oletko koskaan huolissasi lapsesi mielenterveydestä?
ja kuinka vanha lapsesi on?
itselläni on ollut vuosia epäilyksiä, että lapsi on itsetuhoinen ja tasapainoton. Tyttäreni on nyt 12 ja käy psykologilla.
Kommentit (20)
No ei koska olen vasta 19v mutta mielenterveys ongelmia löytyy eivätkä oma vanhempi ja isäpuoli joko huomanneet tai turhia välittäneet.
Hyvä vaan jos kuskaat lastasi psygologille, voi jopa välttyä viiltelemästä itseään sitten vanhemmalla iällä.
Olen huolissani 12-vuotiaan mielenterveydestä kyllä. Minä en ole saanut kasvatustyöhön kovin paljoa etänä vaikuttaa, koska mielenterveysalan ammattilaiset jne. ovat tuominneet minut huonoksi vanhemmaksi.
No, eipähän sitten ole minun vikani, vaikka toisaalta ehkä se kuitenkin sellaiseksi kääntyy taas.
Olen huolissani 12-vuotiaan mielenterveydestä kyllä. Minä en ole saanut kasvatustyöhön kovin paljoa etänä vaikuttaa, koska mielenterveysalan ammattilaiset jne. ovat tuominneet minut huonoksi vanhemmaksi.
No, eipähän sitten ole minun vikani, vaikka toisaalta ehkä se kuitenkin sellaiseksi kääntyy taas.
Olen. Minulla on myös samanikäinen lapsi, josta olen huolissani ja juuri huomenna olin ajatellut pyytää ajan psykologille.
En ole ollut huolissani. Olen sen sijaan tehnyt kasvatuksessa kaikkeni, jotta kasvatus ja elämä olisi sellaista, jotta lapsella olisi tasapainoinen elämä.
Olen.Minäkin olen tehnyt kaikkeni lasteni mielenterveyden eteen, mutta sekään ei aina riitä. Millaisista syistä olette huolestuneita juuri12v lastenne mieleterveydestä? Tai mikä ylipäätään saa huolestumaan?
Oma lapseni on selvästi masentunut ja ainakin yksi syykin on tiedossa. Nyt on alkanut jutut olemaan niin vähätteleviä itseä kohtaan, että on pakko viedä lapsi juttelemaan ammattilaisen kanssa.
Välillä on tilanteita, joissa kuka tahansa voi sairastua kasvatuksesta ja kannustuksesta huolimatta, esim. sairaudet.
Itsetuhoisuus on pahinta mitä lapselle voi tapahtua. Se kuuluu myös kasvamiseen, mutta pelottaa. Lapsi ei myöskään tule toimeen ihmisten kanssa. Lapsi on syntynyt sinisenä ja se voi aiheuttaa ongelmia, vaikka perhe olisikin hyvä. AP
Olen joskus huolissani. Lapsi on 12 ja välillä masentunut. Vaikea tietää, mikä kuuluu normaaliin murrosikään. Mutta sen tiedän, että mielenterveyden järkkyminen ei johdu kasvatuksesta vaan on yksilöllistä niin kuin muutkin sairaudet. Mielenkiintoista että ammattilainen täällä muuta vihjailee.
Olen myös ammattilainen. Mielenterveyden ongelmiin vaikuttaa turvallisuus/turvattomuus, tunneilmapiiri, kasvatus ja muut vanhempiin liittyvät asiat erittäin paljon. Nämä vaikuttavat mm. Tutkitusti aivojen kehitykseen ja rakenteeseen. Tämä ei ole vihjailua.
Vanhempien syyllistäminen EI auta. En varmasti Ole ollut täydellinen vanhempi, mutta en myöskään todella huono. Perheessämme on pääosin ollut aina kannustava ja lämmin ilmapiiri. Silti tyttäreni voi todella huonosti ja on vaarassa tuhoutua. Syömishäiriöistä on jo signaaleja. Ystävyyssuhteet on menetetty. Lapsi on ahdistunut ja pelokas. AP
Mielenterveysongelmia on monenlaisia. Mutta kyllähän tieteen käsitys tällä hetkellä on, että esim. neuroottistasoinen oireilu - masennus, uupumus ja ahdistus - liittyy ympäristötekijöihin. Yksilöllä voi olla geneettinen alttius, mutta ympäristötekijöitä tarvitaan laukaisemaan häiriö, pelkkä geeneissä oleva alttius ei itsestään "herää" ja aiheuta mitään. Laukaiseva tekijä voi olla ihmisen ja perheiden elämää kuormittavat ympäristötekijät, joihin on vaikea varautua ennalta: työttömyys, vakavat sairastumiset, avioerot, kiusaaminen, turvaton kiintymyssyhdemalli vuorovaikutussuhteessa jne. Skitsofreniassa siihen kait saattaa vaikuttaa jokin virusinfektio? Ei niitä kukaan halua, mutta joillekin niitä tapahtuu ja jossain pisteessä kun kuormitusta tulee likaa, alkaa oireilu. Onneksi lapset ja nuoret ovat neurologialtaan joustavia, aivoissa tapahtuu korjaavaa rakentumista herkästi, joten pienikin apu voi laittaa hyvän kierteen alulle ja lapsen "raiteilleen".
Huolissani minäkin... Ja lapsi on myös 12v! Liekö herkkä ikä. Poika ei ole ollut oikein oma itsensä viime aikoina, vaan on usein levoton ja uhmakas, saa raivareita. Joskus on surkeana ja itsetunto maassa. Rajoja ja sääntöjä koettelee väsyksiis asti. Itseään vaivaa kovasti tämä tilanne ja se ettei kykene hillitsemään tunnekuohujaan.
Kaikkihan haluavat kasvattaa lapsen hyvin ja terveeksi. Medän kotielämä sujui ihan oppikirjijen mukaan, kunnes pari vuotta sitten mieheni alkoi sairastella, ja se on vaikuttanut kaikkien jaksamiseen ja ilmapiiriin.
lapseni on joutunut kohtaamaan paljon vaikeita tilanteita. Elämää. Isovanhempien kuoleman. Koiran jäämisen auton alle jne. Mutta ei siitä voi välttyä. AP
Tieteen käsitys tosiaan on, että vuorovaikutussuhteilla on selkeä merkitys neuroottistasoisessa oireilussa, mitä pienempi lapsi, sitä tärkeämpiä ne perheen sisäiset suhteet ovat. Kun lapsi menee päiväkotiin ja kouluun, myös niiden ihmissuhteiden merkitys kasvaa lapsen hyvinvoinnille. Perheen ihmissuhteiden turvallisuuden merkitys on kuitenkin tosiasia, joten se on hyvä tuoda esille - mielestäni se ei ole syyllistämistä.
Pidätkö meitä ihan tyhminä? Kun lapsi oireilee, eiköhän sitä ole kysynyt tuhat kertaa itseltään mikä meni pieleen. Lapsi kertoi tänään haluavansa olla kuollut ja mietin tuntitolkulla, että mitä kaikkea olen sanonut pienelle suutuspäissäni! olen lukenut sata kasvatusopasta ja yrittänyt parhaani. Ei riittänyt! ap
Niiltä ei tosiaan voi ap välttyä ja hyvä että olet hakenut apua lapsellesi näiden vaikeiden asioiden käsittelyyn.
Murrosiässä nuorten aivot käy todella ison myllerryksen - hormonimyrskyn - lävitse. Tunteiden kanssa voi olla vaikeaa ilman mitään kuormittavia tekijöitäkään. Just joskus murrosiän kynnyksellä itsekriittisyys usein kasvaa, koska metakognitiiviset taidot kehittyvät tuossa iässä harppauksella, eli lapsi pystyy tunnistamaan itsessään osaamattomuuden ja puutteet aiempaa paremmin ja toisaalta pystyy muodostamaan jo selkeitä ihanteita siitä millainen haluaisi olla. Jos se kuilu on kovin suuri ja ihanne epärealistinen, voi tulla riittämättömyyttä ja negatiivinen käsitys itsestä.
[quote author="Vierailija" time="07.11.2013 klo 00:37"]
Tieteen käsitys tosiaan on, että vuorovaikutussuhteilla on selkeä merkitys neuroottistasoisessa oireilussa, mitä pienempi lapsi, sitä tärkeämpiä ne perheen sisäiset suhteet ovat. Kun lapsi menee päiväkotiin ja kouluun, myös niiden ihmissuhteiden merkitys kasvaa lapsen hyvinvoinnille. Perheen ihmissuhteiden turvallisuuden merkitys on kuitenkin tosiasia, joten se on hyvä tuoda esille - mielestäni se ei ole syyllistämistä.
[/quote] Tätä taustaa vastenhan on aivan selvä asia, että esim. pikkulapsiperheiden pettämiskriisit ovat lasten mielenterveydelle haitallisia ja tällaisia järjestävät vanhemmat ovat vähintäänkin kyseenalaisia vanhempia.
Olin itsekin 12-vuotiaana surullinen koko ajan. Itkin ihan ilman syytä ja viiltelin. Inhosin kaikkia, eniten itseäni. Lukiossa rauhoituin, mutta toi 12v oli kaikkein pahinta aikaa. Olisiko syynä ollut päivittäinen, pitkäaikainen koulukiusaaminen.
Lapseni on myös 12 ja olen tehnyt kasvatustyötä ihan vauvasta saakka sitä silmällä pitäen ettei ongelmia tulisi. Jos jotain joskus ilmenisi, niihin puututaan heti. Olen mielenterveysalan ammattilainen itse :)
Hienoa että lapsesi saa apua!