Päiväkodissa lapsen yksityisyydensuoja estää tiedonkulun, täh?
Lapsi aloitti uudessa päiväkodissa ja ollaan oltu aika hämmästyneitä, miten huonosti informaatio kulkee. Onko tästä jokin tietosuojalaki? Tähän henkilökunta ainakin vetoaa. Ja tämmöisiä tapauksia on ollut: Yhdellä lapsista on vakava perussairaus, joka laskee puolustuskykyä ja jota ei ole oikein saatu tasapainoon tai ainakin oireilee. Äiti pyysi, että pk informoisi heti, jos joku lapsista esim. alkaa sairastaa pk:ssa, jolloin äiti hakisi lapsensa kotiin. Ei onnistunut, ei siis edes nimettömänä, koska yksityisyyden suoja vaarantuisi.
Sama juttu kun meidän poikaa oli kiusattu ja lällätelty, hoitajat sanoivat että hyvä päivä, sit poikamme itse kertoi näistä jutuista ja hoitajat sanoivat että he olivat sopineet asian jo päiväkodissa eikä yksityisyyden suojan takia voineet kertoa.
Kahdelta muilta äidiltä kuulin, miten yksi tytöistä on ottanut ryhmän eskarin tyttöjen johtajan roolin, että he aikovat yhdessä ottaa asian esiin ja olivat ottaneet ja asiaa oli puitu pk:ssa, poikammekin siitä kertoi. Ja viikkokirjeen (s-postin) yhteydessä asiasta puhuttiin ja kehotettiin jokaista vanhempaa puhumaan lapsen kanssa pomottelusta. No, nyt sit just kuultiin näiltä äideiltä, että pk oli ilmoittanut ettei tämän johtaja-tytön vanhemmille puhuttu asiasta ollenkaan, koska yksityisyyden suoja estää.
Me jouduimme lähettämään äskettäin spostilla viestiä, kun poika on alkanut nahistella toisen pojan kanssa, jonka kanssa on ennen ollut kavereita ja tän toisen vanhemmalta kuulin siitä. Pk:ssa sanoivat, että joo he puuttuvat mut älä enää lähetä sähköpostia joissa on jonkun toisenkin lapsen nimi kuin oman, koska se rikkoo toisen lasten yksityisyyden suojaa.
Mikä ihmeen yksityisyyden suoja tässä kohtaa? Poikani ja hänen isosiskon aikaisemmissa päiväkodeissa ei tämmöistä ylireagointia ollut, vaan oleellinen tieto kyllä siirtyi. Nyt yksityisyydensuojaan vedoten ei saa tietoa, jos esim. oma lapsi kiusaa tai on kiusaamisen kohteena. Onko tämä ihan oikein ja tavanomaista?
Kommentit (17)
Et sitten jaksanut jakaa viestiäsi kappaleisiin...
[quote author="Vierailija" time="03.11.2014 klo 17:39"]
Et sitten jaksanut jakaa viestiäsi kappaleisiin...
[/quote]
Jos mobiililla kirjoittaa niin välit eivät nykyään tule vaikka ne siihen laittaisi. Näin hyvin se avn mobiili EDELLEEN toimii.
[quote author="Vierailija" time="03.11.2014 klo 17:39"]Et sitten jaksanut jakaa viestiäsi kappaleisiin...
[/quote]
Kännykällä kirjoitin, ikävä kun kappalejaot eivät näykään. -ap
Pikkusen liioiteltua touhua. Ja sähän et ole vaitiolovelvollinen, joten sun spostissa saa periaatteessa näkyä lasten nimiä.
Onko niillä päiväkodissa ollut jotain ongelmia yksityisyydensuojan kanssa ja nyt ne sitten liioittelee joka asiassa.
En ole kyllä ennen törmännyt tommoiseen. Kyllä riidat, nahistelut, missä onnistunut, kenen kanssa leikkinyt erityisesti jne. kuuluvat normaaliin tiedon antamiseen päivän kulusta. Miten ihmeessä esim. kertomasi pomottaja-lapsen vanhemmat voivat asiasta keskustella? Ja sit vielä valitetaan että kasvatusvastuuta on liikaa päiväkodilla. Päiväkodin ja kodin yhteistyö on tosi tärkeää ja auttaa lasta. Nyt ei taida lapsen etu toteutua. Ottaisin yhteyttä päiväkodin johtajaan tai jopa alueen johtajaan, koska veikkaan että johdon käskystä ne hoitajat tätä tekevät.
Ehkä siellä on ollut jokin selkkaus, josta joku vanhempi on saanut hepulin ja vedonnut yksityisyyden suojaan. Ja nyt sitten päiväkoti kaikissa tapauksissa vetää yli silkasta säikähdyksestä.
Sinä saat kirjoittaa ihan vapaasti nimillä ja vaiklka hetuilla jos niikseen on, mutta he eivät saa vastata s-postilla sulle
Googlaa laki yksityisyyden suojasta, lähetä se päiväkodille ja kysy, mitä pykälää he toteuttavat. Luulisi, että ihan kaupungin virasto-tasolla oltaisiin kiinnostuneita, jos lakia yksityisyydensuojasta tulkitaan väärin...
Mikä kaupunki? Veikkaan isompaa kaupunkia. Pienillä paikkakunnilla maalaisjärki voittaa.
Tieto ei kulje myöskään päiväkodista alakouluun tai alakoulusta yläkouluun tai yläkoulusta mihinkään seuraavaan kouluun. Jos lapsi tarvitsee erityisopetusta jossain asiassa tai on allerginen tai kiusattu tai pitkäaikaissairas, tästä ei tieto kulje vaitiolovelvollisuuden takia. Sinun täytyy aina itse pyytää sekä vanhassa että uudessa paikassa, että tiedot siirtyvät. Lakisääteistä.
[quote author="Vierailija" time="03.11.2014 klo 18:07"]Tieto ei kulje myöskään päiväkodista alakouluun tai alakoulusta yläkouluun tai yläkoulusta mihinkään seuraavaan kouluun. Jos lapsi tarvitsee erityisopetusta jossain asiassa tai on allerginen tai kiusattu tai pitkäaikaissairas, tästä ei tieto kulje vaitiolovelvollisuuden takia. Sinun täytyy aina itse pyytää sekä vanhassa että uudessa paikassa, että tiedot siirtyvät. Lakisääteistä.
[/quote]
Tämähän on täysin ymmärrettävää ja on hyvä, että vanhemmatkin joutuvat tehdä jotain lastensa eteen.
Ota yhteys päiväkotia ylempään tahoon. Ovat tulkinneet asioita väärin.
Kuulostaa erittäin oudolta
T. Lastenhoitaja
Me pidettiin pienet läksiäiset tarharyhmälle kotonamme. Oltaisiin kutsuttu kaikki eskarit juhlaan, mutta yhtä ei voitu kutsua, koska en tavoittanut lasta. Kysyin, voisinko saada lapsen vanhempien numeron, että voisin pyytää tämän yhdenkin mukaan - mutta ei. Hoitaja katsoi kieroon, tiedän heidän puhuneen minusta aiemmin pahaa osin ihan syystäkin (olin kertonut negatiivisesta asiasta perheessämme, vaikka ei kai olisi pitänyt), ja sanoi, etteivät voi antaa numeroa.
Tuli hieman idiootti olo - missä maalaisjärki? Oikeasti. Eikö ihmisillä ole mitään omaa harkintavaltaa? Tuli myös sellainen olo, että he pitävät minua jotenkin vaarallisena tai ei-toivottuna järjestämään yhtään mitään.
No, ryhmän muut lapset tulivat ja kivaa oli, mutta päiväkoti esti näin yhtä lapsista saamasta tietoa koko juhlista. :/ Muutenkin tuntuivat suhtautuvan negatiivisesti siihen, että joku järjestää tällaista päiväkodin ulkopuolella.
Missä kaikki yhteisöllisyys? Lapset useimmiten tutustuvat päiväkodissa toisiinsa, ystävystyvät, asuvat monesti lähekkäin. Monet tietävät toistensa asioista, samoin vanhemmatkin. Ei kai se päiväkoti mikään nimettömien lasten säilömispaikka ole, sellainen, jossa suunnilleen edes toisten nimiä ei saisi tietää eikä mistään omasta perhe-elämästä puhua.
[quote author="Vierailija" time="03.11.2014 klo 17:39"]
Et sitten jaksanut jakaa viestiäsi kappaleisiin...
[/quote]
Onko arvatenkin akateemiselle av mammalle vaikea lukea pitkiä kirjoituksia kun kaikki pitäisi pilkkoa lyhyisiin kappaleisiin kuin lapsille? Itselleni ei ole koskaan tuottanut mitään vaikeuksia lukea pitkiä dokumetteja joiden kappaleet ovat liki a nelosen mittaisia.
[quote author="Vierailija" time="03.11.2014 klo 23:07"]
Me pidettiin pienet läksiäiset tarharyhmälle kotonamme. Oltaisiin kutsuttu kaikki eskarit juhlaan, mutta yhtä ei voitu kutsua, koska en tavoittanut lasta. Kysyin, voisinko saada lapsen vanhempien numeron, että voisin pyytää tämän yhdenkin mukaan - mutta ei. Hoitaja katsoi kieroon, tiedän heidän puhuneen minusta aiemmin pahaa osin ihan syystäkin (olin kertonut negatiivisesta asiasta perheessämme, vaikka ei kai olisi pitänyt), ja sanoi, etteivät voi antaa numeroa.
Tuli hieman idiootti olo - missä maalaisjärki? Oikeasti. Eikö ihmisillä ole mitään omaa harkintavaltaa? Tuli myös sellainen olo, että he pitävät minua jotenkin vaarallisena tai ei-toivottuna järjestämään yhtään mitään.
No, ryhmän muut lapset tulivat ja kivaa oli, mutta päiväkoti esti näin yhtä lapsista saamasta tietoa koko juhlista. :/ Muutenkin tuntuivat suhtautuvan negatiivisesti siihen, että joku järjestää tällaista päiväkodin ulkopuolella.
Missä kaikki yhteisöllisyys? Lapset useimmiten tutustuvat päiväkodissa toisiinsa, ystävystyvät, asuvat monesti lähekkäin. Monet tietävät toistensa asioista, samoin vanhemmatkin. Ei kai se päiväkoti mikään nimettömien lasten säilömispaikka ole, sellainen, jossa suunnilleen edes toisten nimiä ei saisi tietää eikä mistään omasta perhe-elämästä puhua.
[/quote]
Ok, päiväkoti toimi kohdallasi typerästi, mutta mikset sinä voinut esim jättää viestiä tuon lapsen lokeroon?
"Hei, olen Marjaanan äiti Kaarina. Lapset ovat samassa ryhmässä. Pidämme pienet kemut päiväkotiajan päättymisen juhlistamiseksi kotonanme Kielokuja 5:ssä ensi viikon sunnuntaina klo 14 alkaen. Toivomme, että Lasse pääsisi mukaan. Jos haluatte kysyä jotain, numeroni on 9999977788. Toivottavasti tapaamme! Ystävällisesti, Kaarina, Pernilla ja Marjaana"
Tuo olisi antanut perheelle mahdollisuuden päättää tulemisistaan. Sinällään kun tarha ei tosiaan saa kenenkään numeroa antaa ilman että tuon numeron haltija tietää asiasta.
Öh? No ei tod voi olla noin. Siellä on ylireagoitu nyt.