"Psykiatrisesta hoidosta puuttuu osaamista"
"Hakeutuessaan psykiatriseen erikoissairaanhoitoon esimerkiksi masennuksen, paniikkihäiriön tai syömishäiriön vuoksi potilas odottaa saavansa sairauteensa tehokasta ja asiantuntevaa, mahdollisia käypä hoito -suosituksia noudattavaa hoitoa.
Todellisuus on valitettavasti toinen. Psykiatristen poliklinikoiden tarjoama "keskusteluapu" ei suinkaan ole psykoterapiaa vaan juttelua, jonka tavoitteena ei edes ole kuntouttaa potilaita vaan "kannatella" heitä.
Millään muulla lääketieteen alalla ei tarjota kannattelua ongelmiin, joihin on olemassa asianmukaista hoitoa."
"Jotkut sairaanhoitopiirit ovat itse päättäneet parantaa henkilökuntansa osaamista. Sen seurauksena saaduista hyvistä tuloksista on uutisoitu valtakunnallisesti. Niin hienoa kuin tämä onkin, kertoo jotain psykiatrian tilasta, että siirtyminen juttelusta asianmukaiseen ja tulokselliseen hoitoon ylittää uutiskynnyksen."
Kommentit (3)
Niinpä. Julkiselta puolelta ei saa psykoterapiaa, joka on sitä käypää hoitoa! Monella hoitajalla ja psykiatrilla kuitenkin on psykoterapeutti koulutus, mutta työnantajat eivät käytännöillään mahdollista varsinaisen psykoterapiatyön tekemistä.
Tästähän vilkas keskustelu syntyi.