Lue keskustelun säännöt.
Tervetuloa lukemaan keskusteluja! Kommentointi on avoinna klo 7 - 23.
Tervetuloa lukemaan keskusteluja! Kommentointi on avoinna klo 7 - 23.
Alue: Aihe vapaa
Kuinka paljon täytyy jaksaa?
07.02.2014 |
Mietin tätä lähes joka päivä. Alkoi 2.5 vuotta sitten kun sain keskenmenon toista lastaa odotellessani.sen jälkeen tulin raskaaksi ja todettii niskaturvotusta yli 3 mm. Tehtiin punktiot ja odoteltiin ja normalit kromosomit oli. No sitten koko raskauden odotettiin ja pelkäsin seuravaa ultraa. En nauttinut ollenkaan raskaudesta.
Pelkäsin että jokin oli lapsessani vikaa ensimmäiset kuukaudet. Sitten helpotti pikkasen. Ystävillä oli omat huolensa ja vaikeeta saada lapsia niin en uskaltanut niille puhua. Mies jo oli ihan loppu kun kuunteli minua.
Sitten epäiltiin esikoisella leukemiaa kesällä. Onneksi selvis että ei ollut.
Kuukausi myöhemmin rakas mummi kuoli ja surettiin paljon.
Sitten pikkuserkku sai vakavan syöpädiagnosin ja sairastaa vakavasti edelleen.
Nyt kotona on pelkkää riitaa miehen kanssa kun olen niin väsynyt töitten jälkeen ja tunnen että teen kaiken kotona ja mies istuu sohvalla. Kiitosta ei saa millään mistään vaan enemmän haukkuja että olen huono äiti kun haluaisin tehdä jotain itse joskus. Jos sen teen saan mykkäkoulua kun tulen kotiin tai haukut.
Nyt niska todennäköisesti ihan jumissa ja kasvoihin on tullut puuntumisoireita. Pelkään pahinta eli aivosyöpää niin että mun lapset jää ilman äitiä.
En ole valittaja luonteeltani mutta kuinka paljon täytyy jaksaa?:(
Kommentit (20)
Pistät sen miehesi hoitamaan lapsia, ja meet itse lenkille. Ikävää että mummosi kuoli, mutta toisaalta se täytyy hyväksyä, että me jokainen kuolemme. Lapsesi siis ovat terveitä, joten pyri katsomaan eteenpäin elämässä. Syöpää sun oireesi tuskin on, jännitysniska vain. Kahdella tuttavallani ja apellani on ollut aivokasvain, ja oireet on olleet luonteenmuutoksissa, puheen ja näön muutoksissa, sekä päänsärkyä.
Sisältö jatkuu mainoksen alla
Sisältö jatkuu mainoksen alla
Otan ehkä asiat suuresti mutta kun nyt ei ole ollut hengähdystaukoa juuri ollenkaan :( asia asian perään koko ajan. Ap
Ei tainnut lapsi tehdä elämästäsi onnellista.
Voisitko tehdä puolta päivää töissä tai muuten helpottaa elämäsi raameja?
Sisältö jatkuu mainoksen alla
[quote author="Vierailija" time="07.02.2014 klo 22:57"]
Otan ehkä asiat suuresti mutta kun nyt ei ole ollut hengähdystaukoa juuri ollenkaan :( asia asian perään koko ajan. Ap
[/quote]
Keskusteluapu voisi olla hyväksi. Ei kukaan puoliso jaksa kuunnella hysterisointia, jos on kromosomitestitkin tehty ja lapsi on terve. Jos sitä vielä jankataan kuukausikaupalla, niin voi jessus. Jos olet sitten jankannut samalla tavalla kaikki sukulaistesi sairaudet, ei ihme, että miehesi on väsynyt
Jos tekisin puolta päivää niin siitäkin tulisia sanomista työnantajalta ja mieheltä :(
Sisältö jatkuu mainoksen alla
Mitä jos juttelisit miehesi kanssa, että nyt teidän olisi hyvä olla ns. hyvä tiimi. Että tämä aika on vaativa, mutta yhteen hiileen puhaltamalla liittonne vahvistuu. Ja ajan myötä varmaan helpottaa. Tuo fyysinen vaiva on syytä hoidattaa . Oletko käynyt lääkärissä tai hierojalla? Yritä nukkua riittävästi. Mikään ei tunnu kivalta, jos on liian väsynyt.
Se joka on käynnyt läpi kaikki punktiot ja siitä seuraavat ultrat ja se huoli niin...älkää nyt väittäkö että on helppoa. Oman lapsen huoli on pahinta.
Sisältö jatkuu mainoksen alla
Väsynyt juu olen sen tiedän. Pikkunen ei ole nukkunut kokonaista yötä viellä. Ikä 1.5 v.
Miksi olet töissä? Ei tuonkäinen kuulu hoitoon.
Sisältö jatkuu mainoksen alla
No en nyt ruve tota asiaa tässä keskustelemaan mutta on isoäidin kanssa kotona. Onko ehkä enemmän ok????
Itse, siskoni, pikani ja tyttäreni ovat aloittaneet hoidon tuossa iässä. Eikä meissä mitään vikaa ole.
Sisältö jatkuu mainoksen alla
Sun pitää katsoa eteenpäin, ottaa aikaa nukkumiseen ja kuntoiluun. Jos sinä väsytä totaalisesti, niin se on pahaksi lapsille. Siis pistä mies hommiin, ole itsekäs vähän lasten vuoksi. vanhemmuuteen kuuluu aina huoli. itselle kanssa tuttua useat ultrat (11), lapsi kiidätettiin sektioon jälkeen Lastenklinikalle, ja myöhemmin löytyi synnynnäinen vika.
lapsi on ihan ok, ei haittaa mikään vielä. Olen oppinut olemaan surematta tulevia tai juuttumamatta menneisiin. Ei sitä tiedä mitä tulevaisuus tuo mukanaan.
Hoida vaikka sitä niskaasi. Stressi kertyy sinne.
Siis mikä sun huolesi on? Joku pikkuserkun sairaus nyt tuskin ihan oikeasti vetää pitkäksi aikaa maihin, tai mummin kuolema (vaikka rakas olisikin). Lapsesi eivät ole sairaita. Kotitöistä voit varmaan keskustella ja esittää jonkun selkeän ehdotuksen niiden jakamisesta oikeudenmukaisemmin. Aivosyövän pelkääminen noilla oireilla taas on pelkkää luulosairautta.
Musta tuntuu, että sulla on jäänyt jokin stressitila päälle, jolloin kaikki asiat saavat älyttömät mittasuhteet, murehdit olemattomia etkä pääse yli aiemmista huolta aiheuttaneista tilanteista. Tuolla mielentilalla odotat vain seuraavaa pommia, et osaa nauttia hyvistä asioista ja olet sitä mieltä, että saat kestää liikaa.
Ehkä kannattaisi käydä vaikka työterveydessä ja pyytää keskusteluapua.
Minunkin mummo on kuollut ja muitakin tärkeitä lähisukulaisia, kuolema vanhalla ihmisellä on ihan yhtä normaali kuin uuden elämän syntymä.
Ja ehkä noista peloista on sitten jäänyt sulle joku stressitila, muuten en ymmärrä tuota kysymystä miten paljon pitää jaksaa, tuntuu helpommalta kuin monellla muulla jos ei lastakaan tarvitse viedä minnekään vaan mummo tulee hoitamaan.
Miestä en katselisi jos ei tee puolta kotitöistä ja lastenhoidoista.
Niin ja suu jumittuu joskus ja toinen puoli leuasta, minullakin,
[quote author="Vierailija" time="07.02.2014 klo 23:29"]
Siis mikä sun huolesi on? Joku pikkuserkun sairaus nyt tuskin ihan oikeasti vetää pitkäksi aikaa maihin, tai mummin kuolema (vaikka rakas olisikin). Lapsesi eivät ole sairaita. Kotitöistä voit varmaan keskustella ja esittää jonkun selkeän ehdotuksen niiden jakamisesta oikeudenmukaisemmin. Aivosyövän pelkääminen noilla oireilla taas on pelkkää luulosairautta.
Musta tuntuu, että sulla on jäänyt jokin stressitila päälle, jolloin kaikki asiat saavat älyttömät mittasuhteet, murehdit olemattomia etkä pääse yli aiemmista huolta aiheuttaneista tilanteista. Tuolla mielentilalla odotat vain seuraavaa pommia, et osaa nauttia hyvistä asioista ja olet sitä mieltä, että saat kestää liikaa.
Ehkä kannattaisi käydä vaikka työterveydessä ja pyytää keskusteluapua.
[/quote]
Samaa ihmettelen itsekin. Jos lapset terveitä ja vanha ihminen kuolee ja joku kaukainen sukulainen sairas, niin ei kai siinä maailma kaadu. Ihmisiltä kuolee puoliso tai lapsi ja niidenkin on mentävä eteen päin.
ap.lla asiat on hyvin. Lapset terveitä, vanha mummo päässyt pois (ihmiset ihan oikeasti kuolevat joskus), on töitä ja lapsi hyvässä hoidossa.
Mitä siitä tulisi jos jokainen alkaisi romahtelemaan asioiden takia, jotka ovat hyvin
Alue: Aihe vapaa
En kyllä tiedä, mitä vastaisin. Tiukilla olet. Oletko jotenkin sellainen ihminen, joka ottaa kaiken sillai suuresti ja siksi kokee väsymystä. Nimittäin omallakin kohdalla on ollut pahoja juttuja ja kun ne ovat ratkenneet hyvin (lapsi selvisi hengissä, toisella tehtiin ensin väärä diagnoosi ja suunniteltiin jo leikkausta, mutta onneksi oli väärä hälytys) sukulaisia kuollut, kaksi sukulaista, joilla oli syöpä jne..
Mutta kun ne ovat ratkenneet siis hyvin, olen jättänyt ne mielestä ja muutenkaan en ole suurennellut ja suurennellut ja ruokkinut pelkoja.
Voisiko olla hyvä käydä keskustelemassa jossakin. Oppisit toisenlaisia ongelmanratkaisuja.