Työn/opiskelun, perhe-elämän ja omien harrastusten yhdistäminen
Olen tässä nyt pohtinut, onko työssä käyvällä esim. 3 vuotiaan lapsen äidillä/isällä aikaa ja jaksamista harrastaa vielä omia juttuja?
Itse olen vielä kotona puolitoista vuotiaan lapsen kanssa, ja kerkeän hyvin iltaisin käymään salilla, kun isä on kotona. Mutta, kun vie lapsen hoitoon, niin "raaskiiko" sitä enää sitten illalla vielä lähtä omiin harrastuksiin, vai tekeekö sen sitten kun lapsi on nukkumassa?
Kommentit (6)
Minä olen yhdistänyt työn, opiskelun, perhe-elämän ja harrastukset. Tosin lapsi oli opiskeluaikana jo isompi (5-7v) ja pärjäsi hyvin isänsä kanssa kun minä olin iltoja koulun penkillä. Rankkaahan se oli, lyhensinkin sitten työaikaani kahdeksi viimeiseksi opiskeluvuodeksi (eka vuosi täyttä työaikaa). Kun lapsi oli pienempi, omia harrastuksia oli kerta-pari viikossa, samoin miehellä. Nyt kun lapsi on jo koululainen, on kaikilla perheenjäsenillä harrastuksia useampina päivinä viikossa, niin lapsella kuin vanhemmillakin. Kyllä sitä jaksaa ja raskii, pienen lapsen vanhempana tosin vähemmän, miksikäs lapsi ei isänsä kanssa pärjäisi äidin harrastuksen aikaan.
Kyllä varmasti pärjää, ja pärjääkin! Mietin vain sitä, että tuleeko helposti olo, ettei raaski itse lähteä, kun on vähän aikaa muutenkin viettää lapsen kanssa.
[quote author="Vierailija" time="29.01.2014 klo 08:32"]
Kyllä varmasti pärjää, ja pärjääkin! Mietin vain sitä, että tuleeko helposti olo, ettei raaski itse lähteä, kun on vähän aikaa muutenkin viettää lapsen kanssa.
[/quote]
Itse mietin asiaa niin päin, että
1. lapselle on ihan hyvä olla välillä isänsä kanssa kahdestaan
2. minulle on ihan hyvä olla välillä harrastuksissa, mistä saan jaksamista perhe-elämään ja työhön.
-3
Harrastuksen, joka ei ole sidottu aikatauluihin saa hyvin soviteltua arkeen, jos vain itse jaksaa ja haluaa. Meillä kaikki harrastaa, lapset ja vanhemmat ja yhdessä nuorimman kanssa. Haasteellisinta on esim. joukkuelajit, kuoro yms. kansalaisopiston kurssit saada yhdistettyä useamman hengen perheessä, muuttuvia tekijöitä liikaa. Itse ainakin olen pääasiallisesti käynyt jumpissa ja salilla,uimassa aamusta, klo 6 tai vaihtoehtoisesti illalla klo 20, jolloin lapset menevät nukkumaan. Kummassakin tapauksessa olen kiitollinen, että on mies, joka joutuu osallistumaan arkeen sekä aamusta, että illasta. Mies harrastaa joukkuelajia, jonka aikataulujen mukaan itse sovittelen omat treenit. Toki ollaan koko perhe välillä yhdessä ihan vain kotonakin ilman menemisiä. Muista kohtuus ja esim. viikkosuunnittelu, kuka, mitä,milloin ja missä.
Omat harrastukset??? Mitä ne on?
Pääsee helpommalla, kun ottaa itselleen mieheksi paljon kotoa pois olevan rekkamiehen. Ei tarvitse vaivata ollenkaan päätään tuollaisilla asioilla!
Vastaa arjen pyörittämisestä pääsääntöisesti yksikseen ja omaa aikaa ei juuri ole.
Silloin harvoin, kun sitä sattuu olemaan täytyy aika käyttää jonkun "juoksevan asian" hoitamiseen...esim. on vietävä koira eläinlääkäriin, käytävä hammaslääkärissä tms.
Ei mahdollista.