Mitä mieltä miehistä, jotka hankkivat lapsen yli viisikymppisinä?

ei kaikilla ole mahdollisuutta saada lapsia nuorempana, vaikka haluaisi, joten se mielipiteestäni.

toisessa tapauksessa ihq suhde on kestänyt siitä asti, kun nainen 18v ja mies 40v. Lapsi tuli kun nainen oli 28v ja mies 50v.



Toisessa tapauksessa nainen oli 35v ja mies reilu 55v kun saivat lapsen.



Ensimmäisessä tapauksessa voin sanoa vain, että huh-huh! Tosi sairas suhde! Mies ei suostu myöntämään julkisesti, että seurustelee lapsensa äidin kanssa. Hän ei suostu näyttäytymään lapsensa seurassa. Hän haluaa vieläkin olla nuori, villi ja vapaa (oksennus).



Jälkimmäisessä tapauksessa itsenäinen ja itsellinen nainen on saanut itselleen (tietyissä piireissä) kuuluisan ja vakavaraisen miehen. Nainen ja mies elävät suuren osan elämästään erillään, mutta ovat aviossa keskenään ja näyttäytyvät kimpassa. Nainen saa elää kuin sinkkuelämää, varakkuus takaa lapsenhoitajan aina kun tarve vaatii!

Aika usein näiden miesten ensimmäisten pesueiden lapset on katkeria, kun isä touhuaa uusien lasten kanssa enemmän kuin heidän.

Minun mieheni isä on tällainen mies ja todellakin ottaa päähän mieheni takia. Mieheni sai elää lapsuutensa alkoholistin arvottomana lapsena ja nyt sitten parantunut isä leikkii kotia ja teki uuden lapsen uuden tyttöystävän kanssa. Toivon niin pahoja asioita sille äijälle että en kehtaa edes sanoa...

niin isä on 60v kun lapsi 5v.

isä on 65vv kun lapsi 10v.

siinä tuskin isä hirveästi lapsen kanssa leikkii tai on muutenkaan. ei hyvä.

Tuttavani sai ekan lapsen yli kolmekymppisenä, silloin miehensä oli juuri 50 täyttänyt. Nyt heillä on kaksi ihanaa, fiksua ja tasapainoista poikaa. Molemmat vanhemmat ovat hyvissä viroissa, mutta omistautuvat perheelle ts. eivät rieku edustuspippaloissa iltaisin, vaikka siihen mahdollisuus olisikin.



Nyt lähes 60-vuotias isä puuhaa, leikkii ja liikkuu lastensa kanssa enemmän kuin keskiverto suomalainen isä. Näin väittäisin. Hassuttelee, hulluttelee ja kasvattaa. Etteikö kuusikymppinen ei enää muka jaksaisi? Höh! Miehen taustan ja lähisuvun miehet tietäen uskon, että tyypissä on vielä kymmenenkin vuoden kuluttua virtaa enemmän kuin nelikymppisessä. Pojat suorastaan palvovat isäänsä.



Juu, ja oman kolmekymppisen uraaluovan mieheni vaihtaisin vaihtaisin mielelläni kaksikymmentä vuotta vanhempaan, perheelle omistautuneeseen mieheen. Hyvä jos jälkikasvu tunnistaa edes isänsä kasvoja :-( Ja eipä ukko harvoina koti-iltoinaan lasten kanssa jaksa puuhata tai leikkiä, vaikka fysiikka kestääisikin. Tämä on säälittävää ja oksettavaa. Ei ole isyys iästä kiinni.

Tuttavapiiriäni kun tarkastelen, niin surkeimpia isiä ovat juuri nämä uraohjukset kolmenkympin tietämillä. Rakentavat uraansa reippaat kymmenen vuotta, koluavat illanvietot " tärkeitä" suhteita luoden, tekevät hullunlailla töitä ylennyksiä kuolaten. Sitten joskus myöhemmin vähän rauhottuvat ja yrittävät tutustua esipuberteett-iässä oleviin lapsiinsa - usein turhaan.

Tunnistin edellisestä viestistä oman rakkaan mieheni :-(

nen.

Isättömäksi jää aika varhain.

Ihmiset eivät mene samaan muottiin, vaan ovat yksilöitä. Jotkut jaksavat enemmän kuin toiset - jopa vanhoina.

Eihän mikään ikä _takaa_ sitä, että olisi lapsen ylioppilasjuhlissa läsnä, tai häissä tai muissa tärkeissä tilanteissa. Ihmiset _nuoretkin_ sairastuvat, joutuvat onnettomuuteen ja kuolevat. On olemassa yhdistyskin nuorille leskille.

ovat elämänkokeneita, kestävät myös vaimojensa kiukkuilut