Missä vika kun en voi uskoa kenenkään miehen

tai on mun mies tietysti silleen vakavasti että onhan hän perustanut perheen mun kanssa, mutta... En silti oikein usko, että se liittyy minuun, vaan enemmänkin lapsiin se, että ajattelen, miksi häntä kiinnostaa vakavasti. 

Minusta on ihan ymmärrettävää, että hän olisi mieluummin jonkun toisen naisen kanssa, vain säälistä joutuu olemaan mun kanssa. Oiskohan sillä jotain tekemistä sen kanssa, että äitini on pitänyt mua ihan nollana ja itsekin ajattelen niin. 

Kukaan ei voi olla kiinnostunut minusta tosissaan. Ehkä vielä jotenkin elämästä mun kanssa jos olen sellainen kuin toivotaan (enkä edes ole, sehän tässä on pahinta), mutta ei minusta. Tai ei mies valita, etten ole sellainen kuin toivotaan, mutta mä en täytä mun äitini vaatimuksia elämästä. Pitäisi kuulemma siivota ja kaikkea, olla lapsille läsnä, enkä mä jaksa (mulla on sellainen prosessi itseni kanssa, ja olen ollut aika masentunut).

Ap

*Flap flap flap flap* toisten ongelmien lukeminen saa munani kovaksi. Jatka toki * flap flap flap* minä olen todella ja kovasti kiinnostunut * flap flap flap*

Onko mitään ajatuksia kellä vielä?

Ap

Kannattaa mennä terapiaan oppimaan itsearvostusta. Tai sitten vain päätät alkaa iloisemmaksi. Ja hyväuskoisemmaksi.

Samaa täällä. Olen ollut miltei aina sinkku, en vaan jaksa uskoa että joku haluaisi mut oikeasti ja tästä syystä jopa treffeille meneminen ahdistaa kun tiedän, että mun tilalla voisi olla kuka tahansa muu nainen tilalla. En jaksa uskoa että pääsen koskaan suhteeseen tai naimisiin tällä ajatusmaailmalla kun en luota yhteenkään mieheen. Sen verran vaan nähnyt elämää, ettei luottoa yhdenkään yksilön aitoon kiinnostukseen toista kohtaan ole enää (toisin sanoen, parit on yhdessä sattuman, tyytymisen ja tottumisen takia).

Mulla sama ongelma. En ikinä usko että joku voisi tykätä minusta ihan vilpittömästi. Johtuu kai siitä, että jokainen mies jolla on ollut isompi rooli minun elämässä on pettänyt monet lupaukset ja poikaystäväehdokkaat ovat lennosta löytäneet uuden naisen jota liehitellä. Kyllä siinä itsetunto kärsii...

Et ole saanut lapsuudessasi tarpeeksi hyväksyntää, joten vaikea sitä aikuisena on sitten kokea olevansa tarpeeksi hyvä.