Lue keskustelun säännöt.
Mitä tekisitte kitisevän miehen suhteen
22.08.2014 |
Olen seurustellut alle vuoden miehen kanssa. Heti suhteen alussa paljastui, että mies on rääväsuinen katupoika ja huonotapainen minuun verrattuna. Alussa hän sanoi "vitsillä" ikäviä asioita, jotka kaihersivat minua suhteen alussa ja söivät luottamustani häneen. Pian ilmeni muitakin ongelmia, kuten joustamattomuutta, erilaisia arvoja, käsittelemätöntä painolastia edellisestä suhteesta ja lapsuudesta sekä hellyyden puutetta.
Arvostus puolin ja toisin katosi ja suhde muuttui repiväksi riitelyksi. Nyt olemme tauolla. Suhteen jatkuminen miehen kanssa tuntuu aika epätodennäköiseltä tai ainakin vaikealta: mies on periaatteessa hyvä, mutta kova kitisemään ja arvioimaan maailmaa kielteisesti. En jaksa kuunnella pikkuasioista valitusta, enkä varsinkaan mieheltä, joka ei itse tee osuuttaan maailman muuttamiseksi iloisemmaksi tai valoisammaksi paikaksi edes parisuhteessaan (tai ylipäätään mieheltä, jolla on kaikki ihan hyvin esim maailman mittakaavassa).
Lisäksi miehen kielteisyys tarttuu minuun - olen nykyisin paljon surullisempi, ahdistuneempi ja sulkeutuneempi kuin ennen seurusteluamme. Vasta nyt erossa miehestä olen päässyt "palaamaan omiin nahkoihini" ja tekemään omia, palkitsevia juttujani. Silti olen varjo entisestäni - toki vointiani heikentää myös aito suru siitä, ettei aluksi kivalta tyntuneesta suhteesta ehkä tulekaan mitään.
Saman aikaan mies osaa myös olla lempeä, kiltti ja diplomaattinen. Yleensä hän siivoaa sotkut tilanteissa, joissa on ajanut minut ensin fyysisen raivon partaalle kitinällään ja jankutuksellaan. (Ennen miestä olin lauhkea kuin lammas.)
Miehessä on myös paljon muita hyviä puolia, ja olemme keskustelleet ongelmista paljon ja nähneet kumpikin - siis myös minä käytöksessäni kehitettävää. Mieskin on joissain asioissa mennyt eteenpäi. Muutos sammakosta prinssiksi tai edes ihmiseksi on miehelle kuitenkin tuskallisen hidasta, ja sitä odottaessani kärsin itse. Olen jo nyt kovin katkera, vaikka en haluaisi olla.
Ja seksiäkään ei tee mieli enää yhtään. Mutta mitä olette mieltä, kannattaako yrittääkään enää? Vai erotako suosiolla? Olen kiitollinen kaikesta avusta.
Kommentit (15)
Kiitos kokemuksestasi, 12! Pohjaton itsekeskeisyys on pyörinyt paljon mielessäni miestä ja hänen käytöstään pohtiessani. Se selittäisi niin paljon.
Minun on vin vaikea sitå nähdä, koska en voi uskoa niin rajatonta itsekkyyttä edes olevan (kuulisitpa hänen keskustelunavauksiaan...)
Löysitkö uuden suhteen vai miten jatkoit elämää?
Sisältö jatkuu mainoksen alla
Sisältö jatkuu mainoksen alla
[quote author="Vierailija" time="22.08.2014 klo 21:45"]
Kiitos 3, olet aarre. Millainen sinun miehesi on?
[/quote]
Oi, kiitos (punastun)...
Mieheni on minut huomioonottava, keskusteleva ja tunteensa näyttävä miehekäs mies. Meillä on hauskaa yhdessä ja voimme luottaa toisiimme. Yhdessä 18 vuotta.
-3
Osaa olla huomaavainen ja avulias...osaa olla inhottava ja alentava. Osaa mitä osaa. Mitä sinä tunnet ja mitä sinä koet? Kumpi painaa enemmän vaaassasi.? On sellaisiakin miehiä, jotka osaavat olla huomaavaisuuden, mutta eivät alenna toista tai ole inhottavia. Se tunne vaikuttaa. Hyvässä suhteessa on enemmän sitä hyvää. Toki kaikkia tunteita tule ja ikäviä myös. Mutta pääsisin hyvässä suhteessa on hyvää. Itse vastaat kysymykseesi jo. Et voi hyvin. Ja tauko tekee hyvää. Ehkä kannattaa jatkaa taukoa ja olla oma itse ja antaa suhteen hiipua pikkuhiljaa. Jotenkin sellaiset epätoicot, että rupeaa taas huonoon suhteeseen...toivon, että löydät hyvän olon ja voiman itsestäsi ja sitäkautta hyvän suhteen itseesi ja muihin ja sitten hyvään mieheen.
Eihän tuo miehesi paha ole, mutta voi olla, että teille molemmille on luotu nyt kasvun paikka ja sitten joku toinen ihminen suhteeseen, jokaisella suhteella on oma merkityksensä.
Kerron esimerkin hänen taidoistaan. Hän sanoi muutama ilta sitten asian, joka sai minut näyttämään epäonnistuneelta eräässä asiassa. Itse koin asian toisin - vaikka en ollut onnistunut 100-prosenttisesti, olin yrittänyt täysillä ja onnistunut vähän aikaa (en kerro yksityiskohtia estääkseni tunnistamisen) asiassa, joka minulle on ollut äärimmäisen vaikeaa.
Sanoin miehelle, että minusta tuntuu epämiellyttävältä kuulla häneltä olevani epäonnistunut ja haluaisin hänen kiinnittävän mieluummin huomionsa onnistuneeseen osuuteen asiassa. Sen sijaan että mies olisi näin tehnyt, hän alkoi keksiä mitä mielikuvituksellisempia perusteluja sille, miksi hänen mielestään oli oikeutettua kutsua asiaa epäonnistumiseksi.
Hän jankkasi näkökulmaansa, vaikka pyysin monta kertaa lopettamaan ja kerroin olevani surullinen siitä, että hänen lasinsa on usein puolityhjä, kun omani on puolitäysi. Erään typerän ja tarpeettomasti minua dissaavan "perustelun" jälkeen sain tarpeekseni ja poistuin miehen luota.
Tällaisia ovat monet keskusteluistamme. Olen kertonut hänelle kokevani ne pää edellä betoniin juoksemiseksi. Missä vika? Muistutan: olin aiemmin iloinen ja optimisti. Enää en jaksa, mut on jankutettu hiljaiseksi.
Nro 15. Minä koen pettymystä, turhautumista, ärtyneisyyttä, voimattomuutta. Jo pitkään olen kokenut, etten voi tehdä häntä onnelliseksi. Vaikka sebon ainoa asia, mitä haluan. En voi, kun toinen ei anna ja työntää pois kun halaan.
Nro 3. Olen vilpittömästi onnellinen sinun ja miehesi puolesta. <3
ei kuulosta kovin lupaavalta. muutokset ovat hitaita. ehkä sinulle sopisi henkilö, joka on paremmin samalla tasolla kehityksessä kanssasi. minkä ikäisiä olette? ette vissiin kovin vanhoja... olette seurustelleet vain alle vuoden mikä ei ole kovin paljoa. onko hän vähemmän koulutettu? t. mies
Sisältö jatkuu mainoksen alla
Ei kannata jatkaa. Miksi edes mietit sellaista? :O
Öljyisin, koittaisin vaihtaa osia, mutta jos ei auttais vaihtaisin uuteen.
Sisältö jatkuu mainoksen alla
"Osoittaa rohkeuden puutetta, jos tietää mikä on oikein, mutta ei tee niin." Konfutse
Tiedät että voit pahoin suhteessa, mutta olet ehkä jatkamassa siinä. Löydät kyllä uuden rakkaan.
Sisältö jatkuu mainoksen alla
Nro 2, olet asian ytimessä. Hän vaikuttaa pahimmillaan kiukuttelevalta teiniltä. Usein hän torjuu läheisyysyrityksiäni, sanoo "ei" tekemisehdotuksiini ja valittaa, lun vihdoin teemme jotain - tyyliin uimarannalla "onpa hiekka epämiellyttävän kuumaa" tai keskittyy siihen, miten "kauheasti ötököitä" metsässä on. Kun itse vain haluaisin nauttia.
Kyllä, hän on huomattavasti vähemmän koulutettu kuin minä. Ja huomattavasti vähemmän kunnianhimoinen.
Olemme yli 30-vuotiaita, hän minua huomattavasti vanhempi. Osaa olla myös älykäs ja huomaavainen, mutta monet asiat ovat hänelle käsittämättömän vaikeita - kuin empatiaa ei olisi lainkaan. En ole koskaan riidellyt kenekään kanssaan yhtä paljon. Myöskään hyvää palautetta tai kivoja kuhertelupuheita ei tipu ennen kuin ilmoitan haluavani eroon koko kauheasta suhteesta.
Voisitko nro 3 perustella hiukan kantaasi?
T. AP
Vastasit jo omaan kysymyseesi.
Voit pahoin, miksi siis jatkaa?
-3
Sisältö jatkuu mainoksen alla
Nro 3/8, entä jos olen vain tavallista pahoinvointiherkempi? Entä jos olen katkera akka eikä ongelmani parane miestä vaihtamalla?
[quote author="Vierailija" time="22.08.2014 klo 21:35"]
Nro 3/8, entä jos olen vain tavallista pahoinvointiherkempi? Entä jos olen katkera akka eikä ongelmani parane miestä vaihtamalla?
[/quote]
Mitä sitten vaikka olisitkin? Subjektiivinen tunne on se, jota sinun pitää uskoa. Ja takuulla löydät uuden kumppanin, joka saa sinut voimaan hyvin ja nauttimaan elämästä. Älä tyydy yhtään vähempään.
-3
Sisältö jatkuu mainoksen alla
Kiitos 3, olet aarre. Millainen sinun miehesi on?
Kuvailet todella hienosti minun ekspoikaystäväni (ikää oli 43 v.)!
Suhde loppui ja sen olisi pitänyt loppua juuri noihin havantoihin. Itse roikuin niin kauan, että hän lopetti suhteen. Olen niin sitoutumisherkkä ja olin päättänyt olla suhteessa, että en lähtenyt, vaikka järki sanoi muuta. ONNEKSI mies lopetti suhteen. Minun pelastukseni. Nyt en palattuani "omiin nahkoihini" alkaisi enää kyseisen miehen kanssa yhtään mihinkään! Olen onnellinen, että pääsin hänestä. Joskus mietin, millainen ihminen jaksaa hänen itsekkyyttään.