Me ei enää olla me.

Ei olla oltu "me" varmaankaan vuosiin ja miestä ei tunnu asia vaivaavan tippaakaan, itse, valitettavasti, havahdun siihen aina silloin tällöin. Valitettavasti siksi, koska en haluaisi ajatella, että voisi olla jotain muutakin, voisi olla paremmin, voisi olla avioliitto joka on myös parisuhde miehen ja naisen välillä, voisi olla seksuaalisuutta ym läheisyyttä jne. Meillä ei ole.

Seksiä oli viimeksi muistaakseni helmikuussa, sitä ennen syksyllä viimevuonna kerran tai kaksi. Sitä ennen oli varmaan ½v selibaatti.

Se voi olla ok joillekin, mutta minä tuumaan että seksi kuuluu avioliittoon ja jos sitä ei ole, ei halua puolisoaan, niin on kuin sisko ja sen veli, ei muuta. Pyöritämme arkea ja lapset kasvaa, ei mene montaa vuotta kun ovat jo täysi-ikäisiä, mitäs sitten? jatketaan kahdestaan tätä eloa ja maksellaan asuntolainaa edelleen pois. Huokaus.

En ikinä olisi uskonut että seksielämäni loppuu kun olen 30v ja siitä on jo 8v! kutakuinkin niin kauan mies on ollut se haluttomampi osapuoli ja oli aika jolloin kärsin siitä ihan helvetisti, itkin ja ulisin tuskaani, mutta nyt se osa on kai kuollut minustakin, hyvin hyvin harvoin tunnen enää mitään siihen suuntaan viittaavaakaan. miksi tuntea? siksi että mies haluaisi ehkä 2x viikon kahden sisällä kunnes homma taas kossahtaisi siihen? ei kiitos, suojelen itseäni jo siltäkin, antaa olla vaan, minun seksuaalisuuteni ja naiseuteni ei kestä enempää töytäisyjä.

Ja mikä tämän kaiken purkauksen sai aikaan? se kun lähdimme koko perhe kävelylle tuonne aurinkoon, lapset mennä viipotti siinä edelläni murkun taas haukkuess aminua ja niin viipotti mieskin, minä lyhyemmillä askelilla kaikkien perässä, olin kuulema taas niin hidas. No, lähdin sitten kotiin, sanoin miehelle että kävelkää te kolmisin ja nauttikaa olostanne, en hidasta teitä enkä jaksa kuunnella murkun murinoita kuten nykyisin joka ikinen päivä.

Onnellisia te jotka kävelette miehenne kanssa käsikkäin ja olette haluttuja.

Mukavaa pääsiäisen jatkoa kaikille!