Tuttavat painostavat jatkamaan suhteessa
Olemme puolisoni kanssa eroamassa minun toiveestani. Avioliitossamme ei sinällään ole mitään näkyvää vikaa, mutta tunteet osaltani ovat latistuneet, enkä näe suhteelle tulevaisuutta pidemmän päälle. Yhdistävänä tekijänä tällä hetkellä toimii yhteiset, jo isot lapset. Tulevaisuudessa meillä tuskin olisi enää muuta yhteistä tekemistä, kuin yhteisen omaisuuden kartuttaminen ja se ei minua kiinnosta. Ero on erittäin suuri asia, mutta näen sen kohdallamme oikeana vaihtoehtona.
Eromiettieden tultua julkiseksi ovat tuttavat ja sukulaiset luonnollisesti järkyttyneet, mutta myös painostaneet jatkamaan suhdettamme. Näin ainakin asian koen. En ymmärrä mitä oikeutta ulkopuolisilla on yrittää puhua minua "järkiini". Asiahan on yksityinen. Mitä arvelette, mistä tuttavien asenne johtuu?
Kommentit (3)
Johtuisiko ihan siitä, että he ajattelevat sinun tekevän virheen.
[quote author="Vierailija" time="23.12.2014 klo 15:20"]
Johtuisiko ihan siitä, että he ajattelevat sinun tekevän virheen.
[/quote]
Varmasti niin, ja yleisellä tasolla se siltä näyttääkin. Päätös on vaikea ja tilanteessani jossain määrin edesvastuuton. Avioliittooni liittyy paljon hyviäkin puolia, mutta tiedän että meidän on aika lähteä kulkemaan eri teitä. Näen eron oikeana ratkaisuna ja asia ei mielestäni ulkopuolisille kuulu. ap
Ei, ei pidä erota kun pitää jatkaa hamaan kuolemaan asti vaikka ei kiinnostaisikaan, OR NOT! En oikein ymmärrä näitä "eron vastustajia" aina, elämähän ei mene minkään käsikirjoitusten mukaan, hienoahan se olisi jos rakkaus säilyisi samana ihan ensinäkemisestä kuolinvuoteelle asti mutta ei se niin mene. Musta noille on turha selittää, aina eroa joku tulee kauhistelemaan paras on olkaansa kohauttaa korkeintaan. Tsemppiä!