Lapsi psykologilla

Kokemuksia muilla?

Olen käynyt lapsen kanssa vuoden ajan (on nyt 4v) kyllä me ollaan ihan hyviä neuvoja saatu. Ja varsinkin juuri kun ollaan kysytty, että miten voitaisiin käytännössä auttaa ja tuke lasta.

Niissäkin on eroja. Täytyy vain vaatia kunnollista apua. Jos joku ei mitään auta kannattaa etsiä parempi.

Tarkkailee enemmänkin kykyjäsi äitinä. Ikävä kyllä kertomasi perusteella huostaanotto on jo aika varma juttu lapsesi kohdalla :[

No käymme siellä kyllä vapaaehtoisesti ja voimme lopettaa käynnit. Ilmeisesti olen siis saanut tarpeeksi hyvän äidin paperit...

[quote author="Vierailija" time="11.06.2014 klo 00:52"]No käymme siellä kyllä vapaaehtoisesti ja voimme lopettaa käynnit. Ilmeisesti olen siis saanut tarpeeksi hyvän äidin paperit...

[/quote] Lopettaminen vain lisää viranomaisten epäluuloja. Ehkä teillä kotona ei ole kaikki hyvin, olisi varmaan lapselle ja sinullekin parempi jos lapsi asuisi muualla muutaman kuukauden että kotona saataisiin asiat järjestykseen.

Sille jokahuuteli huostaanottoa, miten se parantaisi lapsen ahdistusta etä kotoaan revittäisiin? Jos koti on ihan ok ja kunnollinen? Ei kuule mitenkään. Terveisin itse lapsena ahdistunut, normiperheen lapsi (jolla on oma perhe nykyisin, mies ja muksuja jotka -onneksi- eivät turhista ahistuksista kärsi.) Meitä on moneen junaan (ja asemallekin...), kaikki lapsen ongelmat eivät todellakaan johdu vanhemmista eikä niitä huostaanotolla muuta kun pahenneta. Tsemppiä sulle joka kyselit, toivon että apu löytyy!

[quote author="Vierailija" time="11.06.2014 klo 00:57"]

[quote author="Vierailija" time="11.06.2014 klo 00:52"]No käymme siellä kyllä vapaaehtoisesti ja voimme lopettaa käynnit. Ilmeisesti olen siis saanut tarpeeksi hyvän äidin paperit...

[/quote] Lopettaminen vain lisää viranomaisten epäluuloja. Ehkä teillä kotona ei ole kaikki hyvin, olisi varmaan lapselle ja sinullekin parempi jos lapsi asuisi muualla muutaman kuukauden että kotona saataisiin asiat järjestykseen.

[/quote]

Sairasta pilaa. Kun on kysymys huostaanotosta, puhutaan erittäin vakavasta tilanteesta ja asioista. Mun lapseni on käynyt- omasta halustaan ja on saanut paljon tukea.

Hei, kiitos asiallisesti vastanneille. Emme ole lopettamassa käyntejä ja olen varmaan vähän kärsimätön kun toivon tuloksia pian. Eihän tällaisia ahdistuksia hetkessä hoideta sormia naksauttamalla,uusi juttu vaan minulle tää psykologi. Mukava ihminen kyllä.

Entä jos vaihtaisitte psykiatriin? Psykoterapiakoulutuksen saaneeseen

En tiedä mitä suuntausta ko. psykologi edustaa ja mitä toimintatapoja hän käyttää, mutta jos alkaa pidemmän päälle tuntua, että käynneistä ei ole apua niin kannattaa vaihtaa psykologia. Kannattaa mennä psykologin luokse joka käyttää kognitiivista psykoterapiaa, ko. terapiamuoto on todettu tehokkaaksi mm. nukkumisongelmiin ja ahdistukseen. Kognitiivinen psykoterapia on hyvin konkreettista, nykyisyyteen keskittyvää, ja psykologi ei ole passiivinen kuuntelija vaan aktiivinen tekijä joka tekee yhteistyötä asiakkaan kanssa. Psykologilta saa ihan käytännön neuvoja ja istuntojen välillä asiakas saa kotitehtäviä jotka sitten käydään läpi seuraavassa istunnossa. 

Teidän lapsella on huono psykologi. Etsikää uusi, varmaan tuollaista kognitiivista psykoterapiaa edustava voisi olla hyvä. Mutta kannattaa oikeasti käydä keskustelemassa niiden psykologikanditaattien kanssa heidän työtavoistaan ennen uuden suhteen luomista, koska noissa näyttää olevan tosi paljon eroja. Ehkä joku yksinäinen aikuinen voi jopa hyötyä siitä, että joku vain kuuntelee, mutta hirmu vaikea ymmärtää mitä hyötyä siitä lapsen univaikeuksiin sun muihin olisi. Vaihtakaa ehdottomasti toiselle, ja käyttäkää hieman aikaa ja rahaa hyvän etsimiseen. Muutoin hukkaatte vain joka tapauksessa aikaa ja rahaa tähän ammattitaidottomaan tapaukseen.

Minä en niin hekuta tuota kongitiivista vaan sellaista jossa oikeasti puidaan ne todella kivuliaat tunteet jotenkin. Sellainen pintapuolinen terapia ei auta kuin aikuisia joilla on joku pikku ongelma. Psykiatri taas alkaa liian helposti leikkimään lääkkeillä, minusta erittäin vaarallista alkaa leimata lasta psykiatria tarvitsevaksi jos ei ole todellakin hyvin hyvin pahasti traumatisoiunut varhain lapsena.

Miten lapsi itse kokee käynnit? Pelkääkö hän kertoa tunteistaan kun äiti on paikalla, lapsi helposti suojelee vanhempaa negatiivisilta tunteilta?

Voisitko sinä itse lukea kirjallisuutta lasten ahdistuksesta yms.? Niistä voisi löytyä jotain joka kolahtaa. Ahdistuksen takanahan on tunteita joita ei saa ulos. Tunteet voivat olla vihaa, surua, pelkoa ja muuta.

Kävin pakosta ala- ja yläasteen, sen jälkeenkin. En saanut sieltä mitään mitä en olisi jo tiennyt. Sain aina kaikista nössöimmät ihmiset, osa oli silti tosi mukavia. Yleensä se meni niin, että minulta kyseltiin ja tulokset kerrottiin vanhemmille. Olin kuin joku koepotilas. Paras päätös oli kun pääsin vanhemmilta pois. Isä käy terapiassa vieläkin, pidän häntä osittain sairaana. Älkää syyllistäkö lastanne, ne syyt löytyvät joko teistä itsestänne tai koulusta/kaveripiiristä. Lapsi ei tarvitse kuin yhden hyvän ihmisen roolimalliksi, joku ketä rohkaisee.

Kiitos vastauksista. Ehkäpä otan itse ensin aktiivisemman roolin, että mitä tapaamisilla voisi tehdä ja puhua. Katsotaan, auttaako se ja lisäksi voisimme kysyä myös neurologin tms. mielipidettä lapsesta.

Emme syyllistä lasta, mutta emme voi kyllä itseämmekään syyttää, kun tavallinen huolehtiva perhe olemme. Kaverit on fiksuja eikä koulustakaan ole kuulunut negatiivista. Silti lapsi vain aina ollut herkkä ja huolestujatyyppi.