Työpulma... Tuntuu että teen virheen
Minulla alkaa lähitulevaisuudessa pieni rupeama töitä, ei siitä sen enempää mutta minulla oli kaksi paikkaa auki (harjoittelu, jos mietit että niin varmaan...)
Ensimmäiseen paikkaan luvattiin pääsy, mutta halusin käydä vielä toisessakin haastattelussa ja tehdä valintani sitten. Kuitenkin tämä toisen paikan pomo oli melko päällekäyvä eikä kysynyt yhtään suunnitelmistani, vaan oletti että tietenkin menen sinne paikkaan ja puhui, kuin oltaisi jo allekirjoitettu sopimukset ja kaikkea.
Kyllä minä uskallan yleensä sanoa suoraan, mutta se tilanne oli painostava ja upouusissa tilanteissa olen ujo ja arka. En muuten.
No mutta miten vain, nämä kaksi paikkaa ovat täysin toistensa vastakohtia. Ensimmäinen paikla oli rento ja pienehkö, toinen superkiireinen ja todella vaativa.
Tuolla vaativassa paikassa voin toki haastaa itseni, mutta jotenkin ajatus ei tunnu hyvältä. Tuntuu, että olisi pitänyt mennä sinne rentoon paikkaan. Se on viikonloppuisin suljettu kokonaan ja viikolla auki muutaman tunnin kerrallaan.
Kun taas tämä toinen paikka on auki 12 h vuorokaudessa. Tuntuu, että teen virheen... pitäisikö vaihtaa paikkaa nyt vai kokeilla ensin ja sitten vaihtaa jos siltä tuntuu?
Ahdistaa ja vituttaa.
Kommentit (12)
[quote author="Vierailija" time="03.01.2015 klo 16:46"][quote author="Vierailija" time="03.01.2015 klo 16:14"]Jos on vaikea valita, niin voisitko tehdä harjoittelua kummassakin, eli jakaa tuota jaksoa vai minkälaisesta harjoittelusta olisi kyse?
[/quote]
En tiedä, en usko että onnistuu ja olisihan se vähän vaikeaa hyppiä kahden paikan väliä.
[/quote]
Niin ellen tekisi vaikka pari viikkoa ei-kivassa ja loput kivassa... ja tätä itse asiassa yritänkin järkätä...
[quote author="Vierailija" time="03.01.2015 klo 16:07"]Olen huomannut, että intuitio on yleensä oikeassa. Pieni paikka ei tosiaan vaikuta työllistävältä, mutta saattaa tulevaisuudessa kuitenkin auttaa sinut kiinni johonkin työllistävään paikkaan.
[/quote]
Ai oho, en huomannut tätä... olen kyllä itsekin ollut yleensä sellainem intuitiotyyppi ja mitä enemmän olen asiaa miettinyt niin olen tullut siihen tulokseen, että se eka paikka on oikea minulle. Haluaisin todellakin kokea vähän sitä vaativampaakin paikkaa, vaikkapa sen pari viikkoa ja sen jälkeen vaihtaa loppuajaksi toiseen paikkaan. Pelkään, ettei sinne pieneen paikkaan pääse enää, ehkä heillä on jo tarpeeksi työvoimaa :( Jaksan kuitenkin uskoa, että todennäköisesti ilmainen harjoittelija otetaan avosylin vastaan eikä käännytetä pois siksi, että "ei sinua tarvita täällä." Silti pelottaa. Haluan sen paikan, olen koko ajan halunnut :(
Lisää kommentteja...
Mietin tässä, että poistuttuani sieltä ekasta paikasta oli fiilikseno hyvä ja rauhallinen. Tokasta paikasta poistuttuani olin epävarma, ahdistunut, jännittynyt... Ja itse asiassa olen tehnyt päätöksen. Kysyn pääsisinkö sinne ekaan paikkaan vielä. Sitten joko järkkään niin, että olen pienen osan tokassa paikassa ja loppuajan sotten tässä ekassa. Näin teen!! Vaistoon kannattaa luottaa. Nyt vain pelkään... jos en pääsekään enää sinne ekaan paikkaan :( sitten murrun :(
No tosta rennosta tuskin on oikeeta tyopaikkaa tyrha toivoa, siita isosta puljusta varmaan voi ollakkin?
Olen huomannut, että intuitio on yleensä oikeassa. Pieni paikka ei tosiaan vaikuta työllistävältä, mutta saattaa tulevaisuudessa kuitenkin auttaa sinut kiinni johonkin työllistävään paikkaan.
[quote author="Vierailija" time="03.01.2015 klo 16:01"]No tosta rennosta tuskin on oikeeta tyopaikkaa tyrha toivoa, siita isosta puljusta varmaan voi ollakkin?
[/quote]
Voi olla... Ja olisihan se kiva selviytyä vaativasta työstä kunnialla ja saada paljon hyviä kokemuksia (se on monipuolinen työ ymmärtääkseni) ja sitten tietäisin kyseisestä alasta oman kokemuksen kautta. Se rento paikka kuitenkin houkuttelisi silti... Mielipiteitä lisää?
[quote author="Vierailija" time="03.01.2015 klo 16:08"][quote author="Vierailija" time="03.01.2015 klo 16:01"]No tosta rennosta tuskin on oikeeta tyopaikkaa tyrha toivoa, siita isosta puljusta varmaan voi ollakkin?
[/quote]
Voi olla... Ja olisihan se kiva selviytyä vaativasta työstä kunnialla ja saada paljon hyviä kokemuksia (se on monipuolinen työ ymmärtääkseni) ja sitten tietäisin kyseisestä alasta oman kokemuksen kautta. Se rento paikka kuitenkin houkuttelisi silti... Mielipiteitä lisää?
[/quote]
Jos on vaikea valita, niin voisitko tehdä harjoittelua kummassakin, eli jakaa tuota jaksoa vai minkälaisesta harjoittelusta olisi kyse?
[quote author="Vierailija" time="03.01.2015 klo 16:14"]Jos on vaikea valita, niin voisitko tehdä harjoittelua kummassakin, eli jakaa tuota jaksoa vai minkälaisesta harjoittelusta olisi kyse?
[/quote]
En tiedä, en usko että onnistuu ja olisihan se vähän vaikeaa hyppiä kahden paikan väliä.
[quote author="Vierailija" time="03.01.2015 klo 17:24"]Up...
[/quote]