Vauvaperheen arki?

Miten teillä muilla alle vuoden vanhan esikoisvauvojen vanhemmilla arki sujuu? Meillä oli ennen vauvaa hyvä suhde, pystyttiin puhumaan, eikä riidelty oikein mistään. Nyt on pian vuosi riidelty ihan pienistä asioista ja molemmat ovat tyytymättömiä kaikkeen. Miehestä on tullut marttyyri ja jos hänelle sanoo jostain, mököttää koko loppupäivän ja tuntuu, että on muutenkin taantunut. Mies auttaa kyllä vauvahoidossa, siitä ei ole kyse, hän on vaan koko ajan huonolla tuulella ja tulen itsekin ärtyneeksi, kun kuuntelen hänen huokauksiaan ja katson hänen ilmeitään. Eilen saatiin riita aikaiseksi, kun olimme menossa lapsimessuille. Kysyin aamulla, mennäänkö messuille ja mies sanoi, ettei sinne kannata ihan aamusta mennä. Seuraavaksi hän olikin takki päällä ja kysyi, mikä kestää. Vaihdoin vauvan yöpuvun päivävaatteisiin ja sitten menin vaihtamaan itselleni vaatteita. Seuraavaksi olohuoneesta kuului, miksei vauvalla ole vielä ulkovaatteita päällä ja muuta tuhahdusta. Pesin vessassa hampaita ja kun tulin sieltä, mies oli jo eteisessä ulkovaatteisiin puetun lapsen kanssa. Minulla vielä kaikki vaiheessa, hiukset harjaamatta ym. Suutuin ja huusin, että haluaisin joskus mennä vähän siistimpänä johonkin. Mies mökötti koko loppupäivän, vaikka kuinka yritin sovitella. Tämän aamuinen mökötys alkoi, kun tiuskasin miestä ottamaan vauvan suusta miehen likaiset sukat pois (olivat jääneet sohvalle ja vauva alkoi mussuttamaan niitä). Huusin kuulemma taas miehelle ja nyt hän ei sitten puhu minulle mitään. Joka päivä sama juttu. Aina minussa on jotain vikaa, mies suuttuu, on loppupäivän puhumatta ja viettää aikaa ainoastaan lapsemme kanssa. Itseä ärsyttää niin paljon tuo käytös, että sulkeudun omiin oloihin ja annan heidän olla kaksistaan. Mitä ihmettä tässä pitäisi tehdä, että saisi suhteen taas toimimaan. Pitäisikö vaan hammasta purren olla hiljaa ja välttää mitään sanomasta miehelle. En jaksa näitä mykkäkouluja yhtään.