Olen kaikkea sitä, mistä ette pidä :)

Olen 28-vuotias, naimisissa, kaksi lasta. Kuulostaa varmasti tavalliselle.

Kasvoin ainoana lapsena, äitini oli nelikymppinen minut saadessaan ja olin tavallaan vahinko. Isäni ja äitini menivät naimisiin ja kasvoin melko pienessä kylässä heidän kanssaan. Äidilläni oli mt-ongelmia ja hän oli hyvin väsynyt kanssani. Menin kouluun, mutta jouduin siellä hiljaisena melko nopsaan koulukiusatuksi.

Kun olin murrosiässä, riitauduimme pahasti vanhempien kanssa. Silloin alkoi myös isäni käyttämä väkivalta (minua kohtaan). Kaikkea en jaksa kertoa, mutta olin lähinnä neljän seinän sisällä vankina, paitsi koulussa sain käydä. Oli lyömistä, vaatteista repimistä, nurkkaan ahdistamista, kaatamista yms.

Olin hetken lukiossa, mutta en pystynyt olemaan kun kaikki vanhat kiusaajani olivat siellä enkä voinut opiskella kotona. Menin ammattikouluun ja muutin pois kotoa, koska niin oli paras. Ammattikoulun kävinkin loppuun. Välissä kävin terapiassa ja olin syvästi masentunut.

Ammattikoulun jälkeen en löytänyt omaa alaani vastaavia töitä, tein sitä sun tätä mutta sain kuitenkin aina jotain töitä. Tapasin mieheni, muutimme yhteen, menimme kihloihin. Aloimme yrittämään lasta.

Aloin opiskelemaan toista ammattia. Lasta ei vieläkään ollut kuulunut, vain kaksi vuotta yritystä ja kaksi keskenmenoa. Kävimme tutkimuksissa ja kevyemmissä lapsettomuushoidoissa. Valmistuin toiseen ammattiin. Sitten kävimme ivf-hoidossa, tulin onnistuneesti raskaaksi ja sain kaksoset. Olin lasten kanssa kotona 2 vuotta.

Aloin taas opiskelemaan, kun pääsin ammattikorkeaan. Nyt on opiskelut kesken siellä ammattikorkeassa edelleen ja teen osa-aikatyötä. Pääni vuoksi joudun edelleen käymään puhumassa. En ole mikään maailman paras äiti, vaimo, ystävä, enkä ihminen. Olen itsekäs, ahne, ehkä hieman katkeroitunutkin. Te ette pidä minusta, mutta minulla on maailman parhaat ystävät, mies, lapset, työkaverit ja opiskelukaverit, lemmikit (kyllä vaan, olen myös vouhkaava koira-kissa ihminen). Sepä riittää minulle.