Miten kannustaa synnytyksessä?

up

mun kätilö kysyi haluanko koskea vauvan päätä, kun se oli syntymässä. tsemppas iha hirveesti kun tunsi sen pienen pään kädellään. olin nimitäin varma että vauva ei synny ponnistamisesta huolimatta

Tarkennetaan sen verran, että mies kannustaa/rohkaisee vaimoa.

2. -on varmaan totta ja huima tunne. :)

Minä kaipaisin myös vinkkejä. Jotenkin tuntuu että muutenkin suht hiljainen ja usein arka mieheni saattaa mennä synnytystilanteessa ihan lukkoon, niin olisi kiva antaa hänelle konkreettisia neuvoja miten toimia siinä kun itse huutaa, hikoilee ja ähkii :D Ja en siis ole vielä koskaan ennen synnyttänyt, joten hankala sanoa mitä sillä hetkellä kaipaan. Mutta kertokaa omia kokemuksianne! 

Kiri ,Kiri , Kiri!

Hop , Hop , Hop!

Eniten tukee, kun kuuntelee vaimon toiveita eikä vedä turhia pultteja siitä, ettei kovista kivuista kärsivä vaimoa halua hellää silitystä (kovissa kivuissa kaikki kosketus ärsyttää). Myöskin jatkuva neuvominen on sekä höpinä yhdessä synnyttämisestä on kamalaa. Älä myöskään ala huokailla, että onpa tylsää Tai muuta omaa epämukavuutta. Ota mukaan jotain kivaa viihdettä (musiikkia, suosikki tv-ohjelmia). Kehu ja kannusta vaimoa (älä kuitenkaan jauha näitä koko ajan).

Mua ei mikään kannustaminen olisi auttanut, kaipasin vain läsnäoloa, eli tämä on yksilöllistä. En olisi halunnut mitään silittelyä tai hierontaa, koska kivut olivat niin kovat, ne olisivat vain ärsyttäneet. Sellainen käytännön apu oli musta parasta: mies tarjosi pyydettäessä pillimehua, katsoi ilokaasun käyttöä varten monitorista koska supistus alkaa tulla jne. Mutta joku toinen voi kaivata erilaista apua, ei sitä ensisynnyttäjä välttämättä tiedä etukäteen.

Läsnäolo. Se, ettei yritä liikaa muttei myöskään ole henkisesti poissa. En tule koskaan unohtamaan sitä, kuinka paras ystäväni oli synnytyksessä tukihenkilönä ja valmiina auttamaan kaikin keinoin. En halunnut ketään lähelleni saati koskemaan, mutta hän oli henkisesti koko ajan lähellä. Epätoivon hetkellä hän tsemppasi sanoilla, ponnistusvaiheessa tuki niskastani ja supistusten välillä antoi vettä juodakseni. Hänen läsnäolonsa oli suurin tsemppari, sillä vaikka en häntä juurikaan huomioinut tai lopussa voinut jutella, hän oli koko ajan vierellä ja ymmärsi myös pysyä hiljaa, jos sitä odotin.

Arvostus ja ystävällisyys kannustaa. Miehen ja kätilön ja mahdollisen lääkärin. Valitettavasti osa hoitohenkilökunnasta ei tätä osaa. Eivätkä varmaan kaikki miehetkään. Oma rentoutuminen ja musiikki. Positiivisen lopputuloksen ajattelu. Kipulääke, siis lähinnä puudutus.

Mun mies katseli supistuskäyriä, ja kertoi milloin oli aika ottaa ilokaasua. Käyristä siis näki supistuksen jo ennen sen tuntemista, ja ilokaasussa oli tärkeää ajoitus.

Muutoin. Ei se mitään tsemppihuuteluita hölissyt. Oli vaan siinä mukana ja toimi mun ja kätilöiden ohjeiden mukaisesti.

ap on tuleva isä? Onnea!

Varmista ensin että itselläsi on mahdollisimman mukavaa, mukavat vaatteet päälle, jotain luettavaa ja syötävää. Hirveintä olisi jos mies alkaisi tuskailemaan tylsyyttä tai nälkäänsä synnytyssalissa.

Olen nainen, mutta olen ollut "tukihenkilönä" eräässä synnytyksessä. Siinä tulee aika avuton olo kun ei paljon pysty tekemään. Käy puolisosi kanssa keskusteluja että mitä hän toivoisi sinun tekevän?

Vaikka suunnittelisitte esim. että silität ja halit voi ollakin että puolisosi ei halua. Voi olla että puolisosi haluaa mennä "omaan kuplaan" tai hän voi haluta vaikka juttelu seuraa. 

Voi olla että synnytys kestää pitkään ja hän saattaa jopa nukkua siinä välissä. 

Selän hieronta voi tuntua mukavalta, juotavan tarjoilua, läsnäoloa. 

Voi olla että kokemus on sinulle huima. Sinua voi alkaa vaikka pyörryttämään, mene silloin rohkeasti pitkällesi ettei hoitajien tarvitse sinua virvoitella vaan saavat keskittyä synnyttäjään.

Mua tuki parhaiten loppuvaiheessa olemalla hiljaa vieressä. Ei puheita, ei tsemppaamisia, ei kosketusta. Kaikki sellainen olisi ärsyttänyt, kun en itsekään pystynyt puhumaan. Kunhan kuuntelee kätilöä ja tekee tämän ohjeiden mukaan.

Avautumisvaiheessa kysy mitä voit tehdä, mutta älä neuvo tai tuputa mitään äläkä kosketa väkisin.

Se, että mies sanoi ponnistusvaiheessa, että vauva on tulossa ulos, näkyy jo. En tiedä, johtuuko se siitä, että mulla on ollut molemmilla kerroilla huono tarjonta, vai onko se sitten normaalistikin niin, että on vaikea sanoa, edistyykö ponnistaminen vai ei, mutta mulle on ollut vaikea tuntea ponnistamisen edistymistä.

Avautumisvaiheessa se, että mies on hieronut ja painanut selkää lämpötyynyllä. Lisäksi veden tuominen.

Ei siihen mitään ihmeellisiä juttuja. Tärkeää on olla läsnä ja kuunnella synnyttäjää. Kuunteleminen tarkoittaa myös sanattoman viestinnän kuulostelemista, synnyttäjä ei aina pysty puhumaan!

Avautumisvaiheessa mieheni piti lämpöpussia alaselälläni supistusten aikana. Istui seurana silloinkin kun olin kuumassa suihkussa, vaikka oli varmaan aika tukalaa. Välillä hieroi hartioita. Läsnäolo oli tärkein.

Nämä ovat aika yksilöllisiä, mikä tuntuu hyvältä.

Ponnistusvaiheessa mies piti jalkaani ylhäällä, ponnistin siis kyljeltään. Tarjosi mehua ja korjasi tyynyä pään alla.

Synnytyksen jälkeen leikkasi napanuoran. Kun vauva oli rinnalla olin niin väsynyt, että nukahdin. Mies istui vieressä ja katsoi, että vauva sai henkeä samalla kun söi, eikä hukkunut rintaani.

Älä ainakaan ärsytä. Tee kaikki mitä vaimo pyytää. Äläkä ainakaan väitä tietäväsi miltä hänestä tuntuu...

Älä valita tai näytä, että sulla on tylsää. Älä ota vempaimia/tekemistä mukaan ja räpellä niitä, kun toinen on tuskissaan. Tee kaikki mitä pyydetään ja kun sulta ei pyydetä mitään, niin odota, koska seuraavan kerran pyydetään. Nainen on synnytyksen aikana herkkä. Jos huomaat, että hän haluaisi esim. ponnistaa toisessa asennossa kuin kätilö neuvoo, niin pidä hänen puoliaan. Jos sydänäänet laskevat tai tapahtuu muuta huolestuttavaa, niin älä paljasta sitä tulevalle äidille.

Synnytys on isälle tylsää, mutta hän pääsee silti helpommalla kuin tuleva äiti.

[quote author="Vierailija" time="01.07.2014 klo 07:58"]

mun kätilö kysyi haluanko koskea vauvan päätä, kun se oli syntymässä. tsemppas iha hirveesti kun tunsi sen pienen pään kädellään. olin nimitäin varma että vauva ei synny ponnistamisesta huolimatta

[/quote]

Ihana kätilö!!!

Itselleni tärkeää oli, että siinä vieressä oli mies rauhoittamassa kun meinasin ensimmäisten kovien supistuksien takia mennä pois tolaltani kivun takia. Paniikki kun iskee niin silloin unohtuu oikeanlainen hengitys ja supistukset tuntuu kahta kauheammilta. Noin fyysisesti jaksoin homman kyllä hyvin, ja suht helposti vielä tuli vauva ulos, olis voinut ponnistaa vaikka vielä toisen siihen perään, mutta se kivun sieto henkisesti on sellainen mihin itse tarvitsin tsemppausta ja rauhoitusta, vaikka sanomalla ihan vaan: se loppuu kohta, jaksat vielä, vauva syntyy kohta, kohta se on ohi ja sitten hengitetään vaikka samaan tahtiin jne. 

Mutta yksilöllisiä juttuja nämä kaikki, löydätte kyllä sen siellä mikä teille sopii parhaiten :)