Mikä on sinulla syy ettet käy paikallisissa MLL:n tapahtumissa
- lasten kanssa. Olettaen, että lapsesi ovat sopivan ikäisiä ko. "viihteisiin"?
Onko syynä järjestäjä, toiminta, hinta vai mikä?
Kommentit (101)
En ole koskaan tuollaisista kuullutkaan, kerran vuodessa käydään lasten kanssa lasten venetsialaisissa, keskiaikamarkkinoilla ja ilotulituksia katsomassa uutena vuotena. Joskus vuosia sitten seurakunta järjesti talviriehan ja siellä käytiin. Joillakin kouluilla on joskus jotain pientä tapahtumaa, ei olla käyty kuin oman lapsen koululla.
Tytär kävi MLL:n lapsenvahtikurssit, ja sieltä ei ole kuulunut mitään sen koommin, eivät ilmoittaneet edes koska saisi lopputodistuksen hakea, muita oli ollut paikalla ja oli paikallislehdessä kuva, siitä saatiin tietää että muut on saaneet todistuksensa. Tytär on nyt au-pairina vuoden, kun on siitä aina haaveillut, on tottunut olemaan lasten kanssa, veti tytöille tanssiryhmää ja piti tyttökerhoa vuosia ym.
Tuosta MLL:stä ei ole muutenkaan ollut mitään missään, meillä on kaksi viisivuotiasta ja joskus voisi hoitajaa tarvita kun isosisko on siellä ulkomailla.
Lapset ovat nyt jo isompia, mutta kun olivat pienempiä ja minä kotiäitinä, niin syynä oli yksinkertaisedti matkan pituus. Asukaspuisto tapahtumineen ja srk:n perhekerho olivat kävely-/vaunuilumatkan päässä, kun taas MLL:n tapahtumiin olisi pitänyt mennä kahdella bussilla. Ja ihan Espoossa asutaan.
Kyllä se on se kuppikuntaisuus! Sisäpiirin jutulta vaikuttaa, näin vuosien kokemuksella. Ei-jäsenennä Kirppiksillä olen ollut myyjänä, yhdistyksen aktiivit kansoittivat vierekkäiset paikat ja koko päivän aikana oli hankala saada juteltua tervehdystä kummempaa. Kahvioon kun menit, niin siellä oli tämä "hallituslaisten" efekti josta joku jo kirjoitti ! Olin myymässä ainakin 4 vuonna, kukaan ei koskaan ehdottanut jäsenyyttä tai jakanut mitään esitettä toiminnasta. Tuntui, että eivät halunneetkaan lisää uutta väkeä mukaan.
Samat aktiivit toimivat paikallisessa nuorten marttojen toiminnassa, joten sisäpiiriys taattu.
Iloisessa itä-Suomessa ollaan, ehkä joku jo tunnisti paikallisyhdistyksen ;)
Pienellä paikkakunnalla asutaan ja MLL:n toimijat ovat niitä jotka olivat jo koulussa suosittuja ja nykyäänkin ns. jokapaikan höyliä. Minua ärsyttää suunnattomasti vieläkin tämä asetelma, itse sivukylältä kotoisin ja nämä keskustan kasvatit eivät ole ikinä antaneet minkäänlaista arvoa meille.
[quote author="Vierailija" time="24.08.2014 klo 22:39"]
Ei enää kiinnostanut,kun huomasi siellä joillakin olevan omat "kuppikunnat..toisia katsottiin pitkin nenän vartta..juoruiltiin muitten asioista "oottako kuullu"tyyliin..lisäksi joidenkin vetäjien ei uskois kyseistä toimintaa vetävän(kun tietää millasia peen.pyhujia ym.ovat) lisäksi jatkuvat tuoteesittelyt milloin mistäkin..lastenvaatekutsuja,tupperit,partylitet ym.ei mielestäni kuulu esim.perhekahvilaan..oonko jotenki vajakki,mutta mun mielipide on että esim.perhekahvilaan ovat kaikki tervetulleita,kahvitellaan ja jutellaan kaikkien kanssa..on vertaistukea arjen pyörittämiseen ja hengähdystauko äideille..ketään ei jätetä ulkopuolelle jne..näin ei ollut ainakaan mun aikaan kun kävin ja olen kuullut että sama tyyli jatkuu.kutsun mieluiten ystäviä kotiini ja menen itsekin ystäville mielummin,kuin perhekahvilaan juoruamaan tai seuraamaan myyntiä..jotka ei mielestäni perhekahvilaan sovellu..tälläistä ajatusta mulla..en yleistä,mutta täälä Etelä-Pohjanmaan piirissä pikkukylällä ei enää huvita käydä..ois kiva kuulla muidenki kokemuksia..
[/quote]
Juuri tällaista täälläkin. T. 46
[quote author="Vierailija" time="24.08.2014 klo 21:36"][quote author="Vierailija" time="24.08.2014 klo 21:33"]Tapahtumat on aina jossain liian kaukana ja päiväuniaikaan. Enkä usko että olisi hengenheimolaisia siellä. En ole mikään peruspirkko.
[/quote]
Niin me ollaan siis mietitty, miten saada ihmisiä liikkeelle ja missä mennään metsään. Oma yhdistys ei ainakaan pohdi sitä, että miten saada paikalle peruspirkkoja tai järjestöihmisiä.. kun tavoite olis tarjota jotain edullista ja kivaa paikallisille lapsiperheille.
Toki ei kaikkia voi miellyttää! Mutta kun samaa palettia pyörittää, niin vaihtelua pohtii. Omat jäsenet vaan harvoin palautetta antaa, vaikka kysyisi.
Ap
[/quote]
Olisiko syy se, että uuden on aina vaikea tulla porukkaan joka on kauan tuntenut toisensa. Perisuomalainen tyyli on höpistä vain ennestään tuttujen kanssa.
Kurjaa,mutta niin totta! Lukiessani ikäviä kokemuksia,huomasin että ne ovat kuin minun kirjoittamia..eli muut on huomanneet saman.
Kerran kävin minäkin perhekahvilassa kun sitä niin suositeltiin. Kerran todellakin kävin enkä toista kertaa mennyt, ei ollut minun juttu. Äitiyslomalla ja hoitovapaalla kaipasin lapsettomien kavereiden seuraa että sai välillä puhua muustakin kuin lapsista. Perhekahvilasta jäi vähän negatiivinen kuva muutenkin, sisäpiirimäinen ja kuppikuntainen.
[quote author="Vierailija" time="24.08.2014 klo 23:04"]En ole koskaan tuollaisista kuullutkaan, kerran vuodessa käydään lasten kanssa lasten venetsialaisissa, keskiaikamarkkinoilla ja ilotulituksia katsomassa uutena vuotena. Joskus vuosia sitten seurakunta järjesti talviriehan ja siellä käytiin. Joillakin kouluilla on joskus jotain pientä tapahtumaa, ei olla käyty kuin oman lapsen koululla.
Tytär kävi MLL:n lapsenvahtikurssit, ja sieltä ei ole kuulunut mitään sen koommin, eivät ilmoittaneet edes koska saisi lopputodistuksen hakea, muita oli ollut paikalla ja oli paikallislehdessä kuva, siitä saatiin tietää että muut on saaneet todistuksensa. Tytär on nyt au-pairina vuoden, kun on siitä aina haaveillut, on tottunut olemaan lasten kanssa, veti tytöille tanssiryhmää ja piti tyttökerhoa vuosia ym.
Tuosta MLL:stä ei ole muutenkaan ollut mitään missään, meillä on kaksi viisivuotiasta ja joskus voisi hoitajaa tarvita kun isosisko on siellä ulkomailla.
[/quote]
Kannattaisi ottaa yhteyttä ja kysellä perään, maksaahan se kurssikin... Eikä kai ihan halpa! Josko joku erehdys käynyt.
[quote author="Vierailija" time="24.08.2014 klo 23:23"]Kerran kävin minäkin perhekahvilassa kun sitä niin suositeltiin. Kerran todellakin kävin enkä toista kertaa mennyt, ei ollut minun juttu. Äitiyslomalla ja hoitovapaalla kaipasin lapsettomien kavereiden seuraa että sai välillä puhua muustakin kuin lapsista. Perhekahvilasta jäi vähän negatiivinen kuva muutenkin, sisäpiirimäinen ja kuppikuntainen.
[/quote]
Monta kertaa saa mennä ennen kuin huomataan, vaikka ei olis kuppikuntaakaan. Tähän pitäisi olla joku systeemi, että olisi se, joka uuden huomaisi (myönteisellä tavalla).
[quote author="Vierailija" time="24.08.2014 klo 21:33"]
[quote author="Vierailija" time="24.08.2014 klo 21:31"]Koska netissä tosi huonosti infoa paikallistapahtumista. Ei tietoja mitkä ilmaisia, mitkä maksaa ja pitääkö olla joku jäsen vai voiko osallistua jos ei oo jäsen jne. Tietojen huono saatavuus saa homman vaikuttamaan sisäpiiritoiminnalta.
[/quote]
Hyvä huomio.
Toki "netissä" on sillä lailla hankala juttu, että ihan kaikkialle sinne nettiin ei mainostakaan saa. Siis harva varmaan ihan yhdistyksen kotisivuilla käy hengailemassa, eli siihen pitää törmätä jotenkin muuten, esim fb:ssä.
[/quote]
En ole tuo kirjoittaja, mutta minä käyn kotisivuilla, facebookiin en kuulu. Siispä vähän ärsyttää, kun kotisivujen tapahtuma-osio on ihan tyhjä, ja kaikki on siellä fb:ssä. Tämän(kään) takia en tunne sitten olevani kohderyhmää, vaikka alle 2-vuotias lapsi minulla onkin.
Kiitos vastauksista! Meidän yhdistyksellä ei ole perhekahvilaa, kun kunta vei tilat. Muuta toimintaa on. Olen esittänyt tämän (otsikossa olevan) kysymyksen monille ja yleensä vastaukset on arveluita:
- lastensuojelu sanana arveluttaa
- kokoomusnaisten/porvarien puuhaa, epäilyttävää
- kyttääviä viranomaisia
Nyt tuli vähän muunlaisia vastauksia! Kiitos niistä! Tuolle kupoikuntaisuudelle pitöisi tehdä jotain, ehkä se on joskus vähän laiskuuttakin, että juttelee niille, jotka jo valmiiksi tuntee.
Syynä on se, että niissä on muiden kersoja. Omien seuraa nyt vielä sietää, kun niistä on saanut haluamansa laisia kasvattaa, mutta muiden rasittavat lapset kimeine äänineen (ja heidän kailottelevat ja jaarittelevat mammansa) saavat vereni kiehumaan.
En kaipaa ventovieraiden äitien enkä varsinkaan heidän lastensa seuraa.
Paikkakunnan MLL toiminnat ovat aina heti aikaisin aamusta, jolloin en oikeasti ole virittynyt seurustelutaajuudelle. Muutenkaan ei nämä yleensä koskaan sovi meidän päivärytmin kanssa yksiin.
Inhoan lastentapahtumia. Liikaa porukkaa, lässyttäviä äitejä, huonosti käyttäytyviä lapsia, kaamea meteli jne.
Kirppikset ovat aina joskus aamuvarhaisella viikonloppuna, ei jaksa lähteä.
Myöskään tiedotus ei pelaa. Kuvitellaan että riittää joku nuhruinen valokopio päiväkodin ja kaupan ilmoitustaululla.
Enpä ole koskaan törmännyt mihinkään MLL:n tapahtuman ilmoitukseen. Joko tiedotus on todella heikkoa tai sitten en ole niihin kiinnittänyt mitään huomiota. Mutta muuten kyllä ollaan käyty lastenteattereissa ja esim kaupungin järjestämissä kevät/talviriehoissa, kirppiksillä jne
En käy muissakaan koska arvelen että meno on samaa kuin perhekahviloissa, joista on hyvin negatiiviset kokemukset (samaa kuin monella jo vastanneella).
Koska en jaksa kuunella kukkahattutätien paasaamista siitä miten lapsi "pitäisi" jättää kasvattamatta ja kuinka lapsi menee rikki EI-sanasta ja rajoittamisesta. En jaksa muutenkaan kuunnella mitään paskanjauhamista ja valitettavan usein tätä saa osakseen muilta äideiltä. Mua ei edes kiinnosta vertailla miten oma lapsi ei osaa sitä kaikkea mitä se marttipertti osaa, jokainen on yksilö. Tai en jaksa kuunnella haukkuja siitä kun lähdin töihin vaikka lapsi onkin alle 3v. Meidän perhe osaa pitää hauskaa ihan perheenä eikä tarvita mitään organisoitua toimintaa. Viikonloppuisin käydään usein syömässä, leikkimässä pihalla, sukuloimassa jne. Et toisaalta ei olisi edes aikaa.
Ihanaa että täällä on muitakin jotka ei kaipaa seuraa toisista äideistä!
[quote author="Vierailija" time="24.08.2014 klo 22:39"]perhekahvilaan ovat kaikki tervetulleita,kahvitellaan ja jutellaan kaikkien kanssa..on vertaistukea arjen pyörittämiseen ja hengähdystauko äideille..ketään ei jätetä ulkopuolelle jne..näin ei ollut ainakaan mun aikaan kun kävin ja olen kuullut että sama tyyli jatkuu.kutsun mieluiten ystäviä kotiini ja menen itsekin ystäville mielummin,kuin perhekahvilaan juoruamaan tai seuraamaan myyntiä..jotka ei mielestäni perhekahvilaan sovellu..tälläistä ajatusta mulla..en yleistä,mutta täälä Etelä-Pohjanmaan piirissä pikkukylällä ei enää huvita käydä..ois kiva kuulla muidenki kokemuksia..
[/quote]
Ei sen pitäs olla kuppikuntaista, mutta ei kaikilla vetäjillä ole mitään ammattitaitoa touhuun, on vain ehkä omat lapset, joiden takia mukana ja ihan "taviksen" vuorovaikutustaidot. Joskus varmaan jopa keskimääräistä huonommat...