Lue keskustelun säännöt.
mulla ei ole yhtään ystävää kenelle voisi kertoa
Kommentit (8)
Ystäviä tarvitaan aina :( minulla vähän sama tilanne.
Sisältö jatkuu mainoksen alla
Sisältö jatkuu mainoksen alla
Ole itsesi paras ystävä. Kirjoita paperille asiat, jotka sinua vaivaavat. Paperille voit kertoa aivan kaiken ilman sensuuria. Paperi ei puhu eikä lavertele. Ihmiset sen tekevät.
Itsellä sama juttu. Ja joo, on myöhäistä löytää ystäviä, eikä se ole helppoa muutenkaan jos niitä ei kerran aiemminkaan ole saanut.
Harmi vaan ettei tälle palstallekaan voi uskoutua, paskaa tulisi niskaan kuitenkin.
[quote author="Vierailija" time="06.11.2014 klo 22:10"]
Itsellä sama juttu. Ja joo, on myöhäistä löytää ystäviä, eikä se ole helppoa muutenkaan jos niitä ei kerran aiemminkaan ole saanut.
Harmi vaan ettei tälle palstallekaan voi uskoutua, paskaa tulisi niskaan kuitenkin.
[/quote]
Sinut pitäisi ilmiantaa vainoamisrikoksesta, itseäsi vastaan. En ole koskaan tainnut nähdä tiiviimpää versiota itsetypistyksestä. Mitään hyvää et voi enää saada koskaan, mutta kaikki paha iskee takuulla kimppuun, jos mitään teet. Jos viestisit tuota lapsellesi, olisit hirviö. Mutta sinua pitäisi sääliä ja silitellä, kun teet niin itsellesi?
Vauvavuonna olin aivan loppu ja maani myynyt. Sen jälkeisessä kolmessa vuodessa olen hankkinut kolme-neljä uutta ystävää, joille pystyy puhumaan jos puhua pitää, ja tuttavia, joiden kanssa myös puhutaan suuremmat huolet, jotta tiedetään mistä tuulee. Olen itkenyt heille tilannettani, ja yksikään ei ole siitä suuremmin säikähtänyt. Nuorempana tätä ei olisi voinut tapahtua, koska olin liian negatiivinen ja pelokkuuttani ärhäkkä ja sulkeutuva. Elämästä on tullut valtavan paljon kevyempää.
Se sisäinen poliisi on vain opittava nauramaan hiljaiseksi, kun se esittää, että mitään et voi tehdä tai kuolo korjaa.
Sisältö jatkuu mainoksen alla
[quote author="Vierailija" time="06.11.2014 klo 22:40"]
[quote author="Vierailija" time="06.11.2014 klo 22:10"]
Itsellä sama juttu. Ja joo, on myöhäistä löytää ystäviä, eikä se ole helppoa muutenkaan jos niitä ei kerran aiemminkaan ole saanut.
Harmi vaan ettei tälle palstallekaan voi uskoutua, paskaa tulisi niskaan kuitenkin.
[/quote]
Sinut pitäisi ilmiantaa vainoamisrikoksesta, itseäsi vastaan. En ole koskaan tainnut nähdä tiiviimpää versiota itsetypistyksestä. Mitään hyvää et voi enää saada koskaan, mutta kaikki paha iskee takuulla kimppuun, jos mitään teet. Jos viestisit tuota lapsellesi, olisit hirviö. Mutta sinua pitäisi sääliä ja silitellä, kun teet niin itsellesi?
Vauvavuonna olin aivan loppu ja maani myynyt. Sen jälkeisessä kolmessa vuodessa olen hankkinut kolme-neljä uutta ystävää, joille pystyy puhumaan jos puhua pitää, ja tuttavia, joiden kanssa myös puhutaan suuremmat huolet, jotta tiedetään mistä tuulee. Olen itkenyt heille tilannettani, ja yksikään ei ole siitä suuremmin säikähtänyt. Nuorempana tätä ei olisi voinut tapahtua, koska olin liian negatiivinen ja pelokkuuttani ärhäkkä ja sulkeutuva. Elämästä on tullut valtavan paljon kevyempää.
Se sisäinen poliisi on vain opittava nauramaan hiljaiseksi, kun se esittää, että mitään et voi tehdä tai kuolo korjaa.
[/quote]
Niin, nuorena ja terveenä se varmaan olisikin ollut vielä mahdollista. Tai toisaalta kun ei ollut silloinkaan. Minä tutustuin moniin ihmisiin, ja luulin että he pitävät seurastani, kunnes pian kaikkosivat kun löysivät muuta seuraa. En ole ollut mikään murjottaja koskaan, vaan pyrin olemaan hauskuuttaja, mutta myös sellainen jolle voisi tarvittaessa kertoa vaikka murheensa.
Mutta jostain kumman syystä on neliymppiseksi näin menty, ilman ystäviä, kavereita ja tuttavia, joten silkkaa tyhmyyttä olisi ajatella sen muuttuvan. Minussa on jotain sellaista mistä ei pidetä, sillä siisti.
Nyt minulla on mennyt terveys, taloudellinen tilanne on huono, minulla ei ole enää rahkeita tutustua ihmisiin. En jaksaisikaan kyläillä.
Esim. yhdessä välissä näytti että tutustuisin naapurin rouvaan, ja kahvittelimme usein. Myöhemmin hän hädintuskin tervehti, ja juoksi esim. postilaatikolta kiireesti taakseen katsomatta, lastaan perässä repien, kun näki minun tulevan.
Tämä on niin tuttua elämän varrelta, jo ala-asteelta, kun ensin luulee että löytää kaverin ja kohta olet kolmas pyörä ja pian yksin. Olet se viimeinen urheilussa joka valitaan, jne.
Sittemmin on vielä tapahtunut huonoja asioita, ja luulen että minuun suhtauduttaisiin hyvin torjuvasti jo lähtökohtien vuoksi. Joidenkin ihmisten kohdalta se peli vaan on pelattu, eikä siinä jeesustelu auta.
Minusta on jotenkin surullista aina lukea noita "tsemppaavia" viestejä netissä jos tästä sattuu kirjoittamaan, tuntuu niin hirvittävän surulliselta etteivät ihmiset tajua sitä että oikeasti se aina ei ole itsestä kiinni. Ja aivan kuin ei uskottaisi että jollain voi todella olla niin toivoton tilanne.
Minä uskon että melko monella koululuokalla kasvaa tälläkin hetkellä yksi ulkopuolelle jätetty ihminen, ja moni heistä varmasti itse yrittää sen minkä esimerkiksi ujoudeltaan tai muilta persoonallisilta ominaisuuksiltaan pystyy.
Ja olen aivan varma että monen heistä tilanne ei tule muuttumaan myöhemminkään, jatko-opiskelupaikoissa tai työpaikoilla, ja monethan eivät pääse edes sinne asti vaan syrjäytyvät jo aiemmin.
Toivoisin ettei heihin suhtauduttaisi väheksyvästi ja syyttäen vain yrityksen puutetta, jos uskaltautuvat joskus kirjoittamaan tuntemuksistaan.
Ei ole koskaan myöhäistä. Se ikä on edelleen vain numero ja oma asenne ratkaisee. Täällä kirjoittaa ihminen, joka on kokenut aika monta helvettiä ja selviämässä viimeisimmästä. Periksi ei pidä antaa ja kotiin muurautuminen ilman syytä on karhunpalvelus. Tee muutos, se lähtee itsestäsi! Aseta tavoite ja ala tehdä suunnitelmaa 100 asiasta jotka sinun pitää toteuttaa. Kokeile. Onko jotain menetettävää? Niinpä :) Nostat nyt itsesi suosta ja asetu ulkopuolelle. Mieti myös miksi haluat tuhlata vanhoihin haavoihin energiaasi jolla toteuttaa vaikka mitä. Tuskin kiusaajasi miettivät edes sua joten ala Elää.
Elämä kantaa :) voimia!