Mitä kadonnutta/myymääsi esinettä jäit kaipaamaan?
Minä pudotin kultaisen paloista tehdyn noin cm leveän lukollisen rannekorun Jyväskylän yliopistolle joskus v 1976-77. Se putosi ensin historian laitokselle ja muutamien päivien jälkeen löysin se erään oven takaa pilkottamasta! Olin todella hämmästynyt silloin, ettei kukaan ollut sitä ennen löytänyt. Pian se putosi jälleen, enkä enää löytänyt. Olin saanut sen tulevalta anopiltani ja sanoi, että tämä nyt ei ollut ihan halpa. No, anopille en koskaan kertonut, että olin hukannut sen. Vieläkin harmittaa.
Kommentit (3)
Mä möin ymmärtämättömyyttäni voimakkaan keltaisen lukunuttuni, jonka äitini oli minulle neulonut. Pidin sitä ihan arkikäytössä jonkin aikaa takkinani. Siinä oli 2/3 hihat, joissa oli noin 15 cm leveät lehtikuvioista neulotut hihansuut, hieman muuta hihaa leveämmät. Samaa lehtikuviota oli kaula-aukon ympäri, ja lisäksi punottu nyöri, jolla kaula-aukkoa voi säädellä. Muu neulos oli sileää ja siinä oli siellä täällä kolmen reiän pikku kuvioita. Lanka oli äitini käyttämää Seitsemää veljestä (tai vastaavaa), hyvinnvahvan keltaista, ja nuttu aika painava. Pituus peitti takapuolen hyvin ja nuttu oli tyylikkäästi laskeutuva.
Äitini neuloma, ja minä taisin viedä sen kirppikselle. Siitä on jo ainakin parikymmentä vuotta.
Tulenpunaisen, kiiltävänhohtavan, paksun, puuvillasatiinisen aamutakin, jossa oli tikattu iso shaalikaulus. Takki oli isäni äidilleni lahjaksi ostama ja sain sen uudenveroisena äidiltäni. Äiti ei ollut käyttänyt sitä, kun erosivat. Kirppiksellä TYHMÄ myin sen!
Vihkisormusta ja sen kaveria, 1-vuotis-sellaista. Vuosisormus palautui uskomattomien vaiheiden jälkeen,mutta hävisi uudelleen viime keväänä. Työelämässä ei enää saa käyttää sormuksia, jos on vähänkin hygieniaa vaativa työ.