Harrastuksena orkesteri. Mitä teillä lapset ovat tykänneet?
Minkä ikäisenä ovat menneet? Mikä soitin? Meillä on nyt harkinnassa, josko nuori sellistimme :) menisi orkesteriin. Mietitään, että onko kiva juttu ja kannattaako kuskata. Soittotunneista ja soittamisesta tykkää kyllä kovasti. On soittanut kaksi vuotta, kolmas vuosi siis nyt käynnistyi.
Kommentit (4)
Kyllä mä olin tuossa vaiheessa jo orkesterissa. Oli se ihan kivaa paitsi orkesterin johtaja oli ärsyttävä. Soitin itse siis viulua.
Jotenkin tajusin tämän niin, että äidin harrastuksena orkesteri :D Meillä on siis tällainen tilanne, ja sen takia lapsi halusi myös soittotunneille. On vielä niin pieni ettei ole päässyt mukaan orkesteriin, mutta odottaa sitä todella innolla.
Näin aikuisen näkökulmasta orkesterisoitto on kyllä parasta soittoharrastuksessa. Ja kyllä se lapsenakin oli tosi kivaa, sai samanhenkisiä kavereita, oli konsertteja ja matkoja ja vaikka mitä. Meidän orkesterissa oli myös usein hyvätasoisia vierailevia solisteja ja kapelimestareita, mikä sekin toi oman lisänsä orkesterisoittoon.
Miten tuollaisessa orkassa pärjää muutaman vuoden soittoharrastuksen jälkeen? Tuleeko sieltä sitten toiset soittoläksyt jos jo yksilötuntien soittoläksyjen ja teorialäksyjen kanssa on aika rankkaa?
(Ei ap, mutta eräs jonka lapsen pitäisi viimeistään ensi vuonna mennä orkkaan, nyt vielä kuoro kelpaa yhteismusisoinniksi.)
Up