Miten mä oon onnistunut lipumaan elämäni ohi, ilman yhtään mentoria?

Kaikilla on kokemus jostain henkilöstä, joka tsemppaa, kannustaa, seuraa elämää ja antaa positiivista palautetta. On personal traineria, valmentajaa, on  terapeuttia, kaapin järjestelijää, läskileirin vetäjää, jääkaapin tyhjentäjää tai vähintäänkin kehityskeskusteluja työpaikalla puolivuosittain.

Minä, kiltti kympin tyttö, olen valmistunut yliopistosta ja astunut vaativiin asiantuntijatehtäviin. Perustanut perheen, saanut 3 lasta. Vaikeaa on ollut, todellakin, sata tuhatta kertaa näiden vuosien aikana. En ole kertaakaan elämässäni saanut osakseni minkäänlaista neuvontaa, couchingia, treenausta, miten se onkin mahdollista nykyaikana? Opettaja lipui jo ala-asteella minun pulpettini ohi kun takapulpetin make tarvitsi koutsausta enemmän kuin minä. Minä luulen, että minä jos kuka tarvitsisin sitä, osaisin sitä hyödyntää, mutta jotenkin vaan minun on - edelleen- pärjättävä yksin.