Lue keskustelun säännöt.
Helpotusta sydänsuruun?
20.02.2015 |
Suhde päättyi omasta halustani, mutta olen pettynyt ja surullinen. Ehdin kiintyä ihmiseen, joka ei ole minulle sopiva. Olo on tyhjä ja ahdistaa. Mitään jatkoa suhteelle en halua, mutta kaipaan valtavasti läheisyyttä.
Mutta mikä helpottaisi oloa? Aika auttaa, mutta siihen asti kun pitäisi jaksaa kaikenlaista. Mitä voi tehdä?
Kommentit (12)
Jaa-a. Ei se märehtimällä ainakaan unohdu. Tee jotain itsellesi mielekästä puuhaa.
Sisältö jatkuu mainoksen alla
Sisältö jatkuu mainoksen alla
En mä märehdikään. Olo vaan on kurja. Teen kaikenlaista, mutta se tuntuu raskaalta. Lähdin ulos, mutta itketti, tulin kotiin itkemään.
Tiedän, ettei tämä ole maailmanloppu, mutta tuntuu silti siltä. En halua vanhaa takaisin, mutta uudenkin ajattelu tuntuu repivältä. Surettaa, että ihmiset vaan vaihtuvat, tulevat ja menevät elämässä eikä löydä hyvää ja pysyvää vaikka yrittää. Nyt se oli taas kerran niin lähellä, mutta ei silti onnistunut.
Kai tää tästä, mutta miten se kävis mahdollisimman helposti ja nopeasti?
Tee asioita mistä nautit, hemmottele itseäsi. Aika parantaa, vaikka klishee onkin.
Miks tällaset asiat tuntuu olevan miehille helpompia? Ne vaan toteaa, että selvä sitten ja jatkaa kuten ennenkin. Vai oonko väärässä?
Tuli sellainen olo, että miehelle oli aika samantekevää, jatkuiko suhde vai ei. Se on tietenkin ymmärrettävää, jos asiat ei toimi. Mutta mulle se oli tärkeää ja nyt sattuu niin s-tanasti, niin sanoakseni. Suhde oli aika tuore, ei ollut riitaa tai sellaista ongelmaa, mukavaa yhdessä, mutta muita käytännönä syitä, ettei enempi yhteinen elämä onnistunut. Mielestäni sellaiset asiat voi usein ylittää, jos todella haluaa. Miehen mielestä se oli liikaa vaadittu, joten luovutin.
Pointti siis, että eikö rakkaus ole miehille yhtä tärkeää? Mies kuitenkin itse oli meidän suhteessa se ensimmäisen aloitteen tekijä, haki siit jotakin juuri minusta ja olisi halunnut edelleen jotain, ellei olisi niitä käytännön ongelmia (työt, harrastukset, välimatka, perheet jne.).
Nyt taisin märehtiä :)
En mä märehtiä halua tosiaan, asia on muuten selvä. Mutta jotenkin nää kysymykset vaan tuntuu tärkeiltä elämässä. Haluan selvittää ne itselleni ja ottaa opiksi.
Niin kai se menee, että oikean ihmisen kanssa ei tuollaisia murheita tulisikaan, vaan asiat sujuisi. Siks oli aika lopettaa eikä yrittää väkisin.
Sisältö jatkuu mainoksen alla
Juokseminen. Se auttaa. Tai muu fyysinen rasitus, mutta kun noita halkohommia ei enää joka taloudessa ole. Kämpän täyssiivokaan ei ole kovin mielekästä monta kertaa peräjälkeen...
Mulla auttoi juokseminen. Kun se suru ja surku pyrki pintaan, juoksin niin, että fyysinen pahaolo päihitti sydämen kivut.
Uutta kehiin vaan. Uusi lumi on vanhan surma.
Sisältö jatkuu mainoksen alla
[quote author="Vierailija" time="20.02.2015 klo 09:28"]Miks tällaset asiat tuntuu olevan miehille helpompia? Ne vaan toteaa, että selvä sitten ja jatkaa kuten ennenkin. Vai oonko väärässä?
Tuli sellainen olo, että miehelle oli aika samantekevää, jatkuiko suhde vai ei. Se on tietenkin ymmärrettävää, jos asiat ei toimi. Mutta mulle se oli tärkeää ja nyt sattuu niin s-tanasti, niin sanoakseni. Suhde oli aika tuore, ei ollut riitaa tai sellaista ongelmaa, mukavaa yhdessä, mutta muita käytännönä syitä, ettei enempi yhteinen elämä onnistunut. Mielestäni sellaiset asiat voi usein ylittää, jos todella haluaa. Miehen mielestä se oli liikaa vaadittu, joten luovutin.
Pointti siis, että eikö rakkaus ole miehille yhtä tärkeää? Mies kuitenkin itse oli meidän suhteessa se ensimmäisen aloitteen tekijä, haki siit jotakin juuri minusta ja olisi halunnut edelleen jotain, ellei olisi niitä käytännön ongelmia (työt, harrastukset, välimatka, perheet jne.).
Nyt taisin märehtiä :)
[/quote]
Miksi ero olisi miehelle helpompi? Miehenä luulen, että mies harvemmin tuo tuntojaan esille ja murehtii niitä yksin. Tunnistan tämän piirteen itsestäni. Kahden promillen humalan turvin voi tuoda aikaisintaan tuntonsa esille.
Kiitos keinoista, ne on juuri niitä joita aion kokeillakin. Ja jos jollain on jotain taikoja, niin kuulen mielelläni!
Uusi mies on hyvä idea, varsinkin kun en haluaisi olla yksinkään. Sellainen pitää tosiaan järjestää jostain, se on selvä. Nyt on ollut aikatauluongelmien takia yksinäistäkin, se on raskasta. Mutta ajatus tutusta sylistä vieraaseen hyppäämisestä tuntuu kamalalta. Aika auttaa siihenkin ja se, että tustuisi johonkin, josta pitää. Sitä ei sitten vaan heti saa vaikka haluan pahan olon heti pois, sitä on ollut jo kauan!
Ja iso kiitos teille! Miehen kanssa ei voinut kunnolla jutella asioista enää, kun hän ymmärsi minun tehneen päätökseni. Monet asiat jäi vaivaamaan ja saisin ilman tätä olla niiden kanssa ihan yksin.
Sisältö jatkuu mainoksen alla
Niin sain sen käsityksen, ettei mies ymmärtänyt ollenkaan mun tuskaani, hulluna pitää varmaan. Mun mielestä taas tunteettomuus ei ole tervettä. Mistä sitten tulisi surulliseksi kukaan, jos ei rakkaudessa epäonnistumisesta - auton hajoamisesta?
Onko normaalia silti, että tuntuu näin pahalta? Ja kuinka kauan?
En saa ajatuksia irti asiasta. Kotona on mukavampi, mutta ihmisten ilmoilla alkaa itkettää. Ruokahalu katosi, se ei paranna oloa.
On musta ihan luonnollista surra, kuolleitakin surraan. Minä suren kai rakkaudettomuutta ja tutun ihmisen menetystä. Mutta silti.
Neuvoja?