Saakohan ihmisille tehdä eläimellisiä kokeita?
Nehän on kielletty laissa. Että tekosyillä joku raahattaisiin mukaan johonkin älyttömään tutkimukseen. Kuten sanoin, aion jatkossa olla yhteydessä syyttäjään. Myös Euroopan ihmisoikeustuomioistuin on kiinnostunut Suomen laitosolosuhteista. Terveitä ihmisiä ei saa koskaan napata kadulta ja teljetä lääkkeiden huumaamana salaiseen hoitoon. Ensin annetaan huumaavaa ainetta, todettaan narkkariksi, sun täytyy mennä vieroitukseen. Jopa Jenkeissä asti tiedetään Suomen menetelmistä.
Kommentit (9)
Laki ei salli viranomaisten mielivaltaa vaan kieltää sen.
Naurava Vesa-Matti Loiri tuskin poltteli kannabista esiintyessään Kuselana joka nauratti 80-luvulla. On näitä ihan oikeasti nauravia ilman aineita, viinaa tai huumeita olevia suomalaisia ihmisiä olemassa. Ihan tosi.
Pelkkä nauraminen saattaa aiheuttaa epäilyksen Suomessa alkoholista tai huumeista. Ihmekkös ettei Suomessa naureta. Näin meillä Turussa.
Ei tää menisi ainakaan oikeudessa kyllä läpi. Psykologit ja tutkijat haluavat tiettyjä ihmisiä alzheimer-tutkimuksen koekaniineiksi, niinpä pyydämme holhouslupaa oikeudelta. Emme kerro tietenkään mistä kyse, tuomari tuskin tajuaa näitä menetelmiä. Ymmärtääkseni vain silloin kun olet todella syyllistynyt rikoksiin ja oikein vakavia juttuja, voidaan ihminen vangita ja viedä itsemääräämisoikeus. Mutta kauhistuttaa ajatus, että tekosyillä toiselta vietäisiin omat oikeudet. Tuomarien kannattaa tutkia tarkkaan taustat tästä eteenpäin.
Mitä ihmettä tää aloittaja sekoilee? Joku voisi suomentaa mitä se yrittää sanoa.
Varakkaita yksinäisiä ihmisiä on kuulema pakotettu tällaiseen. Ne hoidot maksaa aika lailla niissä laitoksissa.
Neuvostoliitossa poliittisten toisinajattelijoiden psykologisointi ja sairaaloihin sulkeminen oli ihan huippuunsa viety. Samoja polkuja tässäkin maassa tallataan. Olepa toista mieltä virallisen konsensuksen kanssa, ja jo saapuu KRP valkotakkisten hoitajien kanssa viemään sinut pois. Tämä maa on vitun sairas.
En tiedä, mutta nekin hoitolaskut voisi sijoittaa paremmiin kohteisiin. Eka sulta viedään elämä ja joudut vielä maksamaan siitä riistosta. Ei tää voi mennä näin. Suomi on saanut sakkoja näistä laitosjutuista ja ihan oikein ja aion raportoida eteenpäin kun kuulen epäinhimillisestä kohtelusta. Ihmiset ovat ihmisiä rotuun väriin jne. Vain rikoksia tehneitä usein teljetään laitoksiin, mutta se että olet varakas ja yksinäinen, ei saa tehdä sinusta sopivaa uhria ihan vertaisin tässä jopa pedofiileihin jossa houreissa ja lääkkeissä olevaa laitoksessa olevaa henkilöä käyttävät henkilökunta ja muut potilaat seksuaalisesti hyväksi. Mistään ei heru apua. Ota lisää lääkkeitä sekopää.
Suomi on Euroopan ainoa maa jossa on näin paljon erilaisia hoitopaikkoja. Tekosyillä keksittyjä. Todellisuudessa suomalaiset ovat ihan onnellisia ihmisiä, mutta tämä maa ei anna viranomaisten takia aihetta koskaan näyttää sitä ja jos uskaltaa olla normaali oma itsensä, se alkaa kiehtomaan liikaa tutkijoita, jotka haluavat ottaa selville, mistä moinen iloisuus johtuu. Jos ei lääkkeistä, niin missä salaisuus. Tämä on laitonta. Ihmisen perimä on jokaisen yksityisoikeus.