Lue keskustelun säännöt.
Teenkö nyt ihan väärin (äitiasiaa)... ? :(
02.09.2014 |
Olen neljäkymppinen nainen, äitini on suuren ikäpolven kasvatteja. Ollut eläkkeellä muutaman vuoden ja muuta perhettä ei ole enää jäljellä kuin minä ja perheeni.
Minulla ei kotona ollessani ollut ikinä minkäänlaista yksityisyyttä - päiväkirjani on luettu, kaikki tavarani pengottu jne. jne. joten olenkin näin aikuisiällä ollut kovin tarkka omasta yksityisyydestäni kun minulla sellainen viimein on ollut.
Äitini on käynyt meillä säännöllisesti lastenhoitoapuna lasten lähdettyä kouluun, mieheni on reissutöissä. Ja olen tästä hänelle ollut hyvin kiitollinen ja myös kertonut, miten paljon arvostan sitä että hän on auttanut lasten kanssa. Lapsilla on mummoonsa myös oikein läheiset välit.
Miinuspuolena tässä on vuosien ajan ollut se, että minulla ei ole ollut kotonani minkäänlaista yksityisyyttä. Laskut ja muut paperit on selvästi käyty läpi (mikä luonnollisesti on kiistetty, mutta enhän minä sokea ole), komerot "siivottu" toistuvista kielloista huolimatta, vaatteitamme heitetty pois "tarpeettomina", tehty uusia "sisustusratkaisuja" jne. jne. jne... En halua, että äitini lukee tiliotteeni ja muut henkilökohtaiset paperini, penkoo kalsarilaatikkoni, yöpöytäni laatikot, lääkekaapin tai vessan laatikot. En halua joka jumalan kerta joutua etsimään tiettyjä kenkiäni tai urheilukamojani, jotka on taas kerran siirretty eri kaappiin. Lista on loputon enkä jaksa tästä enää riidellä tai olla jatkuvasti varuillani kun töistä tulen että mitähän siellä on tänään keksitty. Puuhaa olen äidille kyllä "järjestänyt" kun sellaisesta kerran tuntuu tykkäävän eli hänellä on ollut lupa kiillottaa keittötä tasan niin paljon kuin sielu sietää sekä siivota nuoremman muksumme huonetta kaappeineen mutta mikään ei näemmä riitä.
Äitini elämänasenne on perusnegatiivinen. Mitään ei ikinä "kannata" tehdä, ostaa tai matkustaa. Toisia ihmisiä saa arvostella kovaäänisesti ihan niin paljon kuin haluaa, mutta auta armias jos joku erehtyy hänestä poikkipuolisesti edes ajattemaan... Ja sitä marttyyriuden määrää: kun kerran kilahdin hänelle vaatekaappini siivoamisesta - josta siis oli moneen kertaan ollut puhetta että siihen EI kosketa koska en löydä sen jälkeen mitään - niin voi että niitä itkupotkuraivareita siitä, miten häntä ja hänen tekemisiään ei LAINKAAN arvosteta. Tuossakin kohdassa sanoin ihan rauhallisesti, että arvostan suuresti hänen lasten kanssaan viettämäänsä aikaa, mutta en vaan jaksa sitä että toistuvista kielloista huolimatta tavaroihini kosketaan.
Nuorin lapsi on nyt hänkin sen verran iso että on lähtenyt ja tullut koulusta itsenäisesti joten äitini ei ole nyt täällä juurikaan käynyt "huushollaamassa", ihan vaan vierailemassa. Ja olen PALJON vähemmän stressaantunut, kun äitini on täällä vähemmän. Minun ei tarvitse yrittää piilotella henkilökohtaisia tavaroitani, voin jättää Visa-laskuni pöydälle, tavarat ovat omilla paikoillaan ja ennen kaikkea on paljon mukavampi tulla töistä kotiin. Olen ollut itse kovin väsynyt ja stressaantunut ja pyrkinyt muutenkin vähentämään negatiivisia asioita elämässäni ja olen voinut tämän myötä paljon paremmin. Ikävä kyllä yksi niistä on ollut äitini ajatusmalleineen ja "tapoineen".. :/
Nyt sitten kuulin sukulaiseltani, kuinka äiti oli tälle itkeskellyt että istuu vaan kotonaan, kukaan ei arvosta mitään mitä hän tekee ja oli ollut kuulemma tosi alavireinen ja hermostunut. Osasyy tähän varmaan on huoli iäkkäästä isoäidistäni, mutta pääasiassa tuo johtunee siitä että hän ei koe enää itseään tarpeelliseksi kun emme tarvitse enää lastenhoitoapua. Ja on selvästi lievästi masentunut, on sitä tosin varmaan ollut jo kauan. Olen kehoittanut häntä harrastusten pariin, esim. kansalaisopiston kursseille tms. mutta ei sellaisetkaan kuulemma "mitään kannata". Tietyn ryhmän kanssa tosin matkustelee aina silloin tällöin ja tapaa ystäviään, mutta ei se sitten ole ilmeisesti sama asia.
Mitä mä nyt teen? Päästänkö äitini tänne taas hämmentämään asioitani ja tavaroitani ja kuuntelemaan (ja altistamaan myös lapseni moiselle) jatkuvaa negatiivista ajatusmaailmaa? Pitääkö mun vaan suostua siihen, että tavaroitani heitetään salaa pois, paperini pengotaan ja kuukautiskiertoni jokainen vaihe tiedetään? En milään sitä enää jaksaisi tässä iässä ja muutenkin stressaavassa arjessa. Olenko kamala tytär, jos haluan elää omaa arkeani haluamallani tavalla ja "jätän" äitini elämään omaa arkeaan - eli ei siis minun elämäni kautta?
Kompromissejä tässä asiassa en voi tehdä. Olen joskus aiemminkin koittanut ottaa etäisyyttä ja sanonut äidilleni että on tervetullut taas kun pystyy pitämään sovituista asioista kiinni mutta ei vaan hänen kanssaan ikävä kyllä onnistu. Eli tässä vetää kohta Diapameja äidin lisäksi myös tytär jos sama meno jatkuu. Syyllinen olo ja paska tytär - fiilis. :(
Kommentit (16)
Mene äitisi kanssa lääkäriin, jo ihan itsesikin takia. Ei varmaan mukava reissu, mutta jos jotain selviäisi. ( äitisi voi kokea nöyryyttäväksi vaikka miten asioita esittäisit)
Jokin yhteinen harrastus lapsen kanssa voisi olla myös mukava. Kuvailusi perusteella äitisi ei keksi "luonnostaan" tekemistä lasten kanssa. Yhteinen harrastus rohkaisisi siihen ja olisi monella muullakin tavalla hyvä asia.
Sisältö jatkuu mainoksen alla
Sisältö jatkuu mainoksen alla
Kiitos, ihan tippa linssissä täällä luen näitä kommentteja.
Vielä tässä tätä pähkiessäni tuil mieleen se, että ns. yhteisön paine on näissäkin asioissa aika voimakas. Äitini on päällepäin hyvin iloinen, ulospäin suuntautunut ja sosiaalinen ja kaikkien mielestä tosi mukava tyyppi kaikkine "harmittomine" hössötyksineen - ja jaksaa niiiiiin hienosti kaikista menetyksistään huolimatta. Ystävistäni monet ovat menettäneet äitinsä, yhden äiti on vakavasti sairas - eli kun olen näistä viimein uskaltanut puhua, niin tuntuu kuulemma kurjalta kuunnella moista kun minulla kuitenkin se äiti on.
Mieheni on sentään alkanut tajuta missä mennään... Kun joskus hänelle koitin jotain asiasta avautua, niin kommentti oli että "noi mummot nyt vaan on sellaisia, mitäs niistä". No nyt totesin, että olen ollut paljon paremmalla tuulella kun en ole enää niin "riippuvainen" äidin avusta niin sanoi mieskin kotvan aikaa mietittyään että "Ihan totta, ja sen huomaa".
- ap
Hanki rulla jeesusteippiä. Kun äiti tulee kylään, teippaat vaatekaapin ovet, yöpöydän laatikot, lipaston ovet ja laatikot, vaatehuoneen oven, pyykkikorin kannen ja kaikki muut kiinni. Sängyn alle voit jättää vaikka kenkälaatikon, sinne sujautat pari pornolehteä, pörröiset käsiraudat, liukastevoidetta ja dildon, mitä isompi, sen parempi. Voitele dildo liukkarilla että näyttää siltä kuin olisi juuri käytetty. Jätä laatikko pikkuisen näkymään sängyn alta, että äitisi luulee sinun yrittäneen piilottaa senkin sinulta, onnistumatta. Ehkä sitten ei menisi kaapeillekaan, jotka on teipattu kiinni. ;)
No et tosiaan päästä äitiäsi teille penkomaan paikkoja
Huh huh! Syyllisyys pois! Sulla ei ole mitään velvollisuutta järjestää äidillesi sisältöä elämään. Hänen tulis tehdä se ihan itse.
Sisältö jatkuu mainoksen alla
Pyydäppä mamma joku kerta käymään ja uhallas laitat laatikoiin pari pornolehteä/videota, johonkin jokusen dildon tahi muuta kamaa, mikä saattaisi äitiäsi hämmentää. Loppuu tutkiskelut
Anteeksi, lapsellinen idea mutta joskus jopa tarpeellinen. Olisin itse luultavasti jo aiemmin estänyt äitini visiitit, jos hän olisi noin tungetteleva. Tai ehdoksi että saa tulla jos ei koske mihinkään. Aikuisten ihmisten asiat eivät enää kuulu äideille ja minua tuo ahdistaisi todella paljon (salaisuuteni ovat minun, ei niitä tartte äipän tietää).
Mutta tosiaan, älä tunne syyllisyyttä. Entä jos kutsuisit äitiäsi käymään vain silloin, kun sinäkin olet kotona? Eikai hän sentään sinun nähtesi tavaroita pengo. Tai käväiset vaikka lenkillä (saa olla äippä nopsa tonkimaan jos ehtii jotain kaivella parissakymmenessä minuutissa jos on lapsetkin viidytettävänä)
Ap kiittää kommenteista!
Kai tässä taustalla on jotain läheisriippuvuutta tms. kun minun on niin vaikea sanoa ei (myös työelämässä) ja perheemme taustalta löytyy alkoholismia, onnettomuuksia tms. joiden vuoksi olemme jääneet äidin kanssa "kahden" ja koen todella huonoa omaatuntoa jostain, en edes tiedä mistä jonka vuoksi minun on kovin vaikeaa pahoittaa äitini mieltä. Ja luonnollisesti kannan myös huolta, koska minä olen se ainoa "jäljelle jäänyt" joka äidistä saa/joutuu näin tekemään - myös tulevaisuudessa kun hän ikääntyy.
Jotenkin nyt vaan tässä ns. neljänkympin kriisissä alkaa vaan mennä kuppi nurin tämän(kin) asian kanssa. Oma elämä pyörii näin ruuhkavuosina pitkälti toisten eli työn ja lasten ehdoilla ja haluaisin, että edes koti olisi se paikka jossa saan olla ilman mitään ylimääräistä säätöä.
Sisältö jatkuu mainoksen alla
Laita lukon taakse kaikki sellainen, mitä et tahdo äitisi näkevän. Lukollisia rasioita myydään esim. kirjakaupoissa.
[quote author="Vierailija" time="02.09.2014 klo 22:46"]
Laita lukon taakse kaikki sellainen, mitä et tahdo äitisi näkevän. Lukollisia rasioita myydään esim. kirjakaupoissa.
[/quote]
En saa vaatteitani ja muita tavaroita lukkojen taakse - tätäkin olen jossain kohtaa miettinyt... Eteisen liukuovikaappeihin niitä ei oikein saa kiinnitettyä ja makuuhuoneen ovea en olisi voinut lukita aamuisin lähtiessäni koska nuorimmainen kapuaa usein yöllä viereen.
Ja itsekin tajusin tätä vakavasti mietittyäni, ettei minun tarvitse OMASSA kodissani lukita yhtään mitään yhtään minnekään eli ongelma on jossain muussa...
- ap
Sisältö jatkuu mainoksen alla
Sinä et ole äidistäsi tai tämän onnellisuudesta vastuussa, ymmärräthän sen. Hän saa tehdä elämällään mitä haluaa ja jos hän haluaa murjottaa kotona eikä lähteä vaikka kurssille niin se on hänen valintansa.
Lapset voi varmaan kyläillä siellä mummulassa useammin, vaikka yökyläilyä viikonloppuisin tms. Ei sitä mummua pakko oo teille päästää.
Voisiko äitisi vahtia lapsiasi joskus omassa kodissaan tai kuljettaa heitä harrastuksissa tai ulkoilemassa jos tekemistä kaipaa? Tai usuttaa lapsen kanssa kansalaisopiston kursseille sillä varjolla ettei lapsi halua yksin mennä tai sinun kanssasi?
Sisältö jatkuu mainoksen alla
Varmaan kamalaa. Ja kun äitisi ei tajua ettei
noin voi tehdä.
Mun äiti tulee mun luo vanhaan kotitaloon jossa me kaikki on asuttu.
Ei kuulu enää äidille. Ärsyttää kun se lähtee kierrokselle ja penkomaan..
Olen samaa mieltä nelosen kanssa. Jätä laatikoihin ja kaappeihin noloja asioita. Pornojehtiä, ehkäisyvälineitä, emätinpuikkoja tai mitä vaan minkä tiedät äitisi kokevan epämukavaksi.
Tiedän että omassa kodissa ei pitäisi olla tarvetta laittaa tavaroita lukkojen taakse. Suosittelisin kuitenkin laittamaan esim. tiliotteet, lääkereseptit ym lukittavaan kassalippaaseen.
Äitisi selvästi harjoittaa henkistä kiristystä ja manipulointia sinua kohtaan. Koita olla antamatta hänelle tätä asetta. Itsestäsi riippuu kuinka suhtaudut kiristykseen ja manipulaatioon. Äitisi osaa sada sinut tuntemaan huonoa omaatuntoa. Koita saada joku hyvä ystävä tueksesi tähän tilanteeseen. Joku joka osaa tukea sinua ja antaa sinulle voimia ja aseita äiti - tytär suhteen tasapainottamiseen.
Muista että sinulla ei ole velvollisuutta tehdä äitisi onnelliseksi, varsinkin jos siihen liittyy oma paha olosi ja kärsimyksesi.
Sisältö jatkuu mainoksen alla
Ap kiittää edelleen... :)
Vielä tuli mieleeni lisätä, että myös anoppini on ollut meillä paljon lasten kanssa ja ikinä ei ole hänen tulonsa takia tarvinnut "stressata" vaikka olemmekin hyvin erilaisia ihmisiä. Hän on se mummo, joka jatkuvan siivoamisen ja marmattamisen sijaan pelaa lasten kanssa lautapelejä, maalaa vesiväreillä jne. eli keskittyy niihin lapsiin kuten toivoisin oman äitikin tekevän. Muutaman kerran on pessyt pyykit ja laittanut ne kaappiin ja tuolloinkin kysyny, onko tuo ok.
Äitini ei vaan ilmeisesti osaa näyttää välittämistään muulla tavoin kuin jatkuvalla siivoamisella ja "marmattamisella" - ja vetää herneet nenään jos joku toinen osaa toimia toisin... Ja syystä tai toisesta ei osaa purkaa tuntemuksiaan muuten kuin itkemällä.
Ja äiti taitaa tosiaan olla masentunut - jo silloin, kun meillä vielä kävi enenmän niin vetäisi ihan käsittämättömiä kilareita ihme asioista. En esim. itse päässyt osallistumaan sukulaismuksun rippijuhliin joten äidin olisi itse pitänyt ajaa sinne 50 kilsaa (okei, outoa tietä tosin vilkkaammassa liikenteessä). Kun kysyi, pääsisikö mieheni lähtemään niin sanoin, että voit soittaa miehelle ihan itse ja kysyä onko jotain sovittua menoa. Äiti alkoi itkemään että "mikään ei mene enää niinkuin pitäisi" ja löi luurin korvaan. Oli ihan rauhoittunut, kun soitin parin tunnin päästä... Ja näitä tapauksia tuntuu olevan koko ajan enemmän ja enemmän. Joko se on oikeasti masentunut tai sitten sille pukkaa Alzheimeria tai vastaavaa... :(
Olisiko ihan pöllö idea varata äidille lääkäriaika (onnistun sen netissä "hänen puolestaan" tekemään) ja vaan viedä se sinne, mennä mukaan, istuttaa alas ja sanoa että nyt kerrot mikä oikeasti ahdistaa?
Niin ja luojalle kiitos aaveestä, taas säästyi pitkä penni kun voi vuodattaa ajatuksensa tänne terapeutin sijaan... :D
Voi hyvinkin olla hänelläkin ikäkriisiä, varsinkin jos hänen äitinsä on huonossa kunnossa, hän tiedostaa sen, että kun hänen äitinsä lähtee, hän on seuraavana vuorossa, eikä edes kovin kaukana se lähtö ole kun hän on jo eläkeläinen. Hänen masennukselleet et varmasti mitään voi, voithan yrittää puhua, mutta itse hänen pitää apua hakea ja ottaa vastaan. Tuo penkominen on vain erittäin huonoa käytöstä, ja siitä tosiaankin pitää hänelle puhua että ei voi toisten tavaroita penkoa, tai menet ja pengot ja uudelleenjärjestelet hänen kotinsa.