50kg ylipainoinen kertoo syitä lihavuuteen,yllättäviä faktoja!

No, missä ne syyt lihavuuteen siis oli? Etenkin ne yllättävät syyt.

Opetelkaa puhumaan asiasta.

niin. tuo kertoi vaan miksi ei ole onnistunut laihtumaan. miksi lihoi?

Hei,

tosi hyvä pointti tuo juuri, että kokoisesi laihtuu helposti vielä 2000kalorillakin päivässä. Minua on alkanut ottamaan vähän päähän kun näissä AV:n "läskikeskusteluissa" monet ylipainoiset kertovat syövänsä  noin 1800kaloria päivässä ja ajattelevat, että laihtuakseen niitä kaloreita pitää olla 500-800 vähemmän ja tämähän on täyttä puppua.

Valitettavasti ihmiset eivät varmana sitten osaa arvioida omia ruokamääriään, koska jos kymmeniä kiloja ylipainoinen ihminen väittää syövänsä esim. 1800 kaloria päivässä, ei se voi oikein pitää paikkansa tai tämä henkilö laihtuisi jatkuvasti. Ihmisillä tuntuu olevan outo harha käsitys siitä, että ensin mässäillään ja lihotaan yli satakiloisiksi, mutta sitten ei laihduta kun ei jakseta "kituuttaa" vaikka todellisuudessa riittäisi (ainakin pahimmasta ylipainosta irti pääsemiseen) se, että söisi TODELLA sen 1800kaloria päivässä ja jaksaisi jatkaa tätä ruokavaliota kuukausia ja vuosia.

Olen pohtinut sitä, että me lihavathan ristiriitaista kyllä, ollaan usein myös mielettömän hyviä laihduttajia, siis pystytään laihduttamaan hirveitä määriä kiloja lyhyessä ajassa juuriin niillä kituruokavaliolla. Motivaationi olen itse löytänyt vastenmielisyydestä omia läskejäni kohtaan, samalla kuin kulttuurimme suhtautuu läskiin raivokkaalla inholla inhoan myös itse itseäni varmasti enemmän kuin kukaan muu. Tätä inhon tunnetta on vaikea sietää ja sitten on pakko saada aikaan nopeita tuloksia, samalla voi vähän rangaista itseään kituuttamalla ja liikkumalla maanisesti. 

Ajatukseni on, että jos en opi hyväksymään itseäni tällaisena, tai edes suhtautumaan läskeihin hieman inhimillisemmin en voi myöskään koskaan tulla normaalipainoiseksi, koska en silloin pysty ylläpitämään järkevää ruokavaliota, jonka avulla hoikistuisin hitaasti mutta varmasti.

Taasko tämä alkaa....

olen lihonnut sen vuoksi,että jo yläasteella aikuiset puhuivat lapsenpyöreydestä ja pulleudesta me muodossa..kummini usein totesi "kyllä me nämä mahamakkarat saadaan pois kun lenkkeillään kovasti", ainut kenellä oli mahamakkaroita oli hän itse. Olin hoikka. Mutta,siitä alkoi vääristyneen minäkuvan kamppailu mitättömiä läskejä vastaan,lopetin syömisen,liikuin, laihduin paljon..pian lihoin ja laihduin taas. Jojo. kuvittelin siis olevani lihava vaikken sitä ollut ja aloin laihduttaa väärin keinoin ja lihosin aina takaisin,aina vähän lisää. pian olin oikeasti ylipainoinen..aikuisiällä laihdutin,lihosin,laihdutin,lihosin.laihdutin vaikka olin normaalipainoinen,mutta kun näin ne mahamakkarat. Tapasin lasteni isän,joka olikin sadisti. söin suruuni.lihoin,en enää jaksanut laihduttaa,masennuin ja söin ja söin ja söin,välillä laihdutin,mutta en enää tiennyt miten syödä kuten normaalit ihmiset,koska minäkuva ja vääristynyt syöminen olivat turmeltuneet jo yläasteella. ap

Sitten kun syöt sen 2000 kaloria vielä "terveellisesti", niin luulen ettet edes jaksa syödä kaikkea päivän aikana.

Tuo ei kyllä kertonut miksi lihoit. Mutta tuohon ongelmaasi katso töissä vaikka millaisia määriä muut ottavat lautaselleen. Esimerkiksi 2-3 perunaa ja pihvi on aika normaali ateria. Siihen salaattia viereen. Ei 10 perunaa eikä 1, ei 5 pihviä tai kokonaan sen syömättä jättäminen. 

Minulla on myös ylipainoa, ja vielä enemmänkin kuin 50kg, enkä oikein allekirjoita kyllä noita ap:n aatteita. Mun kroppa ei koskaan huuda ruokaa, enkä kuuntele sitä siinä mielessä, mulle nälkä on ohimenevä kipu mahassa. Minä syön ruokaa aina vähän, ja usein jätän sen välistä kokonaan. Minä syön jugurttia ja suklaata, niistä koostuu pääasiassa mun ruokaympyrä tai pyramidi. Minä en syö nälän takia, vaan tunteisiin. Olen kärsinyt masennuksesta enemmän tai vähäemmän koko ikäni, joskus lääkitystäkin kokeillut. 

Mun peruskulutus on laskurin mukaan se parituhatta kaloria, ja en paljon sen yli yleensä syökään, mutta toisaalta kulutan todella vähän, ja kun olen aina pitkiä aikoja syömättä on aineenvaihdunta ollut pilalla jo 20 vuotta. Minulla on ärtynyt suoli, ja se lisää vielä tätä epäsäännöllisyyttä ruokailussa, välillä on niin, että ei uskalla syödä mitään kun heti tulee mahakipu ja ripuli. Varsinkin jos päivällä pitää mennä jonnekin ja yöllä on ollut maha kipeä, niin jätän aamupalan ja lounaan väliin.

Minä en ole koskaan osannut laihduttaa, kaikki mun kitukuurit loppuu siihen suklaanhimoon, mitään salaatteja en saata syödä tarpeeksi, ja vettäkään en osaa millään juoda. Olen mielummin syömättä mitään kuin syön jotain mitä ei tee mieli, ja yleensä ei tee juuri mitään mieli. Voimakkaita mielitekoja tulee silloin tällöin, tulee himo johonkin jota syön sitten joka päivä, ja sitten kun kyllästyy, en syö ehkä vuosiin sitä, tai jopa koskaan. Esimerkkejä vadelma-risifrutti ja valkosuklaa magnum-jäätelöpuikko, söin niitä joskus vuosia sitten, ja nyt jos olen joskus maistanut, ei ne maistu edes hyvältä, vaikka joskus 15 vuotta sitten maistui maailman parhaalta.  Suklaa ja jugurtti on kuitenkin ne kestosuosikit, eikä niissäkään mikä tahansa, vaan joku tietty merkki ja maku.

Minä inhoan ähkyä oloa, en koskaan ahmi ruokaa, vaan nautiskelen vähän kerrallaan, parasta on kun lukee oikein hyvää kirjaa samalla tai katsoo telkkarisarjaa. Ihmiset aina ihmettelee miten vähän syön, määrällisesti syönkin, ja myös liikun todella vähän. Viime vuosina olen ollut todella uupunut koko ajan, välillä tuntuu että en jaksa edes hengittää, ja pelkäänkin iltaisin että en enää aamulla herää, ja lapset jäävät äidittömiksi. En saa ruuasta tarpeellisia vitamiineja ja kuituja, tiedän kyllä sen, mutta ruokavaliota on vaan hirveän vaikea muuttaa, ostan kyllä kaappiinkin oikeita juttuja, mutta sinne ne jää, ei tule niitä koskaan syötyä. Suklaanhimo on kuin toisilla himo tupakkaan tai alkoholiin, kun himo on päällä, sitä on saatava, ja himo tulee joka päivä.

Lapsena ja nuorena olin hoikka, mutta kuvittelin olevani lihava kun en pärjännyt koulussa urheilussa, ja äitini on aina ollut ikuinen laihduttaja, ei tullut uimaan kanssani kun ei kehdannut näyttäytyä rannalla, vaikka itsekin nyt katsoo vanhoja kuvia, että oli hoikka silloin. Minä olen aina lohduttanut ja palkinnut itseäni hyväskällä. se on mun pahe, ja se vika mikä mulla on korvien välissä, älykkyydessä ei se vika ole, tiedän kyllä mitä pitäisi syödä, ja minkä kokoisia annoksia.

up