Tavaramäärän vähentäminen - apuva!
Varoitus! Sisältää avautumisen ja on varmaan tylsää luettavaa!
Haaveissa olisi laittaa nykyinen kaksio myyntiin keväällä ja ostaa isompi asunto, kun vauvakin alkaa olla isompi ja kaivata omaa huonetta myöhemmin.
Ongelmana on nyt tämä tavaran määrä. Tavaraa ei ole mitenkään hurjan paljon (lähes kaikki mahtuu kaappeihin, lipastoihin, vaatehuoneeseen ja ulkovarastoon) mutta alkaa ahdistamaan jo tuleva muutto.
Haluaisin että seuraavassa kodissa olisi vähemmän siivottavaa (lue: vähemmän tavaroita ajelehtimassa ympäri asuntoa), mutta en oikein tiedä mistä aloittaa/jatkaa.
Olen käynyt jo liinavaatteet ja pyyhkeet läpi (huonoimmat menivät auto/mönkkärijuttuihin räteiksi), myöskin astioita olen käynyt läpi (antanut ja myynyt ylimääräisiä pois. Ongelmana on astiat, joita miehellä oli ennen kuin muutettiin yhteen. Kahdet setit kahvikuppeja eikä tietenkään saa mitään antaa/myydä pois. Samoin lautasia on ihan järjetön määrä - enemmän kuin saataisiin liattua vaikka pidettäisiin isot illallisjuhlatkin). Vaatteita annoin synnytyksen jälkeen ison kasan pois (ei enää mene päälle kun lantio on leveämpi) mutta haaveilen pienestä ns. capsule wardrobe-vaatekerrastosta.
Olen omista cd- ja dvd-levyistä päässyt eroon, jäljellä on vain yksi lempielokuva ja kolme lempiartistin cd-levyä. Miehellä taas on puolitoista metriä cd-levyjä (joista joitakin saattaa kuunnella sen kerran puoleen vuoteen). Harrastustavaroita olen karsinut niin, että askartelujuttuja (scrapbook) on yksi säilytyslaatikollinen ja käsityöjuttuja (lankoja, puikot ja koukut) on suht saman kokoinen laatikollinen.
Samoin miehen harrastusvälineet vie ihan hirveästi tilaa (pitää olla kaikki mahdollinen kaukalopalloon ja jääkiekkoon, maantiepyöräilyyn, hiihtoon, uintiin, sulkapalloon ja tennikseen ja mitä vielä).
Miehen tavaroihin en koske - muuten kuin heittämällä reikäiset kalsarit ja sukat roskiin kun sattuvat pyykätessä osumaan silmään.
Samoin ongelmana ovat vauvan tavarat. Anoppi raahaa vaatteita ja tavaroita vauvalle vähän väliä (olen tietysti kiitollinen kun ei tarvitse itse tuhrata aikaa vauvan vaateostoksilla, mutta liika on liikaa), pehmoleluja on saatu lahjaksi enemmän kuin tarpeeksi ja itse olen halunnut säästää lapsuuden satukirjoja vauvalle (n. 10 kpl).
Tuntuu, että tätä tavaraa lainehtii joka puolella, kun asunto on pieni. Vaatehuone tursuaa tavaraa kattoon asti hyllyillä, ulkovarasto on kanssa täynnä (muun muassa joitakin huonekaluja jotka ei mahdu asuntoon).
Mistä aloittaa? Miten jatkaa? Miehen tavaroihin en tosiaan rupea koskemaan.