Lue keskustelun säännöt.
Pelkään etten ikinä enää löydä ketään!
14.06.2014 |
Mieheni petti ja sitten jätti minut pitkän suhteen jälkeen. Oon aivan surun murtama ja itsetunto pohjissa. Tuntuu että mun elämällä meni suunta kokonaan. Olen 37v ja tuntuu että elämä oli tässä. Ei lapsia, ei mitään enää.
Kommentit (15)
Mä taas pelkään että löydän. En haluaisi parisuhdetta, siinä on aina niin paljon hankaluuksia. En jaksa ketään tässä nurkissa pyörimässä ja odottamassa huomiota. Toivottavasti en rakastu enää koskaan, elämä on paljon helpompaa ilman parisuhdetta.
Sisältö jatkuu mainoksen alla
Sisältö jatkuu mainoksen alla
Älkää hyvät ihmiset olko noin riippuvaisia toisista ihmisistä! Kerrankin vapaa tulemaan, menemään, ei kompromisseja, se on sitä oikeeta elämää. Miestä ei tarvita mihinkään. Niistä ei ole kuin harmia.
Ensimmäisenä sinun kannattaa yrittää saada itseluottamuksesi takaisin. Tee asioita, joita rakastat ja etsi uusia harrastuksia (sellaisia, joista itse todella pidät). Keskity omaan henkiseen ja fyysiseen hyvinvointiin. Käy lenkillä ja salilla, se tekee mielelle ja keholle hyvää!
Jos sopivaa miestä ei löydy esimerkiksi työn tai harrastusten kautta, niin kokeile nettideittailua.
Jos todella haluat lapsen, niin voisithan kokeilla adoptiota. Yksinäisenä naisena adoptiolapsen saaminen ei ole helppoa, mutta se ei tarkoita ettei kannattaisi edes yrittää.
Yritä opetella nauttimaan "yksinäisestä" elämästä. Siitä, että saat nyt jonkin aikaa tehdä ihan mitä haluat, milloin haluat. Yksinelo ei välttämättä kauaa kestä ;)
Ei ole maailmanloppu jos ei ole parisuhdetta! Itse olen hyväksynyt asian, että mulla ei nyt ole ketään, eikä ehkä koskaan tule olemaankaan. Silti voin elää oikein hyvää elämää :) Mulla on vapaus tehdä päätöksiä ihan itsekkäästi, ottamatta ketään muuta huomioon. Voin muuttaa töihin ulkomaille jos haluan ja tehdä ylipäätään mitä minua huvittaa. Tietenkin jään paitsi perhe-elämästä, mutta perheellisenä jäisin varmasti paitsi tästä mitä minulla nyt on. Ei ole vain yhtä tapaa elää tätä elämää. Pitää vain löytää ne hyvät puolet tilanteista ja nauttia siitä mitä on :)
Sisältö jatkuu mainoksen alla
[quote author="Vierailija" time="14.06.2014 klo 19:14"]Mieheni petti ja sitten jätti minut pitkän suhteen jälkeen. Oon aivan surun murtama ja itsetunto pohjissa. Tuntuu että mun elämällä meni suunta kokonaan. Olen 37v ja tuntuu että elämä oli tässä. Ei lapsia, ei mitään enää.
[/quote]
Tule tänne, mulla on sulle kainalo tarjota, jos 10 vuotta nuorempi kelpaa.
Kyllä te kaikki sitten olette positiivisia ja pärjäätte omillanne..Mä ainakin tunnen samoin kuin ap..En usko että enää löydän ketään kun ikää on 10 v liikaa. Yksin on tylsää kun kaikki ystävätkin viettävät perhe-elämää. Tässä tää elämä tosiaan menee yksin; salilla ja sohvan nurkassa nyhjätessä. Ei seksiä, ei hellyyttä. Ei ketään joka kysyisi miten voin. Enkä todelkakaan ryhtyisi adoptoimaan itekseni!
Sisältö jatkuu mainoksen alla
Täällä myös kohtalotoveri, ikää nyt 40. Eron jälkeen ei ole ollut ketään, ei ensimmäistäkään tarjokasta. Minusta on tullut hyvin arka miesten kanssa, en uskalla tehdä aloitetta, en usko että kukaan jaksaisi kiinnostua minusta. Ex sai minut uskomaan että olen maailman suurin hirviö ja noita, joten en halua tuottaa pettymystä kenellekään. Itsetuntoa parannan koko ajan, harrastan aktiivisesti, töissä menee hyvin, olen hyvässä fyysisessä kunnossa, seuraan aikaani ja yritän olla kiitollinen kaikesta mitä minulla on.
Hyvinä päivinä jaksan nauttia elämästäni, mutta näinä huonoina päivinä tuntuu ettei tässä tosiaan ole mitään järkeä. Perhe ja lapset jäivät saamatta, kaikki ns. normaalit kokemukset, lasten joulujuhlat, synttärit, jne. Kyllä, voin lähteä minne vaan, milloin vaan, mutta ei ole ketään kenen kanssa jakaa kokemuksia, tyhjä koti odottamassa. Ystävät ovat perheellisiä, joten heillä on omat menonsa. Tuntuu, ettei heistä kukaan tajua miten yksinäinen olen, kun ulospäin olen iloinen ja vahvanoloinen, enkä halua heitä omilla ongelmillani rasittaakaan.
Monta vuotta juhlapyhätkin on menneet ihan omassa seurassa ja joskus jaksoin siitä nauttiakin. Nyt tuntuu juhannuskin jo valmiiksi raskaalta, en vaan enää kestä tätä yksinoloa enää. Neuvoksi ei auta, että lähde ulos ihmisten ilmoille. En käytä alkoholia ja seurakunnan toimintaa lukuunottamatta kaikki sosiaalinen toiminta perustuu ryyppäämiseen. Olen käynyt festareilla ja ties missä tapahtumissa yksin, mutta tunnen siellä itseni vielä yksinäisemmäksi, kotona en sentään näe muiden seuraelämää.
[quote author="Vierailija" time="14.06.2014 klo 19:19"]
Miten niin ei mitään? Etkö tykkää itsestäsi? Eikö sulla ole kivaa itsesi kanssa?
ja jos ei ole, niin miksi joku muu haluaisi olla sun kanssasi?
[/quote]
Sivusta: ihan kaikki eivät ole näitä nykyään niin runsain mitoin tavattavia itseriittoisia, turhankin paljon omaa täydellisyyttään rakastavia. On maailman luonnollisin asia, että loputtomiin epätäydellinen ihminen (=ns. normaalia) kaipaa rakkautta ja kumppanuutta, jonkun jonka kanssa jakaa kaiken, huonon ja hyvän. Tai ei kai kaikki kaipaa, ei mulle tosin ole ongelma sekään. Mä kaipaan, monet kaipaa, lähes kaikki kai kaipaa.
Sisältö jatkuu mainoksen alla
[quote author="Vierailija" time="14.06.2014 klo 19:46"]Kyllä te kaikki sitten olette positiivisia ja pärjäätte omillanne..Mä ainakin tunnen samoin kuin ap..En usko että enää löydän ketään kun ikää on 10 v liikaa. Yksin on tylsää kun kaikki ystävätkin viettävät perhe-elämää. Tässä tää elämä tosiaan menee yksin; salilla ja sohvan nurkassa nyhjätessä. Ei seksiä, ei hellyyttä. Ei ketään joka kysyisi miten voin. Enkä todelkakaan ryhtyisi adoptoimaan itekseni!
[/quote]
En tiedä, lohduttaako se sinua ollenkaan, mutta ei avioliitto ainakaan meillä tarjoa juurikaan seksiä, ei hellyyttä eikä toista, jolle oikeasti voisi jakaa asioita. Enemmän se on passaamista ja paidan silittämistä, kivireen perässä vetämistä.
Sisältö jatkuu mainoksen alla
[quote author="Vierailija" time="14.06.2014 klo 19:46"]Kyllä te kaikki sitten olette positiivisia ja pärjäätte omillanne..Mä ainakin tunnen samoin kuin ap..En usko että enää löydän ketään kun ikää on 10 v liikaa. Yksin on tylsää kun kaikki ystävätkin viettävät perhe-elämää. Tässä tää elämä tosiaan menee yksin; salilla ja sohvan nurkassa nyhjätessä. Ei seksiä, ei hellyyttä. Ei ketään joka kysyisi miten voin. Enkä todelkakaan ryhtyisi adoptoimaan itekseni!
[/quote]
En tiedä, lohduttaako se sinua ollenkaan, mutta ei avioliitto ainakaan meillä tarjoa juurikaan seksiä, ei hellyyttä eikä toista, jolle oikeasti voisi jakaa asioita. Enemmän se on passaamista ja paidan silittämistä, kivireen perässä vetämistä.
Nää, jotka huutelee, että nauti yksinolosta on ihan varmasti perheellisiä, joilla liian vähän aikaa olla itsekseen. Aina joku vaatimassa jotain, lapset, mies tai lasten harrastuksiin liittyen jne. Ei ne edes muista, millaista on olla päivästä toiseen yksin töiden jälkeen ja keksimässä tekemistä ja seuraa.
Sisältö jatkuu mainoksen alla
Mulle kävi samallalailla: mies petti 10v suhteen jälkeen ja heitin sen pellolle. Olin 7v yksin ja aloin olla jo tosi epätoivoinen kun ei kumppania meinannut löytyä.
Onneksi jaksoin vielä nettitreffailla, koska sieltähän se uusi rakas löytyi :-) Ekoilla treffeillä kummatkin oli että joo, tällä mennään. Älä luovu toivosta, keskity ensin toipumaan ja ala sitten etsimään parempaa :-)
Miten niin ei mitään? Etkö tykkää itsestäsi? Eikö sulla ole kivaa itsesi kanssa?
ja jos ei ole, niin miksi joku muu haluaisi olla sun kanssasi?