Lue keskustelun säännöt.
Mikä saisi minut tajuamaan, että elämässä on muutakin kivaa kuin ruoka?
21.01.2014 |
Tuntuu, että jatkuvasti vaan mietin, että mitäs hyvää seuraavaksi söisi, ja en osaa lopettaa ennen kuin olen aivan täynnä (vaikkei nälkä enää jäisi). Tästä syystä keikun normaalipainon ylärajoilla. Vettä juon monta litraa päivässä, mutta naposteluntunne on silti. Tämä tekee jo tosi huonoa hampaillekin, kun aina pitäisi olla jotain mussuttamassa. Ällötän itseäni.
Kommentit (24)
[quote author="Vierailija" time="21.01.2014 klo 10:41"]
Mikä saisi minut tajuamaan, että elämässä on muutakin kivaa kuin ruoka?
[/quote]
Ehkä nämä kaksi ajatusta voisivat auttaa sua :) Ekaksi sen mahdollisuuden huomaaminen, että syömällä saatat yrittää tyydyttää jotakin syvää mutta tiedostamatonta tarvetta, tai pitää esim. jonkin kaipauksen tai ahdistuksen tuonnempana. Toiseksi kannattaa ehkä etsiä vatsantäytteen tilalle "sieluntäytettä" - joku viisas on sanonut, että ihminen, joka kaipaa vatsansa täyteen ruokaa, tosiasiassa kaipaa sydämensä täyteen rakkautta ja elämän tarkoituksen kokemista. Koskettavasti ja viisaasti sanottu ainakin mun mielestäni. Jos nämä ajatukset mitenkään koskettavat sinua, niin suosittelen katsomaan tämän pienen videon, joka varmasti voi antaa sulle välähdyksen rakkaudesta, joka on parasta "ruokaa" sydämelle:
Sisältö jatkuu mainoksen alla
Sisältö jatkuu mainoksen alla
Kiitos pohdituista vastauksista!
Olen siis kotivaimo tällä hetkellä ja raskaana. Paastoaminen ei ole vaihtoehto eikä varsinaisesti laihduttaminenkaan, haluaisin vain saada itseltäni pois sen ajatuksen, että elän ruoalle ja se on kaiken keskipiste.
En osta kaappeihin herkkuja, mutta niitä kertyy tuliaisina ja sen mitä mies ostaa kotiin. Mies on lähes alipainoinen, joten häneltä en voi niitä kieltää kun hänellä on päinvastaisesti lihotusprojekti menossa. Näitä on sitten vaikea vastustaa.
Nyt raskaana on vielä astetta vaikeampi kontrolloida syömistään, kun en saa mistään kylläisyyden tunnetta, vaan jatkuvasti tekee mieli jotain. Mies osuvasti muistuttikin tässä yksi päivä, että ruoasta ei tarvitse saada kylläisyyden tunnetta, riittää että nälkä lähtee.
Toinen ongelma on se, että tuntuu että aina hyvän luettavan/katsottavan kanssa pitäisi olla myös hyvää syötävää. Tavoittelen automaattisesti tuplanautintoa, enkä osaa nauttia yhdestä asiasta pelkästään kun tuntuu että se menee hukkaan.
Kävin tänään lenkillä sen minkä kivuiltani pystyin ja huomasin, että se hieman hillitsi ruokahalua jostain syystä. Ehkä pitää ottaa se päivittäiseksi rutiiniksi.
Loppujen lopuksi tämä kaikki on pääni sisässä ja pitäisi oppia nauttimaan asioista ilman että niihin pitää liittää syömistä.
AP
Mä syön iloon ja suruun. Parempaa fiilistä ei saa mistään, kun ahtaa jotain hyvää ruokaa kitusiinsa.
Mullakin kaikki hyvin. Terveet lapset, rakastava mies, velaton koti.
Mä olen sitä mieltä, että meiltä syöpöiltä vain puuttuu elämästä jotain. Jotain innostavaa. Mutta kun me ei itse keksitä mistä innostuttaisiin, niin sitten me vaan innostutaan syömisestä. Elämä pitäisi täyttää jollain ihanalla, energisellä ja voimaa antavalla asiala.
Te täytätte sisäistä tyhjyyttä syömällä. Ette elä oman näköistä elämää.
Sisältö jatkuu mainoksen alla
Tuo ihastuminen ja rakastuminen auttaa hetkeksi, kunnes suurin tunne laantuu... nim.kokemusta on
[quote author="Vierailija" time="21.01.2014 klo 11:14"]
Ihastuminen/rakastuminen ;)
[/quote]
Tämä puoli on kunnossa, olen maailman ihanimman miehen kanssa naimisissa. :)
AP
Sisältö jatkuu mainoksen alla
[quote author="Vierailija" time="21.01.2014 klo 11:23"]
Mä syön iloon ja suruun. Parempaa fiilistä ei saa mistään, kun ahtaa jotain hyvää ruokaa kitusiinsa.
Mullakin kaikki hyvin. Terveet lapset, rakastava mies, velaton koti.
Mä olen sitä mieltä, että meiltä syöpöiltä vain puuttuu elämästä jotain. Jotain innostavaa. Mutta kun me ei itse keksitä mistä innostuttaisiin, niin sitten me vaan innostutaan syömisestä. Elämä pitäisi täyttää jollain ihanalla, energisellä ja voimaa antavalla asiala.
[/quote]
Näin se varmaan on... Kun tietäisi mikä se voimaa antava asia on, sellainen mikä veisi ajatukset pois ruoasta.
AP
Mulla on vähän sama. Rakastan leipomista ja elän sitä varten, valitettavasti. Syön kaikkia ihania leivonnaisia sitten tietysti ihan hirveesti, kun niitä tulee tehtyä. Mikään ei ole parempaa kuin kotipulla, piirakat, leivokset, tuulihatut, munkit, kakut... En kyllä ole ylipainoinen, kun nipistän sitten kaikista muusta niin paljon, mutta kovaa työtä se teettää ja kärsin nälkää paljon, jotta voin syödä leivonnaiseni.
Sisältö jatkuu mainoksen alla
Mä olen kanssa jo kotoa oppinut, että tunteisiin syödään. Jos on surua, syödään sitä turruttamaan, vihaisena syön "ei millään ole mitään väliä prkl", ja iloisena juhlitaan syömällä hyvin. Lapsena oli pakastin aina täynnä karjalanpiirakoita, jäätelöauton jätskejä, pullaa, piirakkaa... Viime vuosi meni samalla mallilla, joka päivä piti saada "jotain hyvää". Nyt vuodenvaihteessa päätin parantaa elämäni, ja hiilaripommit = mun heikkoudet vaihtu porkkanaan, maitorahkaan ja hedelmiin. Kummasti tässä parissa viikossa sokerin himoitseminenkin on jäänyt! toki tulee mielihaluja hetkittäin, ja sorruin ostamaan yhden energiajuomankin... mutta en saanut juotua siitä puoliakaan! Mikä on ihme, ennen join tölkin per päivä! Kotiin en osta mitään herkkuja, eikä mieskään, niin en sorru. Kylässä saa tapella pitkään, etten halua keksejä, suklaata ja piirakkaa, huoh.
Mä en ole enää edes normaalipainon ylärajoilla vaan beyond, mutta en myöskään pysty tekemään asialle mitään. Luulen, että tilanne voisi olla toinen, jos minulla olisi yksikin ystävä. Tuttuja on aika paljonkin, hyvänpäiväntuttuja leikkipuistoista ym., mutta ei ketään ystävää, ei sellaista, jonka kanssa voisi puhua kaikesta tai käydä vaikka lenkillä yms. Tiedän syöväni suruun (on paljon jaksamista tällä hetkellä mm. erityislapsi-esikoisen kanssa), mutta kun se on ainoa joka auttaa pahaan oloon. Se todella lievittää. Tiedän kokemuksesta (tästä on keskusteltu vaikka miten monen terveydenhoitajan ym. kanssa) että sellainen, joka ei vastaavaa ole kokenus, ei sitä pysty ymmärtämään.
Olen kyllä yrittänyt monenlaisia konsteja, josta on ollut muun muassa se hyöty, että säännöllinen liikunta kuuluu nykyään elämääni. Olen ylipainoinen mutta sentään suht hyväkuntoinen (käyn siellä lenkillä yksin, lisäksi säännöllisesti salilla, Pumpissa ja spinningissä, satunnaisesti muillakin ryhmäliikuntatunneilla). Se ei kuitenkaan auta siinä vaiheessa illalla kun pää kiertää kehää kaikesta kurjasta ja nukkumaan ei pysty. Mielialalääkkeitä olen kokeillut, syönyt parikin vuotta eri merkkejä, mutta niistä tuli enemmän sivuvaikutuksia kuin apua.
Tällä hetkellä olen päätynyt siihen "ratkaisuun", että en kiellä itseltäni syömistä. Yritän toki vaihtaa herkkuja järkevämpiin vaihtoehtoihin (esim. pähkinät mieluummin kuin sipsit - kaloreita niissäkin riittää, mutta myös terveysvaikutuksia) mutta määriä tai syöntikertoja en lähde isosti rajoittamaan. Kuulostaa ulkopuolisesta varmaan kamalalta, mutta minun elämääni on tällä hetkellä se, että aika vähän muutakaan iloa on. Liikunta tuntuu hyvältä ja sitä rakastan, mutta eihän sitä voi juosta 24/7.
Voimia kaikille kohtalotovereille, toivottavasti elämäniloa löytyy jostain! Olen pahoillani ap, ettei minusta ollut mitään apua, tulin tänne vain purkamaan omaa päätäni...
Sisältö jatkuu mainoksen alla
[quote author="Vierailija" time="21.01.2014 klo 12:59"]
Mä olen kanssa jo kotoa oppinut, että tunteisiin syödään. Jos on surua, syödään sitä turruttamaan, vihaisena syön "ei millään ole mitään väliä prkl", ja iloisena juhlitaan syömällä hyvin. Lapsena oli pakastin aina täynnä karjalanpiirakoita, jäätelöauton jätskejä, pullaa, piirakkaa... Viime vuosi meni samalla mallilla, joka päivä piti saada "jotain hyvää". Nyt vuodenvaihteessa päätin parantaa elämäni, ja hiilaripommit = mun heikkoudet vaihtu porkkanaan, maitorahkaan ja hedelmiin. Kummasti tässä parissa viikossa sokerin himoitseminenkin on jäänyt! toki tulee mielihaluja hetkittäin, ja sorruin ostamaan yhden energiajuomankin... mutta en saanut juotua siitä puoliakaan! Mikä on ihme, ennen join tölkin per päivä! Kotiin en osta mitään herkkuja, eikä mieskään, niin en sorru. Kylässä saa tapella pitkään, etten halua keksejä, suklaata ja piirakkaa, huoh.
[/quote]
Jep, minä myös sain kotoa mallin, että koko ajan syödään ja tv:tä katsellessa jne. pitää olla aina jotain hyvää. Jos menen sinne käymään, ihmetellään, että miksi en syö enempää, vaikka olisin jo syönyt yli koko päivän energiantarpeeni. Heillä vain on vääristynyt käsitys siitä, paljonko ihmisen kuuluu syödä päivän aikana. Itse osaan laskea kaloreita ja tiedän, koska laskennallisesti pitäisi jo lopettaa syöminen siltä päivää, mutta tunteet vievät. Näyttäisin hyvältä, jos saisin tästä n. 12 kg pois, siinä on se minulle sopiva normaalipaino.
AP
Ihmisillä on erilaisia riippuvuuksia. Suhtautuminen ruokaan voi olla yksi sellainen. Niistä on melko vaikeaa päästä irti kokonaan. Uskoisin että on helpompaa yrittää vaihtaa se toiseen, terveellisempään. Liikuntaan vaikkapa..
Sisältö jatkuu mainoksen alla
No jaa, mulla ei ole aikaa miettiä syömisiä koko aikaa: on 4 lasta, työt, työmatkat, miehen työ työmatkoineen, lasten harrastukset, iso talo ja siitä huolehtiminen, omat kiinnostuksen kohteet mille ei koskaan jää tarpeeksi aikaa jne jne. Ehkä sinulla ap ei ole tarpeeksi tekemistä??
Rakastamme ruokaa ja meillä on harvase viikonloppu ruokavieraita - hyvää ruokaa pitkän kaavan mukaan, viiniä ja herkkuja. Mutta; ne ruuat ei ole mitään mässyä eikä niitä syödä rajattomasti. Jopa mun 2m / 100kg mies syö hyvin pieniä annoksia, nautiskelee ruuan mausta ja viinistä eikä vain mätä kupunsa täytteeksi. Siksi meillä ei olekaan paino-ongelmia.
Mutta riippuvuus on tietty sairaus sekin. Ap olet aikuinen joten voit varmaan sanoa kotona käydessäsi että kiitos olen jo syönyt, nyt en halua mitään mutusteltavaa. Itsekuria tarvitset eniten
Juuh aika syvältä kun elämän ainoa nautintokin pitäisi lopettaa.. eikä ole mitään tilalle, ei siis varaa/aikaa harrastaa mitä haluaisin enkä keksi muuta yhtä innostavaa harrastusta mitä voi tehdä kotoa käsin. :( Et siis ole yksin.
[quote author="Vierailija" time="21.01.2014 klo 15:27"]
Juuh aika syvältä kun elämän ainoa nautintokin pitäisi lopettaa.. eikä ole mitään tilalle, ei siis varaa/aikaa harrastaa mitä haluaisin enkä keksi muuta yhtä innostavaa harrastusta mitä voi tehdä kotoa käsin. :( Et siis ole yksin.
[/quote]
Eihän syömistä tarvitse lopettaa, vain muuttaa vääränlaisia tottumuksia, pienentää annoksia, muuttaa reseptejä terveellisemmiksi jne. Kaikesta voi nauttia kohtuudella! Mä syön päivittäin jäätelöä, jälkiruuan lounaalla jne mutta en litratolkulla. En ole luopunut mistään ja silti päivässä tulee vain max 1500 kaloria mikä ei lihota.
rupea harrastamaan anaaliseksiä, siitä saat sisältöä elämään
En mä osaa neuvoa. Keksi itsellesi muuta puuhaa. Mä syön vain nälkääni eikä ruoka merkitse mulle muuta kuin välttämätöntä tankkausta aika ajoin. Karkkia kyllä syön mutta muuten en puputa mitään kaiken aikaa.
Toi on joku tyhjyyden täyttötapa varmaankin.
En ole ap, mutta tuohan siinä juuri on vaikeinta; kun syömistä ei voi kokonaan lopettaa. Olisikin helppoa, jos voisi totaalikieltäytyä, kuten alkoholistit. Mä huomaan, että kaikki on hyvin niin kauan, kun en syö pisaraakaan. En laita mitään palaakaan suuhun, sen enempää terveellistä, kuin epäterveellistäkään. Mutta heti jos syön vähän jotain, niin en pysty lopettamaan. Vaikka olisi kuinka terveellinen päiväruoka kaikkien ravinto-oppien mukaan ja nälkä lähtisi sillä mainiosti, niin tämän jälkeen on "pakko" syödä jälkiruokaa tai kahvileipää ja karkkia tai mitä tahansa muuta niin pitkään kuin sitä on. Vaikka kyse ei ole ollenkaan nälästä enää. Se vain maistuu niin ihanalta.
[quote author="Vierailija" time="21.01.2014 klo 14:15"]
[quote author="Vierailija" time="21.01.2014 klo 12:59"]
Mä olen kanssa jo kotoa oppinut, että tunteisiin syödään. Jos on surua, syödään sitä turruttamaan, vihaisena syön "ei millään ole mitään väliä prkl", ja iloisena juhlitaan syömällä hyvin. Lapsena oli pakastin aina täynnä karjalanpiirakoita, jäätelöauton jätskejä, pullaa, piirakkaa... Viime vuosi meni samalla mallilla, joka päivä piti saada "jotain hyvää". Nyt vuodenvaihteessa päätin parantaa elämäni, ja hiilaripommit = mun heikkoudet vaihtu porkkanaan, maitorahkaan ja hedelmiin. Kummasti tässä parissa viikossa sokerin himoitseminenkin on jäänyt! toki tulee mielihaluja hetkittäin, ja sorruin ostamaan yhden energiajuomankin... mutta en saanut juotua siitä puoliakaan! Mikä on ihme, ennen join tölkin per päivä! Kotiin en osta mitään herkkuja, eikä mieskään, niin en sorru. Kylässä saa tapella pitkään, etten halua keksejä, suklaata ja piirakkaa, huoh.
[/quote]
Jep, minä myös sain kotoa mallin, että koko ajan syödään ja tv:tä katsellessa jne. pitää olla aina jotain hyvää. Jos menen sinne käymään, ihmetellään, että miksi en syö enempää, vaikka olisin jo syönyt yli koko päivän energiantarpeeni. Heillä vain on vääristynyt käsitys siitä, paljonko ihmisen kuuluu syödä päivän aikana. Itse osaan laskea kaloreita ja tiedän, koska laskennallisesti pitäisi jo lopettaa syöminen siltä päivää, mutta tunteet vievät. Näyttäisin hyvältä, jos saisin tästä n. 12 kg pois, siinä on se minulle sopiva normaalipaino.
AP
[/quote]
Olen tuo 9, ketä tuon lainauksesikin kirjoitta. 12 kiloa ei vielä ole paha, minä olen 26v ja 160cm/96kiloa. Tai olin jouluna, nyt olen 92. Kohti normaalipainoa! En ole päässyt jatkuvasta syömisen tarpeesta, varsinkin kun lopetin tupakoinninkin, mutta napostelut on nyt sitten vaan terveellisempiä. Sielu huutaa höttöleipää, suklaata ja parmesaanipastaa, mutta täytän vatsaa pilkkomalla vihanneksia pieniksi suupaloiksi, syön tölkkiananasta, juon teetä. Saa nähdä miten käy. Vaa'an lukemat onneksi piristää. Katselen lehtien laihdutusjuttuja, onnistumistarinoita, ja omia kuvia kun olin hoikempi. Seuraavassa passissa ei ole enää saman taikinanaaman kuva!