Taloyhtiöni huonoon suuntaan muuttunut asukaskunta.
Asun ison kaupungin keskustassa ainakin aiemmin hyvämaineisessa taloyhtiössä. Olen liikuntarajoitteinen, yksinasuva.
Nyt talossa on muuttunut asukaskunta radikaalistikin. Aiemmin toisia yksinasuvia ja ikääntyneitä, muutama lapsiperhe. Nyt todella paljon nuoria vuokralaisia, maahanmuuttajiakin.
Bileitä järjestetään jopa viikolla, hiljaisuuden tulisi alkaa kymmeneltä, mutta astiat särkyvät ja musiikki pauhaa tunteja.
Myös epämääräistä jatkoporukkaa esiintyy monesti kolmen jälkeen ja pitävät rappukäytävässä jumalatonta kälätystä. Starttipistoolilla ammuttu, raketteja paukuteltu vielä viikko uuden vuoden jälkeen.
Muita talossa asuvia en tiedä häiritseekö. Uskoisin kyllä, etenkin vanhempaa ikäpolvea, mutta eivätkö he uskalla käydä sanomassa, että metelöinti häiritsee? En tiedä tarkkaan mistä huoneistoista metelit ovat lähtöisin, en pääse itse valittamaan rajoittuneisuuteni takia vaikka mieleni teki.
Talossa asuva huoltomieskin vaihtui kesällä huoltoyhtiöön, aiemmin pitänyt hyvin jöötä ja talon siistinä. Nyt rappukäytävä on usein epäsiisti. Tyttäreni tullessa hakemaan minua tänä aamuna kello 11 hän kertoi rappujen olevan täynnä oksennusta. Oksennukset edelleen siivoamatta meidän palatessa noin kello neljä.
Mitä näille naapureille voisi tehdä? Onko ainoa mahdollisuuteni muuttaa pois.
Kommentit (7)
Isännöitsijään yhteys, oli kyseessä omistus-tai vuokra-asunto.
Omistusasunto on tämä. Isännöitsijä ilmeisesti itse vuokraisäntä joillekin tuoreista vuokralaisista, luulisi olevan jo perillä. Ei kai lisäilmoitus pahaksi ole.
Kirjoittaisin sinuna tai pyytäisin isännöitsijää kirjoittamaan lapun ulko-ovelle muistutuksena talon järjestyssäännöistä. Omassa talossani arkiöisin juhlivat asukkaat on saatu ruotuun jämäkän asiallisella viestillä ulko-ovessa esim. "talossa asuu työssäkäyviä ihmisiä ja hiljaisuus iltaisin alkaa...".
Ota yhteys muihin samanhenkisiin asukkaisiin, kuin itse olet. Miettikää joukolla, mitä tehdä. Tehoaa paljon paremmin, kun on useampi kannanotto.
[quote author="Vierailija" time="12.01.2014 klo 23:04"]
Kirjoittaisin sinuna tai pyytäisin isännöitsijää kirjoittamaan lapun ulko-ovelle muistutuksena talon järjestyssäännöistä. Omassa talossani arkiöisin juhlivat asukkaat on saatu ruotuun jämäkän asiallisella viestillä ulko-ovessa esim. "talossa asuu työssäkäyviä ihmisiä ja hiljaisuus iltaisin alkaa...".
[/quote]
Jämäkän asiallinen viesti: "Talossa asuu prätkäjengi ...:n presidentti. Jos meteli ja riehuminen ei lopu, se lopetetaan".
Oletko vuokralla vai omistusasunto? Ole yhteydessä isännöitsijään.