkin kun itsekin huomasi väsyvänsä pienestäkin ruumiillisesta rasituksesta.

Ryhtiliike meni parissa päivässä ohi, ja silloin tajusin, että mieheni on ihan oikeasti alkoholin orja.

Ei se tarkoita, että olisi housuihin kuseva kokopäiväjuoppo, vaan että päivässä pitää saada edes kaksi keskikaljaa, käydä arkisin töissä, ja viikonoppuina ottaa sitten reippaammin.

Olen puhunut asiasta, mutta mies ei halua itse mennä hoitoon. Nyt, kun hän täytti alkuvuonna jo 50, havahduin siihen, että hän voi ihan oikeasti kuolla milloin vain.

Kommentit (3)

Vierailija
1/3 |
01.03.2015 |
Näytä aiemmat lainaukset

Eiköhän lääkäri osaa neuvoa siinä. Tsemppiä.

 

-Mies 29v-

Vierailija
2/3 |
01.03.2015 |
Näytä aiemmat lainaukset

Juu, kyllähän tossa on aivoinfarkti, sydänpysähdys tai maksakirroosi edessä. Veljeni oli tuollainen. Lopetti vasta kun heräsi sairaalasta ja lääkäri sanoi että nyt pitää valita viina tai elossaolo. Oli aiemmin just tollasta labra-arvojen heittelyä mut jatkoi juomista. Nyt monta vuotta selvänä ja ihan teräskunnossa entiseen verrattuna.

Sisältö jatkuu mainoksen alla
Sisältö jatkuu mainoksen alla
Vierailija
3/3 |
01.03.2015 |
Näytä aiemmat lainaukset

Kenellä meillä vain voi olla tänään viimeinen elinpäivä. Itse olen tällä viikolla kuullut että yhdellä työkaverilla on aggressiivinen levinnyt aivosyöpä ( täysin yllättäen sai pahan päänsärkykohtauksen 2vkoa sitten ja viikko sitten leikattiin, tulokset syöpätyypistä tuli tällä viikolla) ja aamulla tuli viesti että miehen työkaveri oli kuollut onnettomuudessa viime yönä. Ei se edes välttämättä ole viina joka miehesi tappaa, ihminen voi kuolla muutenkin yllättäen ja varoittamatta. Huomenna ei kannata elintapojaan muuttaa, silloin voi olla jo liian myöhäistä.

Kirjoita seuraavat numerot peräkkäin: kuusi viisi seitsemän