Ylipainosta anoreksiaan

Palataan alkutalveen 2009 jolloin minä, 18-vuotias tyttö katsoin itseäni peilistä ja vihasin sitä mitä näin. Olin aina ollut pyöreä, teinivuodet vielä korosti muotojani. Painoin 75kg vain 18-vuotiaana. Kaikki kaverit seurustelivat, baareissa heille tultiin juttelemaan ja heitä kehuttiin kauniiksi. Minua harmitti se ettei minua, halusin näyttää hyvältä mutta suklaa on liian hyvää. Tapasin baarissa kivan jätkän, meidän koulusta. Ei olti koskaan juteltu ennen mutta baarissa hän lähestyi minua. Kehui kauniiksi ja piti minun jutuista. Ihastuin heti tähän tyyppiin! Mentiin sen luo jatkoille ja päädyttiin sänkyyn. Se oli eka kertani. Kundi sanoi minulle, että hänestä tuntuu, että meistä tulee vielä jotain. Olin onneissani. Kerrankin joku ihana, komea ja hauska tyyppi tykkäsi minusta. Lähetin seuraavana päivänä sille viestin muttei vastannut. Soitin parin päivän päästä - ei vastannut. Koulussa menin juttelemaan hänelle. Hän oli tyly minua kohtaan. Näin hänet koulun jälkeen ja kysyin onko hän vihainen minulle. Vastaukseksi sain: "lopeta se mussa roikkuminen, luulitko tosissas et mua kiinnostais joku sun näkönen". Muistan noi sanat, kun eilisen. Loukkaannuin. Itkin monta päivää. Helmikuun lopussa 2009 söin suklaakakkua ja olin surullinen pojan takia. Sitten katsoin peiliin ja vihasin itseäni sekä sitä mitä näin peilistä. Kaikki alkoi pikku hiljaa. Jätin aterioita pois, urheilin. Ennen, kun huomasinkaan, laskin jo kaloreita päiväkirjaan. Laihduin vuoden sisällä 25 kiloa. Innostuin siitä, kun sain käyttää xs -kokosia paitoja. Ihmiset kehui kuinka paljon oon laihtunut. Kaikki kehut ja muutokset vain innosti. Pian söin puolikkaan omenan päivässä ja lenkkeilin tunteja, lihaskuntoa. Yritin koko ajan pysyä liikkeessä. Istuessanikin heiluttelin jalkoja laihtumisen toivossa. Kesällä 2010 painoin 40 kiloa. Olin keväällä muuttanut omaan kotiin, eikä ollut kukaan vahtimassa syönkö vai en. Kuukautiset olivat loppuneet, minua huimasi päivittäin, näytin kalpealta ja sairaalta, ihoni oli kuiva, hiukset ohueet enkä jaksanut enään kävellä edes kauppaan. Voimat olivat loppu. Syksyllä havahduin siihen etten päässyt enään sängystä ylös. Menin lääkäriin marraskuussa 2010 kun sydämeeni sattui. Lääkäri totesi heti kättelyssä, että minulla on anoreksia eikä sydämeni kestä enää kauan. Painoin vain 37 kiloa. En pystynyt syömään. Elinmistöni ei edes kestänyt enää ruokaa. Jouduin osastolle letkuruokintaan. Huhtikuussa 2011 pääsin kotiin, kun painoni oli noussut 5 kilolla. Siitä lähti pitkä paranemisprosessi. Takapakkia tuli syksyllä 2012 kun elämässä tapahtui ikäviä asioita. Painoin 48 kiloa ennen takapakkia, jolloin paino tippui 41 kiloon. Aloin käymään ryhmäterapiassa kaksi kertaa viikossa ja sain vertaistukea. Tapasin myös satunnaisesti psykologia. Minulla oli tietty päivä rutiini. Milloin päiväunet, milloin ruoka jne. Kesällä 2014 sain terveen paperit! Voitin sen! Aina se takaraivossa on muttei se hallitse enää elämääni. Painan nykyisin ~ 52 kiloa. Elän terveellisesti. Halusin vain jakaa teille tarinani. En halua kirjoittaa blogia aiheesta koska pysyn mieluiten anonyyminä. Tsemppiä teille, jotka kamppailette samojen asioiden kanssa.